Boys will be boys. Pojat on poikia. Olenhan toki nähnyt tämän elokuvan parikin kertaa joskus pienenä, mutta silti (tai juuri siksi) katsomiskokemus oli nyt isona mielenkiintoinen. Alkuperäistä kirjaa en ole lukenut, mutta viimeisin kosketukseni tarinaan on keväältä 2005, kun näin tästä musikaalisovelluksen Madetojan lukion musikaalikurssilaisten esittämänä. Kun nyt huomasin, että Yle Teema tarjoaa elokuvan katsottavakseni, en tietenkään jättänyt tilaisuutta väliin. Muistikuvat tarinasta kuitenkin olivat edellisistä katsomiskerroista huolimatta hyvin hatarat.
Tarinassa seurataan Raksilan ja Tuiran -kaupunginosien poikajengien kolttosia ja yhteenottoja jatkosodan aikaisessa Oulussa. Keskiössä on Vesa-Matti Loirin esittämä Jake. Inhoan sanaa "kasvutarina", mutta tässä yhteydessä sitä on melkein pakko käyttää. Sota-ajan pikkupojat kasvavat nuoriksi tarkkaillen, kuinka saksalaiset sotilaat riiaavat suomalaisneitoja. Loppukohtaus on suorastaan legendaarinen ja se onkin tehnyt minuun suuren vaikutuksen jo pikkutyttönä sen ensi kertaa nähdessäni.
Parasta antia elokuvassa minulle henkilökohtaisesti oli Oulun murteen kuunteleminen ja tutunoloisten paikkojen näkeminen. Onhan Oulu minulle tuttu paikka, vaikka ei kotikaupunkini olekaan koskaan ollut. Tällainen tuttuus elokuvassa toi lisämielenkiintoa elokuvan katselemiseen.
Sitten vielä yksi sivuhuomautus. Turhapuron appiukko ja Uuno ovatkin tavanneet jo Vesa-Matti Loirin uran alkumetreillä, sillä myös Tapio Hämäläisellä on osansa tässä elokuvassa. Viime aikoina on tullut katsottua niin paljon Muumilaakson tarinoita, että Hämäläinen on tuttu lähinnä Hemulin roolista. Jännä nähdä hänet siis toisenlaisessa kontekstissa.
INFOLOOTA:
Pojat /Grabbarna /Boys
Ohjaus: Mikko Niskanen
Pääosissa:
Vesa-Matti Loiri
Pentti Tarkiainen
Liisa Nevalainen
Kauko Helovirta
Ilmestynyt 1962
HS:n sija 11.
IMDb:n arvosana 7.2
Kuva Wikipediasta
Kiinnostava filmi moneltakin kannalta.
VastaaPoistaItse muistan ensimmäisen katselukerran, ja hämmästyin Jaken äidin suhdetta, ja "Tuuran appiukon" intomielisyyttä oli muistaakseni opettaja tässä filmissä.
Tapio Hämäläinen minustakin tekee hyvän roolisuorituksen Hemulina Muumipiirretyissä.