38. Chinatown (1974)

Halusin että tämä postaus tulee vuoden 2012 puolelle kun tämän jo muutama päivä sitten katsoinkin. Nyt siis vain tällainen lyhyt ilmoitus, että elokuva on katsottu. Kirjoittelen lisää piakoin.

Ja nyt sitten se lupaamani jatko postaukseen.

Nimi ylätti minut jälleen kerran. Tästä nimen luoman mielikuvan ja elokuvan oikean sisällön välisestä yhteensovittamisesta mielikuvitukseni saa 10 miinuspistettä. Lähes poikkeuksetta koko leffaurakan ajan ja itseasiassa jo edellisessä urakassa kirjojen parissa tämä sama homma toistui. Liekö arvaukseni koskaan osuvat lähellekään oikeaa? Onko vika minussa vai elokuvien ja kirjojen tekijöissä?

Chinatown ei siis ollutkaan mikään Kung Fu -elokuva kiinalaiskaupunginosan jengitaisteluiden ja mafiosojen parissa vaan 1930-luvulle sijoittuva dekkaritarina. Eikä ihan mikä tahansa dekkaritarina, sillä tässä on pääosassa Jack Nicholson! Jack nuorehkona miehenä (kuinka vanha hän oikein onkaan, kun jo 70-luvulla on ollut noin kurttuinen ukko?) passaa etsivän rooliin todella hyvin. Chinatowniin viitataan elokuvassa hyvin vähän, koska päähenkilö on ollut siellä hommissa ennen ryhtymistään yksityisetsiväksi eli siis jo ennen tämän elokuvan tapahtumia. Jotain jännää siellä silti on aikoinaan tapahtunut, vaikka en ihan päässytkään kaikesta perille.

Elokuvassa on kaikki mitä kunnon dekkarissa pitääkin olla. Kohtalokkaita naisia, tupakansavua, vanhoja autoja ja jopa viittaus sälekaihtimiin.

"All right, Curly. Enough's enough. You can't eat the Venetian blinds. I just had them installed on Wednesday."

Tykkäsin. Voisin katsoa vaikka uudestaan.

INFOLOOTA

Chinatown /

Ohjaus:
Roman Polanski

Pääosassa:
Jack Nicholson

AFI:n sija 21.
IMDb:n sija 78.
IMDb:n arvio 8,4

Kuva Wikipediasta

Kansankynttiläin kokoontumisajot

Mitenköhän tässä kaikessa käy -blogissa esitellään tietokirjallisuuden lukemiseen rohkaiseva Kansankynttiläin kokoontumisajot -haaste. Koska tässä haasteessa ei ole välttämätöntä lukea läjäpäin kirjoja, uskon että aikani ja rahkeeni riittävät myös tähän osallistumiseen.

Lyhykäisyydessään homman nimi on tämä:

Lue tietokirjoja eri kategorioista ja kapua siten valaistuksen tasolta toiselle:

Sytkäri - 3 kirjaa ja 2 kategoriaa
Taskulamppu - 6 kirjaa ja 3 kategoriaa
Hehkulamppu - 9 kirjaa ja 4 kategoriaa

Sytkärin verran tietokirjoja minulla on jo mukana Kirjavuorikiipeily-haasteessakin, joten tavoittelen suoraan Taskulamppua! Jos tiedät hyviä tietokirjoja, vinkkaa niistä minulle. Muuten saattaa tulla valinnan vaikeus runsaan tarjonnan edessä.

Koetan pitää mielessä, että haasteen toteuttamisaika loppuu jo marraskuun viimeinen päivä 2013 eikä vasta vuoden lopussa. Jos tämän päästän mielestäni, niin saattaa mennä palkintoarvonta sivu suun!

Kirjavuorikiipeilyä 2013

Haastavaa lukemista -blogissa esitellään Kirjavuori Mount Everestille -haaste.
Haasteen tarkoituksena on lukea hankkimiaan ja saamiaan kirjoja, jotka vain pölyttyvät hyllyissä ja yöpöydän laatikoissa odottamassa lukuvuoroaan.

Pengoin omaa kirjahyllyäni ja sain kasaan Kolille kiipeämiseen riittävän määrän kirjoja. Mukana ovat myös tänä vuonna Joulupukin tuomat kirjat, koska haluan lukea ne ennen ensi joulua!

Kirjavuorikiipeilykirjani vuodelle 2013 ovat tässä:

Mielestäni sain haalituksi kasaan mielenkiintoisen ja riittävän monipuolisen setin haasteeseen tarttumista varten. Nyt vain mietin, että mistä päästä aloitan vuorikiipeilyn!

37. Gone with the Wind (1939)

Tuulen viemää on niitä harvoja vanhoja klassikkoelokuvia, joita olen nähnyt useita kertoja. Edellinen katselukerta on tainnut olla kyllä viime vuosituhannen puolella, mutta nuoruusvuosina kerkesin nähdä tämän ainakin kymmenisen kertaa. Siksi monet kohtaukset olivat jo entuudestaan hyvin vahvasti mielessä. Olen nähnyt myös Making of -dokumentteja ja muuta oheismateriaalia kulissien takaa. Elokuva on siis kaikin puolin tuttu.

Elokuvaan liittyy muutamia lapsuusmuistoja. Muistan, kuinka erikoista minusta oli että elokuva voi olla niin pitkä, että se kestää koko päivän (vähän alle neljä tuntia). Kuinka niin kauan jaksaa istua paikallaan? Muistan myös, että elokuvan alussa Scarletilla on todella leveähelmaisia mekkoja, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen. Suunnittelinpa joskus jopa nimeäväni aikuisena tyttäreni Taraksi, koska se on elokuvassa niin merkittävä paikka. Lapsena myös ihmettelin miten näin vanha amerikkalainen elokuva on värillinen, vaikka tuoreemmatkin suomalaiselokuvat ovat mustavalkoisia. Enpä tiennyt silloin, että Tuulen viemää onkin erikoistapaus myös Hollywood-elokuvien keskuudessa.

Joskus 1990-luvun alkupuolella sain Joulupukilta elokuvan VHS-kasetilla. Katsoin elokuvan silloin yöllä siskoni kanssa suklaakonvehteja mussutellen. Loppupuolella äiti heräsi aamukahvia keittämään ja hämmästeli, että emmekö me ole vielä ollenkaan menneet nukkumaan. Tuosta tapauksesta lähtien Joulu on liittynyt Tuulen viemään. Olisi jotenkin hassua katsoa tämä keskellä kesää ilman suklaata! Niinpä tälläkin kertaa katsoin elokuvan joululomalla suklaakonvehtien ja siskoni kera.

Luin Tuulen viemää -teoksen ihan vähän aikaa sitten. Jo ennen kirjan saattamista loppuun, aloin haaveilla elokuvan katsomisesta piakkoin. Koska kirja oli vielä tuoreessa muistissa, onnistuin järkyttämään itseäni elokuvan vertailulla alkuperäiseen teokseen. Periaatteessa elokuva on hyvin uskollinen kirjalle. Käytännössä kuitenkin eroja on paljon. Elokuvasta puuttuu ainakin neljä minun mielestäni melko keskeistä henkilöhahmoa. Ennen niin ihana elokuva tuntui nyt kirjan lukemisen jälkeen melko kalpealta kuvajaiselta hienosta tarinasta. Tämä todistaa, että piditpä elokuvasta kuinka paljon tahansa on kirja aina vielä parempi. Jos siis pidät tästä elokuvasta, rakastut ikihyviksi kirjaan!

Scarlettin ja Rhettin tarina jatkuu neliosaisena minisarjana nimeltä Scarlett. Olen nähnyt myös tämän jatko-osan joskus 90-luvulla, mutta en silti muista onko tarinassa onneton vai onnellinen loppu. Taidanpa siis perehtyä jatko-osaan joko kirjana tai tv-versiona piakkoin. Jatko-osa ei ole Margaret Mitchellin käsialaa, joten alkuperäistä tarinankertojaa kunnioittaakseen voisi jatkosepustuksille myös viitata kintaalla. Tekee vaan mieli tietää mitä silloin seuraavana päivänä tapahtuikaan...

INFOLOOTA

Gone with the Wind / Tuulen viemää

Ohjaus:
Victor Fleming

Pääosissa:
Clark Gable
Vivien Leigh

AFI:n sija 6.
IMDb:n sija 157.
IMDb:n arvio 8,2

Kuva Wikipediasta

36. Casablanca (1942)

Humphrey Bogart on kyllä niin hassu nimi, kuten totesin jo aikaisemmin katsottuani Treasure of Sierra Madre -elokuvan. Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä. Tässäkin elokuvassa Humphrey tekee nimestään huolimatta ihan vakavan roolin.

Naispääosassa elokuvassa nähdään hätkähdyttävän kaunis Ingrid Bergman. Katsokaapa vaikka tästä tätä haikeissa tunnelmissa hyräilevää kaunotarta:


"You must remember this, A kiss is just a kiss, a sigh is just a sigh. The fundamental things apply, As time goes by."

Elokuvassa on romantiikkaa ja jännitystä, kaunista musiikkia ja haikeutta. Elokuva on kaunis ja mielenkiintoinen. En kuitenkaan ymmärrä, mikä tästä tekee niin hienon, että se on päässyt pronssisijalle AFI:n listalla ja että IMDb:ssä tämä on saanut 8.7 tähteä. Onko Casablanca todellakin elokuvahistorian kolmanneksi paras elokuva?

INFOLOOTA
Casablanca

Ohjaus:
Michael Curtiz

Pääosissa:
Humphrey Bogart
Ingrid Bergman

AFI:n sija 3.
IMDb:n sija 25.
IMDb:n arvio 8.7

Kuva Wikipediasta

35. A Streetcar Named Desire (1951)

Kun elokuvalle paiskataan näin erikoinen nimi, on vaikea tehdä mitään järkeviä arvauksia leffan aihepiiristä tai juonesta ennakolta. Nimi tuntui pitkään kovin kaukaa haetulta ja tuulesta temmatulta. Nimelle tulee kuitenkin ihan järkevä selitys, tai ainakin viittaus siihen mistä nimi on elokuvalle temmattu. Kysehän on kuitenkin kuvainnollisesta hyppäämisestä "Viettelysten vaunun" kyytiin.

Elokuvassa Blanche tulee siskonsa Stellan luokse vierailulle. Sisarukset ovat viimeiset rippeet ennen voimissaan olleesta plantaasin omistaneesta perheestä. Nyt omaisuutta ei enää ole. Stella elää köyhissä oloissa avioliitossa rahvaanomaisen puolalaistaustaisen miehen kanssa. Liitto ei ole erityisen ruusuinen. Elokuvan kuuluisin kohtaus onkin vaimoaan ikkunan alla epätoivoissaan huutava Stanley.


"Hey Stellaaaaaaaa!"

Tykkäsin tästä elokuvasta. Oli mielenkiintoista nähdä Marlon Brando nuorena miehenä sekä Vivien Leigh jossain muussa elokuvassa kuin Tuulen viemässä. Vivien tekee hienon roolityön tässä elokuvassa. Hänen keimailuaan ja flirttailuaan on mukava seurata.

Naisten mekot olivat ihastuttavia, vaikka mustavalkoisesta elokuvasta ei voinutkaan päätellä millaisia leningit todella olivatkaan. Blanchen matka-arkku lipastomaisine lokeroineen näytti niin upealta, että haluan sellaisen itsekin. Ei tosin kovin käytännöllinen matkustamisen kannalta, mutta ehkäpä pienenä vaatekaappina makuuhuoneessa...

