tiistai 7. elokuuta 2012

22. Toy Story (1995)

Jokainen lapsi on varmasti arvellut lelujensa heräävän eloon silmän välttäessä. Toy Story - leluelämää, tuo varmuuden asiaan. Tämä oli varmasti syynä siihen, miksi tämä elokuva kolahti minuun aikoinaan kuin näin sen ensimmäistä kertaa. Nyt viitisentoista vuotta myöhemmin kokemus ei ollut enää muistikuvan veroinen.

Elokuvassa Andy-poika saa syntymäpäivälahjakseen uuden Buzz Lightyear -lelun, joka vie lempparilelun aseman Woody-nimiseltä lehmipaimennukelta. Kateuden lisäksi vaikeuksia yhteiseloon tuo vääjäämättä lähestyvä muuttopäivä ja Buzzin autuas tietämättömyys siitä, että hän on lelu.


Tässä elokuvan päähenkilöt Woody ja Buzz

Kohti ääretöntä, ja sen yli (To Infinity and Beyond)! -huudahdus on siirtynyt Buzzin suusta lentäväksi lauseeksi omaan arkeeni jo 90-luvulla. Tämä toteamus käy yllättävän moneen ihan tavalliseen keskusteluun.

Olen nähnyt myös pari jatko-osaa Toy Storyyn ja mielestäni ne jatkavat lelukaverusten elämän kuvausta mukavalla ja viihdyttävällä tavalla. Lelumaailma on kiehtova maailma.

Ps: muistakaapa elokuvan opetus: Kohtele lelujasi hyvin!

INFOLOOTA


Toy Story/ Leluelämää

Ohjaus:
John Lasseter

Pääosissa:
Tom Hanks
Tim Allen

AFI:n sija 99
IMDb:n sija 124
IMDb:n arvio 8,3

Kuva Wikipediasta

1 kommentti:

  1. Minusta Toy Story oli hyvä, mutta kakkososa oli parempi, minusta kolmososa oli myös hyvä, mutta ei paras.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!