INFOLOOTA
A Streetcar Named Desire / Viettelysten vaunu

Ohjaus:
Elia Kazan

Pääosissa:
Vivien Leigh
Marlon Brando
Kim Hunter

AFI:n sija 47.
IMDb:n sija 224.
IMDb:n arvio 8.0

Kuva Wikipediasta

34. Unforgiven (1992)

En ole koskaan ollut mikään länkkärielokuvien ystävä, vaikka lapsena luin Lucky Luke -sarjakuvia ja katsoin töllöstä Pony Express -sarjaa. Clint Eastwoodin hehkuttaminen suurena lännen sankarina on siis ollut minulle hyvin vieras käsite. Unforgiven-elokuvan perusteella voin sanoa, että pyssysankarin rooli käy Clintille kuin nenä päähän. Todelliset Eastwood-fanit tietysti nyt ihan syystä älähtävät, että miten voin sanoa näin kun en ole edes nähnyt hänen aikaisempia elokuviaan, joissa hän on aivan mahtava jo nuorena miehenä. Ei syytä paniikkiin, paikkaan tuon sivistyksen aukon nyt ihan mielelläni varistettuani ennakkoluulot länkkäreitä ja Clintiä kohtaan.

Kid: Like I was saying, you don't look no meaner-than-hell, cold-blooded, damn killer.
Will Munny: Maybe I ain't.
Kid: Yeah, well, Uncle Pete says you was the meanest goddamn son-of-a-bitch alive, and if I ever wanted a partner for a killin', you were the worst one. Meaning the best, on account as your's as cold as the snow and you don't have no weak nerve nor fear.

Elokuva on melko raaka, mutta myös hauska. Puvustus, lavastus ja muu miljöön luominen on tehty taidolla niin ajattoman oloisesti, että ei voi tietää onko leffa tehty 1992 vaiko vaikka 2012. Viihdyin elokuvan parissa mainiosti. Uskallan tätä suositella katsottavaksi. Onpa leffa voittanut parhaan elokuvan Oscarinkin!

INFOLOOTA

Unforgiven / Armoton

Ohjaus:
Clint Eastwood

Pääosissa:
Clint Eastwood
Morgan Freeman
Gene Hackman

AFI:n sija 68.
IMDb:n sija 93.
IMDb:n arvio 8,3

Kuva Wikipediasta

33. The Wizard of Oz (1939)

Ihmemaa Ozin tarina on niin tuttu, että uskon lukeneeni tämän kirjana joskus lapsena. Elokuvaa en välttämättä ole nähnyt aikaisemmin kokonaan, mutta useinhan tästä näytetään pätkiä muissa yhteyksissä ja parodioidaankin. Olisiko tästä saattanut olla joku piirretty tv-sarja 80-luvulla? Minua kummastutti elokuvassa, että siinä oltiin ikään kuin Dorothyn matka Ihmemaahan olisikin ollut vain päänsä kopsauttaneen unta. Eihän sen niin ole! Toinen kummastusjuttu on, että Dorothy ei tiennyt voivansa esittää toivomuksia punaisille taikakengilleen, vaan tämä paljastui vasta ihan lopussa. Tämäkin muistikuva on minulla erilainen.

Ihmemaa Ozin katsominen yhdessä noin 2,5-vuotiaan tyttäreni kanssa oli varsin mielenkiintoista. Tyttö piti elokuvasta yllättävän paljon, ja nauliutui ruudun ääreen ennakko-oletuksistani huolimatta. Olin ajatellut hänen kyllästyvän pian ja siirtyvän lattialle lelujen sekaan. Tulkkasin tapahtumia sen verran, että hänkin pystyi juonta seuraamaan. Vastaan tuli paljon myös ihan uusia asioita, joista piti jutella tarkemmin. Kuten mikä on variksenpelätin ja miten "robotti" ruostuu sateessa.

Yllätyksiltä en välttynyt tämänkään musikaalin kanssa. Heti elokuvan alkumetreillä törmäsin tuttuun lauluun, jota tulee usein hyräiltyä kotioloissa. Miten en ollut saattanut arvata, että laulu on peräisin tästä elokuvasta? Tässäpä vasta aukko sivistyksessä!

Somewhere over the rainbow, Way up high, There's a land that I heard of, Once in a lullaby.

Alunperin tarkoituksenani oli katsoa tämä elokuva kaksi kertaa. Ensin ihan talvalliseen tapaan ja toisella kertaa kuunnellen Pink Floydin Dark Side of the Moon -levyä. Urbaanin legendan mukaan elokuva ja musiikki käyvät hämmästyttävällä tavalla yhteen, mutta kuten luin Dark Side of the Rainbow -selvityksestä kyseessä taitaakin olla paljon melua tyhjästä. Ehkäpä kuitenkin kokeilen tätäkin vielä joskus.

Ehtana Emmerdale-fanina en ollut uskoa silmiäni, kun leijona käveli ensi kertaa lähikuvaan!

INFOLOOTA

Wizard of Oz / Ihmemaa Oz

Ohjaus:
Victor Fleming

Pääosissa:
Judy Garland
Ray Bolger
Bert Lahr
Jack Haley

AFI:n sija 10.
IMDb:n sija 149.
IMDb:n arvio 8,2

Kuva Wikipediasta

100. Seitsemännen portaan enkeli, Frank McCourt

Urakan sadas kirja ei ollut mitenkään tarkoituksella valittu tai tarkkaan pohdittu. Pyysin kirjastosta apua kirjojen etsimisessä, josko työkseen kirjoja hypistelevä täti osaisi suoraan sanoa onko hyllyssä joku lukemattomista kirjoistani. Se ei ollut kuin yksi helmojen pyörähdys ja sain käteeni Seitsemännen portaan enkelin.

Kirjan nimi oli minulle jo entuudestaan tuttu. En kuitenkaan tiennyt mistä kirja kertoo. Tämähän olisi voinut olla vaikka hupaisa tarina, jossa nuori enkeli koettaa päästä nousemaan korkeammalle portaalle taivaallisessa hierarkiassa auttamalla ihmisiä maan päällä. Pääsin kirjassa toiselle sivulle asti, kun huomasin kyseessä olevan omaelämänkerrallisen tarinan. Omaelämänkerrallisuus antaa mielenkiintoisen mausteen tarinaan kuin tarinaan. Onhan uskottava, että ainakin jossakin määrin tarina on tosi, vaikka sitä vähän väritettäisiinkin viihteen nimissä. Juonenkäänteet ovat usein tositarinoissa paljon arvaamattomampia kuin keksityissä tarinoissa ikinä.

Teoksen alkuperäinen nimi on Angela's Ashes. Nimi viittaa Frank McCourtin äitiin, Angelaan. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miksi ja miten suomentaja päätyi valitsemaan juuri Seitsemännen portaan enkelin kirjan suomalaiseksi nimeksi?

Kirja kertoo Frank McCourtin lapsuusvuosista. Nälästä, puutteesta ja selviämisestä. Vaikka Frankin lapsuusvuodet eivät ole olleet paljon kurjuutta kummempia, onnistuu hän kertomaan niistä niin sukkelasanaisesti ja hauskasti, että teksti naurattaa paljon ja tunnelma on hyvin positiivinen. Frakin tarina jatkuu teoksessa Amerikan ihmemaassa, jonka liitän To Read -listalleni oitis.

"Kun isä on neljättä perjantaita töissä, äiti kysyy aamulla tuleeko hän illalla kotiin palkkarahojen kanssa vai aikooko hän taas kaataa kaiken kurkustaan alas? Isä katsoo meitä ja pudistelee äidille päätään kuin tahtoisi sanoa: ah ei saisi puhua tuolla lailla lasten kuullen.
Mutta äitipä ei hellitä, vaan kysyy tuletko kotiin niin että saadaan vähän syötävää illaksi, vai pitääkö meidän taas odottaa puoleenyöhön että sinä tulet kotiin pennittömnänä miehenä ja laulat Kevin Barrya ja muita surullisia lauluja?
Isä kiskaiksee lakin päähänsä, työntää kädet housuntaskuihin, huokaisee ja katsoo kattoon. Johan minä sanoin, että tulen kotiin, hän sanoo."

Tahdonvoimattomuus on asia jota en ymmärrä enkä siedä. Malachy McCourt kantaa kaikki rahansa pubiin kerta toisensa jälkeen vaikka perhe on nääntyä nälkään. Miten hänellä ei ole ollenkaan tahdon lujuutta? Miten kukaan haluaa tehdä niin pahaa omille lapsilleen, että pitää näitä nälässä ja puutteessa oluen kittaamisen tähden? Eikö palkkarahoista voisi edes osaa tuoda vaimolle ruokaa varten, pitääkö kaikki aina vetää kurkusta alas?

Jos Frank McCourt kiinnostaa enemmänkin, niin täältä löytyy haastattelu videona ja tekstinä.

99. Olemisen sietämätön keveys, Milan Kundera

Kirjan nimi on niin kepeän hauska, että ennakolta odotin jotain Amelien tyylistä hupaisaa ja sympaattista hyvän mielen takaavaa teosta. Moisilla ennakko-odotuksilla ei voi päätyä kuin pettymykseen.

Oikeasti teos kertoo pariskunnasta, joka päätyi yhteen yllättävän flunssan vuoksi, rakastuivat, eivätkä osaa erota vaikka mies pettää ja nainen kärsii. Samalla tutustutaan myös miehen rakastajattareen ja hänen miesystäväänsä. Nämä koukerot eivät jaksaneet minua paljonkaan viihdyttää, mutta onhan siellä seassa toki muutamia mielenkiintoisia juttuja, joista saa ajattelemisen aihetta. Muun muassa ajatus siitä, että ihminen elää elämänsä vain yhden kerran eikä ole siis mahdollista testata tekemiään valintoja valitsemalla "seuraavalla kerralla" toisella tavalla.

Kirja ei ollut minusta mitenkään erikoinen. Ihan "peruskauraa". Kyllähän sen luki, mutta olisihan sen ajan voinut käyttää paremmankin kirjan parissa.

PS. Huomasittekos kirjan järjestysnumeron? Vähiin käy ennen kuin loppuu...

31.&32. Tuntematon sotilas (1955&1985)

Itsenäisyyspäivää juhlistin tänä vuonna katsomalla molemmat urakkalistan Tuntematon sotilas -elokuvat. 1955 valmistunut Edvin Laineen versio on Suomalaisen listan ykkössijalla ja Rauni Mollbergin 1985 valmistunut versio on sijalla 39. Molemmat ovat mukana myös Kotimaisen elokuvan Top 10 -listalla.

Tuntemattoman sotilaan esitysajan ympärillä oli tänä vuonna kohua ja kuohuntaa. Laineen versio todettiin liian raa'aksi lapsikatsojille, joten sen esitysaikaa piti siirtää kolmella tunnilla. Minulle asialla ei oikeastaan ollut mitään väliä, mutta ymmärrän kyllä kohinan molempia puolia. Elokuva on näytetty joka itsenäisyyspäivä vuodesta 2000 lähtien, joten onhan se jo perinne. Muistan kuitenkin itse kuinka Lehdon kuolema järkytti minua, kun näin elokuvan pienenä. En voinut ollenkaan käsittää tapahtumaa silloin.

Elokuvahan perustuu Väinö Linnan kirjaan. Mainittakoon tämä siltä varalta, että tämä asia ei ole itsestäänselvää. Luin kirjan viime vuonna ja katsoin Laineen elokuvaakin vähän puolihuolimattomasti. Laineen verisio tarinasta on hyvin uskollinen alkuperäisteokselle. Mollbergin versiosta taas mietin, että jos ei olisi lukenut kirjaa tai katsonut vanhempaa elokuvaa, saisiko leffasta yhtään mitään irti? Molbergin versio on jotenkin haahuileva eikä siinä meinaa saada otetta tarinasta. Itseasiassa tämä uudenpi versio oli niin puuduttavan pitkä, että menin nukkumaan ennen kuin se loppui. Ei vaan pystynyt enää.

Laineen versio tarinasta on varsinainen komedia verrattuna Mollbergin vakavaan ja ilottomaan kerrontaan. Ehkä uudempi on realistisempi tai sitten ei. Nauru ja huumori ovat ihmisillä tärkeitä selviytymiskeinoja pahoissa paikoissa, joten sotilaat osaavat varmasti heittää huulta ja iloita menipä tilanne vaikka kuinka ankeaksi. Mollbergin näyttelijäkaartista löytyy toki Pirkka-Pekka Petelius, ja se jo sinänsä on melkeinpä huumoria. Vaikea sulattaa häntä vakavassa roolissa.

Metsässä rämpivät ja Jumalaan turvaavat sotilaat saivat minut pohtimaan paria asiaa. Mitäs jos meillä olisi nykypäivänä sota. Miten maallistuneessa ja ateistisessa maassa sotilaat tsemppaavat itseään hyökkäykseen? Jos kuolema on vain kaiken loppu, mikä saa laittamaan itsensä likoon ja tarttumaan aseisiin? Entäs kun kaikki kaupungissa ikänsä eläneet miehet lähetettäisiin sinne metsään, miten ne siellä pärjäisivät? Kuolisivat kulttuurishokkiin ennen kuin ehdittäisiin edes rintamalle.

Kirja peittoaa molemmat elokuvat. Eivät kaikki tykkää kyllä kirjastakaan.

PS: Kyllä se Rokka vaan on kova jätkä.

INFOLOOTAT

Tuntematon sotilas

Ohjaus:
Edvin Laine

Pääosissa mm.
Heikki Savolainen
Reino Tolvanen
Åke Lindman
Kaarlo Halttunen
Leo Riuttu

HS:n sija 1.
IMDb:n arvio 7.6

Tuntematon sotilas

Ohjaus:
Rauni Mollberg

Pääosissa mm.
Risto Tuorila
Pirkka-Pekka Petelius
Paavo Liski
Pauli Poranen

HS:n sija 39.
IMDb:n arvio 7.2

Kuvat Wikipediasta

30. West Side Story (1961)

Tokihan tiesin jo ennalta, että kyseessä on musikaali. Silti oli vaikea päästä oikeaan vireeseen ja uskoa, että ympäriinsä hyörivät ja loikkivat ns. kovat jätkät tosiaankin tappelivat keskenään ihan tosissaan. Ensimmäinen kymmenisen minuuttia oli todellakin pokassa pitelemistä. Nuoret miehet käyttäytyvät kuin 10-13-vuotiaat pojankoltiaiset, ja vielä kaiken lisäksi tanssien. Noh, kunhan pääsin yli siitä kuinka vakavaa tarinaa kerrotaan koomisella tavalla osasin jo arvostaa kuinka hienosti tanssin keinoin voitiin ilmaista erilaisia asioita niin että niitä ei tarvinnut pukea sanoiksi tai vääntää rautalangasta.

Elokuva kertoo kahdesta keskenään taistelevasta jengistä (Jets ja Sharks) ja toisiinsa rakastuvasta parista, joista valitettavasti toinen kuuluu Jetsien ja toinen Sharksien piireihin. Tarina Romeosta ja Juliasta ei tule tästä suotta mieleen, sillä West Side Story onkin ihan rehellisesti Shakespearen klassikosta tehty mukaelma (paljasti minulle kaikkitietävä Google).

Erityisesti mainitsemisen arvoinen on kohtaus, jossa pari ensimmäisen kerran tapaa toisensa ja kumpikin rakastuu oitis. Ympärillä oleva maailma häviää täysin, niin syvän vaikutuksen he tekevät toisiinsa.


I feel pretty, oh so pretty! I feel pretty and witty and gay! How I pity any girl who isn't me to day!

Yllätyin, kun elokuvaa katsellessa vastaan tuli kappale I Feel Pretty. Laulu on tuttu ja saatan sitä kotosalla lauleskella, jos oloni on erityisen hyvä. Enpä kuitenkaan tiennyt mistä kappale on alunperin. Tai sitten olen vain sen unohtanut. Muistan kuitenkin kun suomalaisessa Haluatko filmitähdeksi -tositeeveesarjassa kilpailijoiden piti esittää tämä laulu ja kohtaus.

INFOLOOTA

West Side Story

Ohjaus:
Robert Wise
Jerome Robbins

Pääosissa:
Natalie Wood
Richard Beymer
Russ Tamblyn
Rita Moreno
George Chakiris

IMDb:n arvio 7,6
Ei IMDb:n sijaa
AFI:n sija 51.

Kuva Wikipediasta

29. All about Eve (1950)

Elokuva kertoo Evestä, nuoresta tytöstä joka idoloi suurta tähteä, upeaa näyttelijätärtä nimeltä Margo Channing. Tavallaan molemmat naiset ovat elokuvassa pääosassa, vaikka nimi viittaakin Even olevan merkittävämmässä osassa.

Tämä elokuva on hyvä osoitus siitä, miten helposti naiset höynäyttävät miehet toimimaan haluamallaan tavalla. Mies, älä luota varauksetta tähtikirkkaina loistaviin viattomiin silmiin!

Mukaansa tempaava ja hauska elokuva. Pidin tästä kovasti ja uskallan tätä suositella muillekin.

Margoa on ilo seurata ja hänelle on kirjoitettu paljon hyviä vuorosanoja.

Margo: I don't see why she hasn't given Addison heartburn.
Bill: No heart to burn!
Margo: Everybody has a heart - except some people.

Elokuvassa nähdään myös pienessä sivuroolissa Marilyn Monroe. Myös hänellä on varsin hupaisaa dialogia, joskaan ei kovin paljoa.

Infoloota

All about Eve/ Kaikki Eevasta

Ohjaus:
Joseph L. Mankiewicz

Pääosissa:
Bette Davis
Anne Baxter

IMDb:n arvio 8.4
IMDb:n sija 93.
AFI:n sija 28.

Kuva Wikipediasta

98. The Faraway Tree Collection, Enid Blyton

Enid Blytonin tunnettuja kirjasarjoja ovat Viisikko-, SOS-, Salaisuus-, Seikkailu- ja Arvoitus-sarjat. (Säästyin asian googlaamiselta, sillä satuin törmäämään tietoon Kirjatoukan blogissa lukiessani sieltä ihan muita juttuja.) Mainitut kirjasarjat ovat suosittuja. Näistä etenkin Viisikko-sarja on kuulunut tiiviisti lapsuuteni lukukokemuksiin. Osittain myös muutkin mainitut. Siksi minusta olikin kovin eriskummallista, että brittiläisellä kirjalistalla komeili Enid Blytonilta minulle täysin tuntematon kirjasarja The Faraway Tree Collection.

Tästä heräsi kaksi suurta kysymystä:
1. Onko tämä listalle päässyt sarja siis vielä parempi kuin muut Blytonin sarjat?
2. Jos tämä on kerran vielä parempi, niin miksi sitä ei ole lainkaan suomenettu?

Metsästin tätä kirjaa käsiini jo viime vuonna. Luulenpa, että en voi syyttää huonosta jahtimetsästyksestä muuta kuin PIKI-verkkokirjaston huonoa hakutoimintoa. Kirja nimittäin oli pääkirjastossa hyllyssä, vaikka sen löytäminen verkkokirjaston hakupalvelulla ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Yllä esitettyjen kysymysten vuoksi, halusin kuitenkin saada kirjan käsiini vaikeuksista lannistumatta. Ehkä luvassa on Viisikkoakin parempi mysteerejä ratkova lapsikatras.


Faraway Tree Collection on yksiin kansiin koottuna kolme taianomaista lastenkirjaa. Mukana ovat teokset The Enchanted Wood, The Magic Faraway Tree ja The Folk of the Faraway Tree. Wikipedia paljastaa, että sarjaan on olemassa vielä neljäs osa, Up the Faraway Tree, mutta en tiedä miksi se ei ole päässyt mukaan kokoelmaan.

Tarina on suunnattu selkeästi nuoremmalle yleisölle, kuin Blytonin mysteerien ratkaisemiseen keskittyvät seikkailusarjat. Kirjat eivät sijoitu oikeaan maailmaan, vaan päähenkilöt sukeltavat sujuvasti fantasiamaailmaan asiaa kummemmin kummastelematta. Sisarukset Jo, Bessie ja Fanny huomaavat muuttaneensa asumaan lumotun metsän viereen. Metsässä kasvaa jättimäinen taikapuu, jonka latva ylettyy pilviin asti. Pilvien yläpuolelle vaihtuu ajoittain erilaisia maita, kuten "Tee-mitä-lystäät", "Ota-mitä-tarvitset" ja "Synttärimaa", jonne pääsee vain jos mukana on joku jolla sattuu olemaan syntymäpäivä. Kaikki puunlatvaan saapuvat maat eivät ole miellyttäviä paikkoja, ja lapset joutuvatkin välillä pulaan koettaessaan päästä takaisin kotiin.

Tuttua Enid Blytonia teoksessa ovat vahvat sukupuoliroolit sekä ainainen syömisen miettiminen ja ruoalla mässäily. Molemmat johtuvat tietysti kirjoittamisen ajankohdasta. Kokoelman teokset ovat ilmestyneet 1939-1946, jolloin sukupuolten tasa-arvo ja kylläinen maha eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä.

Teksti on helppolukuista englantia. Yksi juttu jäi askarrtuttamaan mieltä. Eräs lasten syömä herkku on nimeltään "Google buns". Onko Google-hakukone siis nimetty näiden pullien mukaan, vai mistä on kyse?

Vastaukset kysymyksiin:
1. Faraway Tree painii eri sarjassa Blytonin muista teoksista. Kokoelma on tyylillisesti hyvin kaukana esimerkiksi Viisikosta, on siis vaikea arvioida sen paremmuutta. Tämä on varmasti kuulunut monen britin lapsuuteen ja päätynyt listalle sen vuoksi.
2. Suomentamattomuudelle en keksi järkevää selitystä. Ehkä en vain googlailusta huolimatta onnistunut löytämään tietoa suomennoksesta? Tämä satumainen seikkailu kelpaisi varmasti suomalaislapsillekin.

28. In the Heat of the Night (1967)

Pidin tästä elokuvasta. Ongelmana vain on, että mitä voin kertoa tästä pilaamatta katselukokemusta niiltä, ketkä eivät ole pätkää vielä nähneet. Suosittelen, että tämä kannattaa katsoa ottamatta etukäteen selvää aiheesta tai juonesta.

Kerronpa siis varovasti muutamia juttuja elokuvan alkuasetelmasta. Rikas tehtaanomistaja löydetään murhattuna keskeltä Mississippiläisen pikkukaupungin katua. Epäiltyä ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä juna-asemalta löytyy ulkopaikkakuntalainen mies lompakossaan huomattavat summat rahaa. Miten pikkukaupungin poliisivoimat selviävät murhamysteerin selvittämisestä?

Elokuvassa on varsin erikoista, että siinä ei ole kovinkaan paljon taustamusiikkia. Kolinat, kilinät, askeleet ja muut äänet täyttävät äänimaailman ja luovat usein aika kolkkoa ja täysin ilotonta tunnelmaa. Kun jossain kohdissa sitten käytetään tehokeinona musiikkia, yllättää se katsojan täysin ja vie huomion sivuun pääasiasta tahattomalla koomisuudellaan. Joukossa on myös hyviä biisejä, ja elokuvan sound track -levy olisikin kuuntelemisen arvoinen.

Infoloota

In the Heat of the Night / Yön kuumuudessa

Ohjaus:
Norman Jewison

Pääosissa:
Sidney Poitier
Rod Steiger

IMDb:n arvio 8,0
IMDb:n sija 244
AFI:n sija 75

Kuva Wikipediasta

27. Mr. Smith Goes to Washington (1939)

Pienet isojen hampaissa. Korruptiota ja juonittelua. Voittaako oikeus?

Kohtalon oikusta (kirjaimellisesti, kolikon heiton tuloksena) Herra Smith valitaan senaattoriksi. Isoilla kihoilla on suuria suunnitelmia, ja toivoa sopii, että Smith ei aiheuta harmeja. Soppahan siitä syntyy ja Smith päätyy viivyttämään erottamistaan koskevaa äänestystä pitämällä parlamentissa vuorokauden pituisen puheen. Hurjaa. Ääni on kyllä käheä puhumisesta, mutta valitettavasti väsymyshysteriasta ei ole merkkejä. Luulisi moisen valvomisen ja puhumisen jälkeen edes vähän kikatuttavan.

En ollut otollisella tuulella keskittymään elokuvan kerrontaan, joten tämä ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Laiskana sunnuntai-iltapäivänä pitäisi ehkä katsoa jotain vauhdikkaampaa ja eloisampaa, eikä poliittisissa piireissä pyörivää elokuvaa. Tuntui, että tästä olisi voinut tiivistää aika paljon ja silti olisi jäänyt ihan riittävästi katsottavaa.

Sain kuitenkin tästä irti jotakin. Nautin erityisesti hauskasta hattukohtauksesta, joka on mielestäni hyvin erikoinen. Päähenkilö pyörittelee hermostuksissaan hattuaan, vaihtaa sitä kädestä käteen ja tiputtaa jopa lattialle. Vaikka hän koko ajan keskustelee muiden huoneessa olioiden kanssa, seuraa kamera vain ja ainoastaan hattua.

Toinen mielenkiintoinen juttu oli seurata toimittajien työtä. Varsinkin kun "vapaa lehdistö" ei ollutkaan kovin vapaa painamaan totuutta. Kuinka helposti kansa onkaan valtaa pitävien riepoteltavissa...

Infoloota
Mr. Smith Goes to Washington /Mr. Smith lähtee Washingtoniin

Ohjaus:
Frank Capra

Pääosassa:
James Stewart

AFI:n sija 26.
IMDb:n sija 108.
IMDb:n arvio 8.4

Kuva Wikipediasta

Esittele kirjanmerkkisi

Harvoin mitään kirjaa saa oikeasti luettua yhdeltä istumalta. Hyvänkin teoksen laskee välillä alas vähintäänkin hakeakseen välipalaa. Jos ei halua murtaa kirjan selkämystä, taittaa sivun kulmaa tai hukata paikkaansa, on käytettävä kirjanmerkkiä. Joskus kirjan väliin laittaa mitä tahansa käteen osuvaa: kirjastokuitin, kännykän, sanomalehden tai karkkipaperin. Toisinaan käytössä on ihka oikea kirjanmerkki. Se voi olla matkamuisto, lahja ystävältä, palkinto kirjaston kirjavisasta tai lapsen kerhossaan askartelema luomus.

Kirjanmerkki voi kertoa jotain käyttäjästään. Siksi haastankin sinut kuvaamaan ja esittelemään muille tällä hetkellä käyttämäsi kirjanmerkin.

Minulla on kirjan välissä juuri nyt tällainen erikoinen pelikortti. Se on kulkenut mukana lukuhetkissä jo ainakin kolmen edellisen kirjan verran.

Kortti on peräisin pakasta, jonka saimme kaupanpäällisenä vuokratessamme pakettiauton road trippiä varten Uudessa-Seelannissa. Kirjanmerkki on siis myös matkamuisto. Kortti on päätynyt alunperin kirjan väliin vahingossa, kun se sattumalta on ollut käden ulottuvilla oikealla hetkellä. Koska pakan korteista suurin osa on hukassa tai toimittamassa jotain uutta tehtävää, ei tällä kirjanmerkkikortillakaan ole kiire palata pakkaan. Ura kirja-alalla siis jatkuu vielä.

26. Tootsie (1982)

Parasta huumoria on se kun mies pukeutuu naiseksi. Tai niinhän sitä ainakin sanotaan. Saa olla skeptinen, mutta tämä leffa sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. Eikö ole erikoista, kuinka paljon komedioita AFI:n listalla on, kun samalla muistetaan Oscareiden yleensä päätyvän vakaville elokuville, ja komediagendre loistaa yleensä Oscargaalassa poissaolollaan.

Työtön näyttelijä pukeutuu naiseksi saadakseen töitä. Hetkinen, ihan vastahan katsoin elokuvan jossa pari työtöntä muusikkoa pukeutui naisiksi saadakseen töitä. Mahtaa olla toimiva teema. Onnistuisikohan tämä oikeassa elämässä? Tai ehkäpä naisen kannattaisi pukeutua mieheksi paremman palkan vuoksi?

Nyt viimeistään voin julistaa, että Dustin Hoffman on erinomainen näyttelijä. Näyttelijä näyttelemässä näyttelijää koenäytöksissä. Hienoa työtä Dustin. Nyt olen siis nähnyt hänet nuorena poikana ja miehenä, vieläkö listalla on joku tuoreempi elokuva, jossa hän on keski-ikäinen?

Dialogi on elokuvassa monin paikoin mahtavaa ja Dustinin elekieli Dorothyn roolissa on hauskaa seurattavaa.

Michael Dorsey: You should have seen the look on her face when she thought I was a lesbian.
George Fields: "Lesbian"? You just said gay.
Michael Dorsey: No, no, no - SANDY thinks I'm gay, JULIE thinks I'm a lesbian.
George Fields: I thought Dorothy was supposed to be straight?
Michael Dorsey: Dorothy IS straight. Tonight Les, the sweetest, nicest man in the world asked me to marry him.
George Fields: A guy named Les wants YOU to marry him?
Michael Dorsey: No, no, no - he wants to marry Dorothy.
George Fields: Does he know she's a lesbian?
Michael Dorsey: Dorothy's NOT a lesbian.
George Fields: I know that, does HE know that?
Michael Dorsey: Know WHAT?
George Fields: That, er, I... I don't know.

Pienenä yllätyksenä leffassa nähdään Geena Davis puolipukeisena. Tai siis minulle tämä oli yllätys, koska tunnistan niin harvoja näyttelijöitä nimeltä, että oli hienoa nähdä odottamatta ruudulla joku tuttu.

Infoloota:

Tootsie - Lyömätön lyyli

Ohjaus:
Sydney Pollack

Pääosissa:
Dustin Hoffman
Jessica Lange

AFI:n sija 69
IMDb:n arvio 7.4
Ei IMDb:n sijaa

Kuva Wikipediasta

Kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva

Nyt on tarjolla ihan tuoretta äänestystulosta kotimaisen elokuvan parhaimmistosta. Yle uutisten kyselyyn parhaasta kotimaisesta elokuvasta vastasi 48 elokuva-alan kriitikkoa, toimittajaa ja bloggaria.

PARHAAT KOTIMAISET ELOKUVAT
1. Komisario Palmun erehdys (1960) [20 mainintaa]
2. Kauas pilvet karkaavat (1996) [13]
3. Valkoinen peura (1952) [12]
4. Tuntematon sotilas (1955) [11]
5. Kahdeksan surmanluotia (1972) [10]
6. Mies vailla menneisyyttä (2002) [8]
6. Paha maa (2005) [8]
8. Jäniksen vuosi (1977) [7]
9. Sensuela (1973) [6]
10. Calamari Union (1985) [5]
10. Maa on syntinen laulu (1973) [5]
10. Tuntematon sotilas (1985) [5]


Paha maa on listan elokuvista ainoa, jonka olen katsonut nyt aloitettuani leffaurakan. Molemmat Tuntemattomat sotilaat olen toki nähnyt joskus, mutta en nyt tämän urakan puitteissa. Kirjan luin viime vuonna itsenäisyyspäivän aikaan. Listan elokuvista Tuntemattoman sotilaan lisäksi ainoa minulle edes kirjana tuttu on Maa on syntinen laulu. Lukukokemuksen perusteella en ole laisinkaan varma haluanko edes nähdä elokuvaa.

Listalla näkyy tuttuja nimiä, mutta eri järjestyksessä kuin HS:n lukijaäänestyksen perusteella tehdyllä leffalistalla. Listalla on myös yksi elokuva, joka ei ole mukana HS:n listalla. Kyseessä on minulle täysin tuntematon Sensuela. Kuulostaa eroottiselta. Liekö kyseessä nakuilupätkä, jossa vilautellaan tissejä taiteellisuuden varjolla?

97. Universumin tomu 1, Philip Pullman

His Dark Materials eli Universumin tomu on Philip Pullmanin kolmiosainen kirjasarja. Luulin, että kyseessä on minulle ihan tuntematon ja ennenkuulumaton juttu. Huomasin kuitenkin ihan sattumalta, että Kultainen kompassi on tämän sarjan ensimmäinen kirja. Tokihan Kultaisen kompassin tiedän. Näinhän sen elokuvana jo muutamia vuosia sitten. Leffasta ei mieleeni kuitenkaan jäänyt paljoakaan. Mielikuvitukseni oli siis vapaa rakentamaan ihan omanlaisensa miljöön kirjan tapahtumille.



Tapahtumat sijoittuvat läheiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa monet asiat ovat lähes samanlaisia kuin meillä, ja toiset asiat sitten ihan eri tavoin. Tarinan päähenkilö on Lyra-niminen tyttö, jonka kohtalona on pelastaa maailma. Ei hän sitä itse tietenkään tiedä. Lyra on nokkela ja näppärä, sekä aika kuriton ja oppimaton. Ihan mielenkiintoinen hahmo seurattavaksi.

Kultainen kompassi on ilmestynyt vuonna 1995 eli juuri niihin aikoihin, kun innokkaimmat lukuinnostusvuoteni alkoivat jäädä jo taakse. Jos kirja olisi ilmestynyt parikin vuotta aikaisemmin, olisin varmastikin lukenut sen heti tuoreeltaan. Ehkä teos olisi silloin puhutellut minua vahvemmin.

Kirjasarja on brittilistalla hyvällä sijalla, joten odotukseni olivat melko korkealla. Valitettavasti jouduin vähän pettymään. Mikä on harmi, sillä oisin kovin mielelläni pitänyt tästä kirjasta. Luulen, että korkeiden odotusten lisäksi pettymys johtuu lähinnä kahdesta seikasta. Ensinnäkin taidan olla vähän liian vanha kuuluakseni varsinaiseen kohderyhmään ja toiseksi suomennos takkusi kovasti. Harmittaa, että en lukenut tätä alkuperäisellä kielellä. Jos joskus luen jatko-osat, valitsen kääntämättömät versiot.

Tarinassa on paljon hienoja kohtia ja hyvää kerrontaa. Siinä tuntuu olevan potentiaalia, joka ei kuitenkaan tule kokonaan käytetyksi. Välillä lukeminen tuntui kuin tietokonepelin pelaamiselta: Suorita tämä ja tämä tehtävä, jotta pääset eteenpäin kohti päämäärää. Parikin kertaa mukana on teennäisen oloista dialogia, johon on koetettu ympätä mahdollisimman paljon tarinaa eteenpäin vievää tietoa lukijalle.

Kultainen kompassi ei toimi itsenäisenä teoksena kovinkaan hyvin. Kaikki jää kesken ja kysymyksiin ei löydy vastauksia. Ei jää epäselväksi, että tämä on vasta alkua suurelle seikkailulle. Keskeiset hahmot on esitelty ja suuriin konflikteihin on viitattu. Nyt vain odotellaan, mitä kohtalolla on mielessään.

Sitten vielä pakollinen naurahdus. Kaksikymmentä astetta pakkasta on olevinaan todella kylmä. Eikös tässä olisi voinut vähän liiotella ja laittaa sen 30 astetta, ihan että suomalaisten lukijoiden silmissä ei menisi kylmällä pelottelu naurettavuuksiin.

96. Tuulen viemää, Margaret Mitchell

Tuulen viemää on aika järkäle kirjaksi. Lähinnä sen vuoksi kirja jäi viime vuonna lukematta, koska aikataulu ei antanut periksi paneutua rauhassa tiiliskiven kokoiseen lukuelämykseen. Nyt sainkin lukea kirjan kaikessa rauhassa. Alkusysäyksen kirjan lainaamiseen kirjastosta, antoi tämä Yöpöydän kirjat -blogissa ollut juoniselostus.

Tarina on minulle elokuvana tuttu jo lapsuudesta. Olen liioittelematta nähnyt leffan kymmenisen kertaa. Viimeisimmästä katselukerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo varmasti se kymmenen vuotta. Ihan tuoreimmassa muistissa tapahtumat ja käänteet eivät siis olleet, vaikka monet kohtaukset ja vuorosanat ovatkin painuneet mieleen todella elävästi ja yksityiskohtaisesti. Uskallankin väittää, että elokuvassa on noudatettu kirjaa hyvin uskollisesti, vaikka toki erojakin huomasin.



Kirja on mahtava. Lukeminen oli elämys eikä menoa haitannut laisinkaan se, että tiesi tulevat tapahtumat aika hyvin ennalta. Ei mikään ihme, että näin mainio ja viihdyttävä kirja löytyy sekä suomalaisten että brittien listalta. Uskon, että amerikkalaiset äänestäisivät tämän vielä lähemmäs listan kärkeä, kerrotaanhan tässä heidän omasta historiastaan.

Kirjassa on mielenkiintoinen tuoreelta tuntuva lähestymistapa päähenkilön ja juonen keskinäiseen suhteeseen, mitä en muista kohdanneeni aikaisemmin. Päähenkilö nimittäin on keskellä tapahtumia ja keskusteluja, mutta ymmärtää niistä ja niiden merkityksestä usein vähemmän kuin lukija. Hän tuntuu olevan "ihan pihalla"ja tekevän omituisia tulkintoja muiden käytöksestä ja puheista. Tästä tuli itselle sellainen olo, että olisi itse kovastikin fiksumpi ja voisi vaikka tarjota apua tilanteen ymmärtämiseksi ja korjaamiseksi.

Päähenkilöön voin samaistua siinä mielessä helposti, että pakon edessä olisin valmis menemään melko pitkälle ruokkiakseni nälkää näkevän perheeni. Tunnontuskitta.

Lukemisen myötä ymmärrän paremmin etelävaltioita, orjuutta ja Ku Klux Klania. Ongelmana on tietysti, että kuinka paljon fiktiivisen kirjan pohjalta kannattaa käsityksiään ja maailmankuvaansa rakentaa. Vaikka kaikkea ei täysin voi uskoakaan, niin ainakin aihe antaa ajateltavaa.

Palautin kirjan tänään kirjastoon. Täti tiskin takaa tokaisi: "Saitko luettua?". Toki sain, eikä tehnyt edes tiukkaa. Pari liian pitkää sotajoukkojen taktiikasta kertovaa pätkää voidaan jättää huomioimatta, joten tarinassa ei tullut pahoja suvantokohtia. Tuulen viemää vei mukanaan kuin tuuli.

Garpin maailma (1982)

YLE Teema hemmotteli katselijoitaan hetki sitten John Irvingin maailma -dokumentilla, jonka perään näytettiin Garpin maailma -elokuva. Luin teoksen kirjana viime vuonna, ja jo silloin ajattelin, että tämä elokuva olisi katsottava. Nyt kun tämän katsoin, voin samalla osallistua tällä myös Lue kirja katso elokuva -haasteeseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä elokuva ei kuulu leffaurakkalistalleni.

John Irvingistä kertova dokumenttipätkä vuodelta 2012 oli sykähdyttävä. Mielenkiintoinen kurkkaus mieheen kirjojen takana. Irving kertoi työprosesseistaan ja taustatyön tekemisen pikkutarkkuudesta. Monet hänen haastattelemansa ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan siitä, miten heidän inspiroimansa hahmo oli päätynyt mukaan kirjaan. Dokumentti on vielä läehes kolmen viikon ajan katseltavissa YLE Areenasta, joten suosittelen kurkkaamaan, jos kyseinen kirjailija kiinnostaa.

Entä itse elokuva? Voin kertoa ihan suoraan ja kiertelemättä, että Garpin maailman elokuvaversio on vain nippa-nappa tunnistettavissa oleva haalea varjo alkuperäisteoksesta. Tapahtumat toki seuraavat toisiaan kirjan tarinalle uskollisena, mutta missä ovat kaikki ne pienet hienot seikat, kuvaukset ja kytkökset, kaikki ne pienet yksityiskohtien purot ja sattumien dominoefektit, jotka tekevät kirjasta erinomaisen?

Gerpin maailma on ihan tavallinen elokuva muiden joukossa. Siinä on paljon huumoria, mutta ei muuten mitään mieleenpainuvaa tai erityistä. Tuttuja näyttelijöitä mukana on ainakin Robin Williams, Swoosie Kurtz ja John Lithgow.

Jos pidit elokuvasta, mutta et vielä ole lukenut kirjaa, kehotan tarttumaan siihen pikimmiten. Jos taas rakastat kirjaa, etkä ole nähnyt elokuvaa... et jää paljosta paitsi vaikka jättäisitkin väliin. Elokuva ei tee suoraan vääryyttä kirjalle, joten vireiden bongaamiseen ei tarvitse varautua. Elokuva vain on kovin valju hienon kirjan rinnalla.

INFOLOOTA

The World According to Garp / Garpin maailma

Ohjaus:
George Roy Hill

Pääosissa:
Robin Williams
Mary Beth Hurt
Glenn Close

IMDb:n arvio 7.0

Kuva Wikipediasta

25. The Graduate (1967)

Mrs. Robinson, the original cougar! Tässä parin viimevuoden aikana on paljon puhuttu puumanaisista, mutta eihän nuoren pojan viettely ole mikään tuore keksintö. Kuuluisin puuma on varmastikin Miehuuskoe-elokuvan Rouva Robinson.


(Simon & Garfunkel - Mrs. Robinson)

Parikymppinen Benjamin on elämässään vaiheessa, jossa hän ei ihan varmaksi tiedä mitä tulevaisuudelta toivoa ja vaatia. Tähän välivaiheeseen saapuu Rouva Robinson. Benjaminin roolissa esiintyy Dustin Hoffman, ja onkin aika erikoista nähdä hänet esittämässä nuorta miestä.

Kuvauksellisesti elokuvassa on paljon hienoja, hieman erikoisia kohtauksia. Päähenkilön ahdistuneesta mielialasta kertoo hyvin kohta, jossa kamera on sukellusmaskin sisällä näemme uima-altaaseen sukeltamisen Benjaminin silmin. Huomion arvoinen on myös hieno "Apua, tissit! Katsonko, vai enkö tohdi?" -kamppailu, joka tulee hienosti ilmi nopeilla välähdyksillä, minkä lisäksi äänimaailma korostaa tilannetta hienosti.

Minulle jäi kyllä hieman epäselväksi, että miksi Rouva Robinson kiinnostui Benjaminista ja halusi tämän vietellä. Toinen kummastuksen kohta oli, että miksi rouva ja herra Robinson halusivat lähes epätoivoisen oloisella vimmalla naittaa tyttärensä vastoin tämän omaa tahtoa?

INFOLOOTA

The Graduate / Miehuuskoe

Ohjaus:
Mike Nichols

Pääosissa:
Dustin Hoffman
Katharine Ross
Anne Bancroft

AFI:n sija 17.
IMDb:n sija 182.
IMDb:n arvio 8,1

Kuva wikipediasta

95. Monte Criston kreivi, Alexandre Dumas

Laskiessani kädestäni Alexandre Dumaan teoksen Kolme muskettisoturia, osui silmiini kirjahyllystä samalta kirjailijalta teos Monte Criston kreivi. Olin pitänyt Aleksandren kirjoitustyylistä, joten tartuin aikailematta toiseenkin urakkalistoilta löytyvään kirjaan. Tässä olisi taas mietinnän paikka: Miksi suomalaiset nostivat listalleen muskettisoturit ja britit valitsivat kreivin?

Oma mielipiteeni kirjojen paremmuusjärjestyksestä on vahva. Kallistun brittien kannalle, ja tunnustan heidän valinneen erinomaisen teoksen omalle top 100 -listalleen. Monte Criston kreivi on taitavasti koostettu, mielenkiintoisilla hahmoilla ja tapahtumilla maustettu seikkailu. Nautin jokaisesta luvusta, ja loppua kohti en millään olisi malttanut mennä nukkumaan, koska halusin tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Viimeisen sivun luettuani jäin haikeana janoamaan lisää. Kirja lumosi minut ja Monte Criston kreivi vei sydämeni. Mikä ihana ja kiehtova mies!

Katalia juonia, syvää ystävyyttä, palavaa rakkautta, nokkeluuksia, oveluutta ja suuria rikkauksia. Uskomattomien käänteiden päälle vielä paljon huumoria. Erinomainen soppa on valmis viemään mukanaan. Ennakkoluuloisia voin nyt oikaista. Tämä ei ole mitään romanttista hömppää ja huokaillen pyörtyileviä naisia.

"Ihminen ei saa koskaan olla yksipuolinen. Kun kerran elää hullujen joukossa, täytyy opetella hulluksi."

Olisinko koskaan tullut tarttuneeksi näin tylsän nimiseen kirjaan, jos en joulukuussa 2010 olisi saanut päähäni tarttua kirjaurakkaan? Nyt jos voisin, kiittelisin lämpimästi mennyttä minääni. "Hieno uuden vuoden lupaus 2011, terveisin tulevaisuuden minä!"

Lopuksi vielä erityisen hauska pätkä kirjasta, jossa piilee varmaan totuuden hiven nykyaikanakin:

"Suuri vierasjoukko lainehti salongeissa kuin turkooseista, smaragdeista, rubiineista ja timanteista moudostunut vuoksi ja luode. Täällä niin kuin kaikkialla muuallakin huomasi, että vanhimmat naiset olivat eniten koristeltuja ja että rumimmat eniten pyrkivät näyttämään itseään. Jos läsnä oli joku valkoinen lilja tai suloinen tuoksuva ruusu, niin täytyi häntä etsiä nurkasta turbaanipäisen tai paratiisilinnun höyhenillä koristetun tädin takaa."

24. Some Like It Hot (1959)

Kun köyhä muusikkokaksikko sattumalta todistaa mafian suorittaman teloituksen, alkaa pakomatka etelän lämpöön vaikuttaa oikein mukavalta ajatukselta. Edessä onkin opettavainen sukellus toisen sukupuolen elämään:

"Will you look at that! Look how she moves! It's like Jell-O on springs. Must have some sort of built-in motor or something. I tell you, it's a whole different sex! "

Oikein viihdyttävä ja mukaansatempaava pätkä. En oikeastaan edes ehtinyt huomata, että tässä oli mukana Marilyn Monroe, niin hyvin elokuva piti otteessaan. Eräässä monologin pätkässä Marilyn oli kyllä loistava. Silmät säihkyivät ja siristelivät, koko naama loisti ja tekstiä tuli solkenaan. Tykkäsin.

Enemmän kuitenkin nautin pääosamiesten toilailuista ja keskusteluista. Sehän se on parasta huumoria, kun miehet pukeutuvat naisiksi, vai mitä?

"But, you're *not* a girl! You're a *guy*, and, why would a guy wanna marry a guy?"

Näppärää dialogia ja paljon hauskuutusta. Todellinen hyvän mielen elokuva. Tästä saisi varmasti mielenkiintoisen esseen jollekin naistutkimuksen kurssille, jos katsoisi tarkkaan sillä silmällä. Nyt panin merkille vain muutamia sukupuoliseikkoja, jotka tuotiin esille niin ilmiselvästi.

INFOLOOTA

Some Like It Hot /Piukat paikat

Ohjaus:
Billy Wilder

Pääosissa:
Marilyn Monroe
Tony Curtis
Jack Lemmon

AFI:n sija 22.
IMDb:n sija 85.
IMDb:n arvio 8,4

Kuva Wikipediasta

23. The General (1927)

Olen aikasemmin katsonut lähinnä Charlie Chaplinin mykkäelokuvia, ja muut äänettömän ajan taiteilijat ovat jääneet minulle tuntemattomiksi. Nyt on kuitenkin yleissivistystä paikattu Buster Keatonin elokuvalla The General.

Elokuva herätti minussa saman tunteen kuin lukuisat kirjat viime vuonna: Mahtavaa, että aloin tällaiseen urakkaan, sillä muutoin en olisi ikinä päässyt nauttimaan tästä. Tuskinpa nimittäin olisi halunnut tätä erityisesti katsoa, ellei elokuva olisi mukana listalla.

Vaikka tarinan taustalla ovat sekä rakkaussuhteen kiemurat että amerikan yhdysvaltojen sisällissota, on kyseessä hyväntuulinen komedia. Suosittelen vaikkapa sadepäivän ratoksi näin syksyllä. Varmasti piristää mieltä.

Minä tykkäsin myös elokuvan musiikista. Koetin etsiä siitä pätkää liitettäväksi blogiin, mutta löysinkin koko elokuvan ladattuna Youtubeen! Voit katsoa sen tästä:





INFOLOOTA

The General /Kenraali

Ohjaus:
Clyde Bruckman
Buster Keaton

Pääosissa:
Buster Keaton
Marion Mack

AFI:n sija 18.
IMDb:n sija 123.
IMDb:n arvio 8,3

Kuva Wikipediasta

I love your blog

Sain tämän post it -lapun Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta. On mukava saada tunnustusta. Se kannustaa jatkamaan blogin pitämistä, vaikka välillä uusien postausten kirjoittaminen jääkin muiden kiireiden jalkoihin. Kiitos Paula!

Lapun mukana tuli myös kehoitus jakaa tunnustusta eteenpäin. Ei tietenkään mielivaltaisesti, vaan näitä sääntöjä noudattaen:

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.

Kappas vain, kolme neljästä kohdasta onkin jo tehty! Sitten vain sen vaikeimman homman pariin eli valitsemaan viisi omaa suosikkia kymmenien mielenkiintoisten blogien seasta!

Ihan ensimmäiseksi annan tunnustuksen ihan juuri bloggaamisen alkuun päässeelle Emanille, joka ei oikein tiennyt mitä aihealuetta blogissaan käsittelisi, ja päätyi antamaan e-päiväkirjalleen nimen Sekametelisoppa kohtaa sillisalaatin.

Toinen tunnustus menee Idalle ja Veeralle 100 kirjaa -blogiin. "Been there, almost done it", eli oman luku-urakkani vuoksi tällä klassikkokirjablogilla on erikoinen paikka sydämessäni... tai jossain siellä päin. You go girls! Ei enää paljoa puutu!

Erittäin viihdyttävää oli myös seurata Whispletin blogia Ruokapäiväkirja kuvin. Valitettavasti tässä blogissa on ollut viimeaikoina hiljaista. Hauska idea ja hyvä toteutus. I love it.

Kun aloitin oman bloggaamiseni kirjojen parissa, olin aluksi aika yksin omien kirjoituksieni kanssa. Ensimmäinen blogi, jonka löysin kun lähdin etsimään kirjablogeja oli Sonjan lukuhetket. Tämän blogin kautta avautui minulle ihan uusi kirjabloggaajien maailma.

Viimeinen tunnustus menee sitten tänne elokuvablogien puolelle. Sinin leffablogissa on pirteällä ja raikkaalla tyylillä rvosteltuna monen moisia elokuvia ja aiheeseen liittyvää. Mukana myös erittäin hauskoja tunnistustehtäviä.

Olkaapa hyvät! :)

94. Kolme muskettisoturia, Alexandre Dumas

Kolme muskettisoturia on viimeinen 2011 vuoden puolella aloitettu klassikkoteos, jonka sain loppuun tämän vuoden puolella. Nyt on kaikki roikkuvat narunpäät saatu mukaan solmuun ja seuraavat kuusi kirjaa pääsen valitsemaan täysin puhtaalta pöydältä.

Tämä teos ei jäänyt roikkumaan sen vuoksi, että se olisi ollut jotenkin tylsä tai äärimmäisen hidas. Kuuntelin teosta audiokirjana, ja muskettisoturien tarina jäi siis vähän itse luettujen kirjojen jalkoihin. Erityishaastetta toi audiokirjan englanninkielisyys. Löysin audiokirjan Librivox-palvelusta, josta kirjoja saa ladata ilmaiseksi. Siellä vapaaehtoiset ovat lukeneet ääneen yksittäisiä lukuja klassikkokirjoista, joiden tekijänoikeusaika on siis jo ummessa. Lukija vaihtui yleensä vähintään parin luvun jälkeen, mikä alkoi minua jo vähän ärsyttää. Siispä kuuntelu jäikin vähemmälle ja vähemmälle... Kun nyt sain Moby Dickin päätökseen, päätin lukea ihan itse ja suomeksi loppuosan Muskettisotureista.

"Yksi kaikkien, ja kaikki yhden puolesta" on muskettisoturien kuuluisa slogan. Siksipä hieman petyin, kun kirjassa en törmännyt tähän lauseeseen kertaakaan. Elokuvissa tämä lausahdus saa usein ihon kananlihalle, ja onhan tämä tuttu juttu myös lapsuuden leikeistä.

Lapsuuteeni kuulu Muskettikoirat-animaatiosarjan seuraaminen. Se on ollut ensikosketus muskettisoturien maailmaan. Silti varsin pitkään ihmettelin, että miksi teoksen nimi on kolme eikä neljä muskettisoturia. Ovathan pääosissa D'Artagnan, Porthos, Aramis ja Athos. Noh, ensimmäisenä mainittu ei olekaan alunperin muskettisoturi vaan vain sotajoukkojen alokas, joka kertomuksen edetessä pyrkii muskettisotureiden riveihin.



D'Artagnan, Porthos, Aramis ja Athos ovat kaikki nuoria miehiä. D'Artagnan on vain 20-vuotias. Siksi aivoni olivat mennä solmuun, sillä mielikuvitukseni haki henkilöiden piirteitä, olemusta ja käyttäytymistä Man in the Iron Mask -elokuvan näyttelijäkaartista, jossa muskettisoturit ovat jo pitkästi keski-ikäisiä. Muskettisotureita elokuvassa näyttelevät Jeremy Irons (Aramis), John Malkovich (Athos), Gérard Depardieu (Porthos) ja Gabriel Byrne (D'Artagnan). Olen nähnyt elokuvan useampiakin kertoja ja pidän siitä paljon. Olen aina ollut heikkona elokuvien miekkailukohtauksiin!

Katsokaapa traileri. Se paljastaa kyllä liiaksi elokuvan juonesta, mutta näyttelijäkaarti on komea ja musiikki sävähdyttävä!



Nyt kun olen jauhanut kaikkea muskettisotureista ja heidän tarinastaan, niin mitä voisin sanoa itse kirjasta? Kirjailian kirjoitustyyli on mukaansatempaava. Huumoria ja hauskoja käänteitä on paljon. Rivien välissä on myös erotiikkaa. Tai siis, jos esimerkiksi sanotaan, että nuori mies kotiutui naisen luota vasta aamulla viideltä, niin eikös siinä silloin vihjata että koko yö on tehty jotain muutakin kuin keskusteltu henkeviä?

Pidin teoksesta, ja suorastaan kummastelen etten ole aikaisemmin jo lukenut sitä. Olen jo nuorena rakastanut seikkailuja ja miekkailua, ja ihastellut muskettisotureiden yhteishenkeä. Ehkä kirjanjärkäle on ollut paksuudessaan pelottava. Nyt kuitenkin ennakkoluulot on pyyhkäisty pois ja palan innosta lukea lisää muskettisotureiden seikkailuista. Muistan nimittäin nähneeni tarinaan jatko-osia kirjaston hyllyllä!

10 hyvänmielen elokuvaa

Erilaisia variaatioita 10 hyvänmielen asiaa -haasteesta voi keksiä oman bloginsa aihetta sivuten. Kokosin jo lukemistani kirjoista kymmenen listan, muta jäin vielä miettimään hyvänmielen elokuvia. Leffoja on tullut katsottua tuhansia ja taas tuhansia, eikä kaikkia voi muistaakaan. Tässäpä siis kymmenen ensimmäiseksi mieleen pälkähtänyttä epämääräisessä järjestyksessä.

Little Miss Sunshine
Mustaa huumoria ja synkyyttä, silti myös iloa ja oivalluksia

Mamma mia!
Menevää musiikkia, yhteislaulua ja Meryl Streep

August Rush
Kaunista musiikkia ja taianomainen maailmankuva

Bucket List
Elä elämä ennen kuin se on ohi

Dodge Ball
Yhteishenkä, hassuja tilanteita ja piraatti

Son of Rambow
Kesä, ystävyys ja yllättviä erikoistehosteita

Calendar Girls
Grandmoms gone wild

Love Actually
Joulu lähestyy ja rakkautta riittää kaikille

Nim's Island
Nuoren tytön elämää autiosaarella

Amelie
Maailman valloittava puutarhatonttu ja elämään positiivisesti suhtautuva tyttö

Hih, tulin hyvälle mielelle jo pelkästään elokuvien listaamisesta. :)

Kymmenen hyvänmielen kirjaa -haaste

Bongasin Jennyn blogista vastauksen 10 hyvänmielen asiaa -haasteeseen. Olen kuitenkin niin vahvasti kirjabloggari, että haaste kääntyi mielessäni heti koskemaan kirjoja. Mitkä olisivatkaan kymmenen hyvänmielen kirjaa, ja voisiko niin montaa löytyä omasta blogistani?

L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet ja Pieni runotyttö ovat molemmat suloisen hyväntuulisia, vaikka niissä käsitellään välillä surullisiakin asioita. Hyvin samantapaista elämäniloa kumpuilee myös Louisa M. Alcottin Pikku naisia. Kun tyttöjen elämään sekoitetaan vähän seikkailua ja jännitystä, voi joukkoon nostaa vielä Laura Ingells Wilderin Pieni talo preerialla -teoksen. Kun siirrytään vähän isompien tyttöjen rakkauskoukeroihin päästään Jane Austenin teoksiin, jotka kaikki ovat loppujen lopuksi iloisia. Poimitaan nyt tähän listaukseen vain yksi, eli Järki ja tunteet. Isompien tyttöjen rakkauskoukeroista ei tietenkään voi puhua mainitsematta Helen Fieldingin Bridget Jonesia, jonka herskyvä huumori on hyvänmielen tae, vaikka välillä tarinassa uidaankin syvissä vesissä.

Muumipeikko takaa hyvänmielen. Siksi listalle pääsee myös Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti. Eikä toki Koiramäen talossakaan suru puserossa olla, joten listaukseni kahdeksas sija menee Mauri Kunnakselle.

Koskapa pidän erilaisista mysteereistä tulen hyvälle tuulelle sellaisten ratkaisemisesta. Siksi listalleni pääsee myös Sir Arthur Conan Doylen Baskervillen koira. Listani kymmenenelle sijalle paljastankin täydellisen yllätyskortin. Raapiessani kasaan kymmentä hyvänmielen kirjaa oman blogini antimista, on todettava, että John Irvingin Ystäväni Owen Meany yltää omituisuudessaan kymmenen kärkeen.

Kyllä vain! Hyvänmielen kirjoja löytyy myös ns. klassikkoteoksista!

Katso myös 10 hyvänmielen elokuvaa -postaukseni.

22. Toy Story (1995)

Jokainen lapsi on varmasti arvellut lelujensa heräävän eloon silmän välttäessä. Toy Story - leluelämää, tuo varmuuden asiaan. Tämä oli varmasti syynä siihen, miksi tämä elokuva kolahti minuun aikoinaan kuin näin sen ensimmäistä kertaa. Nyt viitisentoista vuotta myöhemmin kokemus ei ollut enää muistikuvan veroinen.

Elokuvassa Andy-poika saa syntymäpäivälahjakseen uuden Buzz Lightyear -lelun, joka vie lempparilelun aseman Woody-nimiseltä lehmipaimennukelta. Kateuden lisäksi vaikeuksia yhteiseloon tuo vääjäämättä lähestyvä muuttopäivä ja Buzzin autuas tietämättömyys siitä, että hän on lelu.


Tässä elokuvan päähenkilöt Woody ja Buzz

Kohti ääretöntä, ja sen yli (To Infinity and Beyond)! -huudahdus on siirtynyt Buzzin suusta lentäväksi lauseeksi omaan arkeeni jo 90-luvulla. Tämä toteamus käy yllättävän moneen ihan tavalliseen keskusteluun.

Olen nähnyt myös pari jatko-osaa Toy Storyyn ja mielestäni ne jatkavat lelukaverusten elämän kuvausta mukavalla ja viihdyttävällä tavalla. Lelumaailma on kiehtova maailma.

Ps: muistakaapa elokuvan opetus: Kohtele lelujasi hyvin!

INFOLOOTA

Toy Story/ Leluelämää

Ohjaus:
John Lasseter

Pääosissa:
Tom Hanks
Tim Allen

AFI:n sija 99
IMDb:n sija 124
IMDb:n arvio 8,3

Kuva Wikipediasta

21. Double Indemnity (1944)

Rakkautta ensi silmäyksellä, ja kuinka sitten kävikään? Kohtalokkaan naisen kynsissä mies tunnetusti tekee mitä tahansa. Elokuva kertoo vakuutuksia myyvästä miehestä ja kotirouvasta, joka tahtoisi ottaa miehelleen henkivakuutuksen. Tämän verran uskallan juonesta kertoa, koska nämä asiat palajstuvat jo ihan elokuva alussa.

Elokuvan suomennettu nimi paljastaa mielestäni vähän liikaa, koska se kertoo heti kenellä elokuvan henkilöistä ei ole aivan puhtaat jauhot pussissaan. Muuten tarina miellyttää varmasti dekkareista ja murhamysteereistä nauttivia katsojia.

Hihii, en voi olla nauramatta näille mustavalkoisen ajan suutelukohtauksille. Hieman erilainen tyyli kuin nykyleffoissa. Tiukasti suu suppuun ja jämäkkä ote naisen olkavarsista. Sitten piukka muisku kaikki lihakset jännittyneinä. Näyttää lähinnä kivuliaalta!

Pidin tästä elokuvasta, mutta koska leffa perustuu kirjaan, en voi olla pohtimatta kuinka hyvä tuo kirja mahdollisesti onkaan? Pitää lisätä se luettavien kirjojen listalle.

INFOLOOTA

Double Indemnity/
Nainen ilman omaatuntoa

Ohjaus:
Billy Wilder

Pääosissa:
Fred MacMurray
Barbara Stanwyck
Edward G. Robinson

AFI:n sija 29
IDMb:n sija 57
IDMb:n arvio 8,5

Kuva Wikipediasta

20. Dr. Strangelove (1964)

Otsikkoon mahtui vain lyhyt osa elokuvan nimestä. Kokonaisuudessaan nimi on Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb. Sinänsä outo nimihirviö elokuvalle, joka perustuu lyhyesti ja ytimekkäästi nimettyyn Red Alert -kirjaan. Nimi kummastuttaa siksikin, että "Tohtori Outolempi" ei edes ole erityisen suuressa roolissa elokuvan tapahtumissa.

Pääosia kahmii itselleen näyttelijä Peter Sellers, joka esiintyy kolmessa varsin erilaisessa roolissa. Juuri katsomani Sierra Madren aarteen tapaan naisroolit olivat elokuvassa vähäisiä. Dr. Strangelovessa muutamia vuorosanoja sai bikiniasuinen hempukka, joka puhui puhelimessa. Elokuvan parhaat ja hauskimmat dialogit käytiinkin puhelimessa.

Nippeliyksityiskohta: Pienessä roolissa nähdään ja kuullaan Darth Vaderin äänenäkin tunnettu James Earl Jones. Mahtava ääni. Tykkään!

Hauska pätkä uhkaavasta maailmanlopusta. Onko lähenevästä tuhosta koskaan irronnut näin monia nauruja? AFI:n parhaiden komedioiden top 100 -listalta tämä elokuva onkin saanut ansiokkaan kolmannen sijan.

Infoloota

Dr. Strangelove/ Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia

Ohjaus:
Stanley Kubrick

Pääosissa:
Peter Sellers
George C. Scott
Sterling Hayden

AFI:n sija 39
IMDb:n sija 38
IMDb:n arvio 8,6

Kuva Wikipediasta

Maailman paras elokuva?

HS uutisoi brittiläisen Sight & Sound -elokuvalehden valinneen äänestyksellä maailman parhaaksi elokuvaksi Vertigon.

Äänestys on järjestetty aina kymmenen vuoden välein, mutta useimmiten voiton on vienyt Citizen Kane. Viidennellä sijalla komeilee urakan alkupuolella katsomani Auringnnousu.

Koska listassa on kyse maailman parhaasta elokuvasta, on kärkisijoilla mukana elokuvia monista eri maista. Ehkäpä nämä listalle päässeet voisivat olla niitä extraleffoja, joita katsoisin suomalaisten ja amerikkalaisten pätkien lisäksi?

Listan "muun maalaiset" ovat:
- Yasujiro Ozun Tokio Monogatari (Japani)
- Jean Renoirin Pelin säännöt (Ranska)
- Dziga Vertovin Mies ja elokuvakamera (Venäjä)
- Carl Theodor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimys (Tanska)
- Federico Fellinin 8 ½ (Italia)

Voin tunnustaa, että en ole näistä nähnyt ainoatakaan.

19. The Treasure of the Sierra Madre (1948)

Humphrey Bogart on niin hassu nimi, että voiko sellaisella esiintyä muussa kuin komediassa tai lasten animaatiossa? Noh, Sierra Madren aarre ei ole kumpaakaan, vaan traaginen kertomus köyhän miehen halusta päästä kiinni leivän syrjään. Rikkauksien tavoittelu uhkaa kuitenkin rappioittaa rehdin pummin. Elokuva antaa aihetta pohdinnalle: Kuinka pitkälle sinä olisit valmis menemään rikastumisen toivossa?

En ollut aluksi ihan selvillä tapahtumien ajankohdasta. Naisten lyhyet hameet vähän kummastuttivat, mutta olihan tapahtumapaikkana Meksiko, missä muoti on voinut olla hyvinkin toisenlaista kuin vaikkapa ameriikassa. Wikipediatarkastus varmisti, että tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Mainittava on vielä se seikka, että elokuvassa ei ole ainokaistakaan merkittävää naisroolia. Testosteroni jyllää, eikä naisille anneta suunvuoroa.

Kulttuurien kohtaamisen seuraaminen antaisi aihetta monenlaisiin antropologian esseisiin, ja valkoisen miehen "ylivertaisuutta" voisi tarkastella ja arvioida monesta vinkkelistä. Tapahtumapaikkojen kuumuus ja viidakon villeys välittyivät katsojalle hyvin, vaikka alkupuolen trikkikuvapätkät olivatkin nykyaikaisiin tehosteisiin tottuneelle huvittavia. Myös tappelukohtaus oli realistisen oloista nujakointia, verrattuna nykyaikaisiin mätkimispätkiin, joissa kehenkään ei oikeastaan edes satu.

Elokuva ei ole juoneltaan niin suoraviivainen, kuin voisi aluksi kuvitella. Yllätyksiä ja käänteitä on riittämiin pitämään mielenkiintoa yllä.


Infoloota

The Treasure of the Sierra Madre/ Sierra Madren aarre

Ohjaus:
John Huston

Pääosissa:
Humphrey Bogart
Walter Huston
Tim Holt

AFI:n sija 38
IMDb:n sija 75
IMDb:n arvio 8,5

Kuva wikipediasta

18. Tähdet kertovat komissario Palmu (1962)

Hupsista keikkaa! Katselin tuossa tuota leffalistaa vähän sillä silmällä, että mitäpä sitä katsoisi seuraavaksi. Yllätys oli suuri, kun huomasin listalla Tähdet kertovat komissario Palmu -elokuvan. Juurihan se tuli töllöstä ja näin sen ihan sattumalta ja lähes kokonaan! Alusta jäänyt pieni pätkä tuskin haittaa, sillä olenhan toki nähnyt tämän aikaisemminkin.

Komissaario Palmut ovat sellaisa lapsena moneen kertaan nähtyjä elokuvia, joihin ei tietenkään kyllästy ja joista ei kuitenkaan näin aikuisena muista ihan kunnolla että millainen se juoni olikaan.... ja kukas olikaan syyllinen! Kestävät katsomisen vähintäänkin kerran vuosikymmenessä.

Parasta elokuvasa on tietenkin ihana Matti Ranin. Hauska yksityiskoha on myös, kuinka silmiinpistävästi Esko Salminen on Tauno Palon näköinen.

INFOLOOTA:

Tähdet kertovat Komissario Palmu

Ohjaus Matti Kassila

Pääosissa:
Helge Herala
Leo Jokela
Aino Mantsas
Matti Ranin

IMDb:n arvio 7.2
HS:n sija 41.

Kuva Wikipediasta

Elokuvien katsomisen vaikeus

Miksi elokuvapostauksia ei ole tullut blogiin pitkään aikaan?

1. Pakkohan se on myöntää, että elokuvien katsomiseen tarvittavan ajan varaaminen tämän kotiäidin päivärytmistä on yllättävänkin haasteellista. Jos haluaa katsoa elokuan kokonaan ilman taukoja, pitäisi ns. omaa aikaa saada pari kolmekin tuntia.

2. Sitten kun vihdoin jonkun elokuvan on saanut katsottua, pitäisi saada varattua myös vähän aikaa mielekkään postauksen kirjoitamiseen.

3. Elokuvista tuntuu olevan vaikeampi keksiä mitään sanottavaa, kuin kirjoista. Tämä on sikäli nurinkurista, että elokuvissa voi arvioida niin monenlaisia asioita näyttelijöiden työstä taustamusiikkiin ja puvustukseen ym.

4. Elokuvien saatavuus on huonompi kuin kirjojen. Kiitos erinomaisen kirjastosysteemimme, lähes minkä tahansa kirjan voi saada käsiinsä kohtuullisessa ajassa.

Näiden neljän perustelun jälkeen vakuutan vielä, että aion kyllä katsoa jatkossakin elokuvia valitsemiltani listoilta, mutta en pidä mitään tiettyä aikaraamia enää niin tärkeänä. Katson elokuvia sitä mukaa kun ehdin.

93. Moby Dick, Herman Melville

Huh, vihdoinkin. Seitsemisen kuukautta, lukuisia lainanuusintoja ja monta haukotusta myöhemmin tämä klassikko on viimeinkin kahlattu loppuun. Kun ensin lukee 92 kirjaa yhdessä vuodessa, on hämmästyttävää, että yhden kirjan parissa voi vierahtää seitsemän kuukautta...

Moby Dick eli valkoinen valas. Kirjan alku on ihan lupaava ja tempaa mukaansa, mutta mielenkiintoni herpaantui moneen otteeseen Melvillen kertoessa yksityiskohtaisia tietoja erilaisista valaslajeista, valastusaluksista, valasöljyistä, valaanpyyntimenetelmistä... aaargh! Voihan valas!

Tarina etenee kuitenkin vakaasti eteenpäin. Päähenkilöä on vaikea määritellä, sillä kirjan kuuluisasta "Kutsu minua Ismaeliksi" alusta huolimatta, tämän Ismaelin olemassaolo unohtuu jossain vaiheessa kokonaan kun keskitytään laivan tapahtumiin ja kapteenin pakkomielteeseen valkoista valasta kohtaan.

Omituista kirjassa on, että siellä täällä jotkut luvut ovat ikäänkuin teatterinäytelmän käsikirjoitus. Alussa kerrotaan kohtauksen puitteet ja sitten alkaa dialogi. Eikä ainakaan nykymitareilla mitattuna mikään erityisen hieno dialogi. Huokaan helpotuksesta, että tosiaankin tämä koettelemus on ohi.

Tykkäsin kyllä tarinasta ja merellisestä miljööstä, mutta jotenkin nämä positiiviset puolet hautautuivat tuonne valasfaktojen sekaan. Muistaakseni kirjassa oli useampikin oivallus ja siteeraamisen arvoinen elämänviisaus, mutta ne ovat kerenneet jo häipyä mielestäni. Luku-urakka venyi niin pitkäksi, että en muista edes miltä sivuilta noita viisauksia lähtisin etsimään.

Tässä kaskelotti eli käsittääkseni "spermavalas". Kirjan luettuani ymmärrän nimen paremmin.

Ymmärrän kyllä miksi tämä on hieno kirja ja päässyt mukaan klassikkolistalle, mutta kaltaiselleni malttamattomalle lukijalle, tämä ei ollut mikään häävi lukukokemus.

17. Raiders of the Lost Ark (1981)

Mitäs hienoa voin tästä Indiana Jones -pätkästä sanoa? Kaikkihan tämän ovat jo nähneet, vai mitä? Itse en osaa varmaksi sanoa, kuinka mones katselukerta tämä olikaan. Ehkäpä siinä puolen tusinan paikkeilla. Hyviä elokuvia jaksaa katsoa monta kertaa kyllästymättä.

Edellisestä kerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo vuosia, ja nyt isona ja viisaana asioita pani merkille hieman eri tavalla. En ollut osannut ihmetellä sitä, että natsit havittelevat elokuvassa itselleen juutalaisten ja Jumalan välisen liiton symbolia: liiton arkkia ja 10 käskyä käsittäviä kivitauluja. Luulisi, että natseja ei paljon juutalaisten jutut kiinnostaisi!

Elokuvassa on monta klassikkokohtausta, joista tutuimmat varmasti suurta kivipalloa karkuun juokseminen ja LOVE YOU -teksti opiskelijatyttösen luomissa. Niin, ja tietenkin huima loppukohtaus! Lapsena kohtaus, jossa arkki avataan oli niin pelottava, että piti laittaa silmät kiinni.

Huumoria on mukana paljon ja toimintaa samalla mitalla. Viihdyttävä on siis hyvä sana kuvaamaan tätä elokuvaa. Varmasti katson tämän vielä monta kertaa.

INFOLOOTA

Raiders of the Lost Ark / Kadonneen aarteen metsästäjät

Ohjaus:
Steven Spielberg

Pääosissa:
Harrison Ford
Karen Allen

Ilmestynyt 1981

AFI:n sija 66
IMDb:n sija 23
IMDb:n arvosana 8.7

Kuva wikipediasta

16. Valkoiset ruusut (1943)

Kuka lähettää salaperäisiä valkoisia ruusuja kirjalija Arvo Helavallalle tämän jokaisena syntymäpäivänä? Kuka on tämä salainen ihailija, ja miksi ruusuja ei enää saavukaan kirjailijan 50-vuotissyntymäpäivänä?

Valkoiset ruusut on kurkistus 1900-luvun alun kaupunkilaisväen seurusteluelämään ja ns. pelimiesten elämäntapaan. Esiaviollista seksiä ja yhdenyönjuttuja on ollut jo ennen 1960-lukua vapaan rakkauden sanomineen. Elokuvassa annetaan huomiota myös syntyvyyden säännöstelylle ja aviottomille lapsille. Kun ottaa huomioon elokuvan ilmestymisvuoden, on pakko pitää tätä ajatuksia nostatavana ja yhteiskuntaa ja keskustelua herättelevänä.

Nämä Tauno Palon viikset ja hiusmalli muistuttivat minusta kovasti eräästä tunnetusta rakkauselokuvasta tutun Clark Gablen tyyliä.

Alla olevassa kuvassa viikset eivät näy yhtä hyvin, mutta verratkaapa.

Elokuva oli positiivinen yllätys. Tarina etenee mukavasti, kerrontatapa vetää mukaansa ja näyttelijät tekevät työnsä hyvin ja uskottavasti. Joskin alussa Helena Kara näyttää vähän turhan vanhalta teinitytöksi. Tapahtumapaikoista näyttelijän kotitalo on paras. Mahtavat suuret ikkunat ovissa. Komean näköistä!

INFOLOOTA
Valkoiset ruusut

Ohjaus:
Hannu Leminen

Pääosissa:
Tauno Palo
Helena Kara

Ilmestynyt 1943

HS:n sija 57

Kuva wikipediasta

15. Do the Right Thing (1989)

Helteisen kuuman kesäpäivän tapahtumia mustien asuma-alueella italialaisen pizzerian ympärillä. Tapahtumat keskittyvät yhden kadunpätkän varrelle kiehtovan näköiseen miljööseen. Mielenkiintoisia ja värikkäitä hahmoja, jännitteitä hahmojen välillä ja kasarimusaa ja -muotia. Erittäin viihdyttävä kurkkaus lähimenneisyyteen.

Hyvä pätkä kesää odottaville mielille. Helle suorastaan tihkuu katsojan päälle. Huh! Olisi pitänyt katsoa kylmää olutta siemaillen. Sisältää toki oikeaa asiaakin ja rasisminvastaista sanomaa. Kuitenkin hyväntuulisella tavalla.

Mukana myös pienessä roolissa Samuel L. "Mother-fucker" Jackson.

INFOLOOTA
Do the Right Thing

Ohjaus:
Spike Lee

Pääosissa:
Spike Lee
Danny Aiello
Ossie Davis
Giancarlo Esposito
John Turturro

Ilmestynyt 1989

IMDb:n arvio 7,9
Ei IMDb:n sijaa
AFI:n 96. sija

Kuva Wikipediasta

14. Sound of Music (1965)

Virhe! Miksi en kirjoittanut tästä elokuvasta blogiin heti katsottuani sen? Nyt on vierähtänyt jo pari viikkoa, eikä pätkä ole enää niin tuoreessa muistissa. Mitä siis voin sanoa? Koetanpa muistella...

Elokuva oli hämärästi tuttu, joten olen ehkä nähnyt sen ennenkin. Sound of Music -kappale on tuttu lukioajoilta, jolloin sitä laulettiin musiikin tunneilla ja ehkä jopa koulun kuorossa.

Musikaaleissa on mielestäni ihan ok, jos henkilöt laulavat ja tanssivat. Se on kuitenkin minusta omituista, jos tuollainen laulukohtaus tulee kesken keskustelun, jota taas laulun jälkeen jatketaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä elokuvassa oli molemman tyyppisiä musiikkikohtauksia.

Romantiikkapuoli oli elokuvassa vähän kömpelöä ja epäuskottavaa. Eipä sen niin väliäkään tietty, kun rakkaus ei varsinaisesti ollut se ihan tärkein pointti. Keskiössä kun ovat leski-isän sotilaskurissa elävät lapsukaiset, joiden elämään tuo iloa ja musiikkia uusi... kotiopettajatar tai hoitaja, vai milläköhän tittelillä hän nyt olikaan.

Rempseästi kirjoitin nämä hajanaiset muistikuvani imperfektissä, koskapa elokuvan katsominen tuntuu jo kaukaiselta muistolta. Pitää petrata jatkossa!

INFOLOOTA
The Sound of Music

Ohjaus:
Robert Wise

Pääosissa:
Julie Andrews

AFI:n listan 40.
Ei IMDb:n top 250:ssä
IMDb:n arvio 7,9

Kuva Wikipediasta

13. Rear Window (1954)

Jalkansa loukannut valokuvaaja viettää sairaslomansa viimeistä viikkoa tylsistyneenä asunnossaan. Tarjolla ei ole mitään muuta tekemistä, kuin naapureiden elämän tarkkailu takaikkunasta. Kun yksi naapureista katoaa, alkaa valokuvaaja epäillä kyseessä olleen murhan.

Luvassa on siis tirkistelyä ja jännitystä. Olen nähnyt tämän elokuvan joskus lähes 20 vuotta sitten, joten elokuvan idea oli minulle ennalta tuttu. Silti kadonneen naapurin mysteeri piti minua jännityksessä. Mysteerin pohtimisen lisäksi nautin suunnattomasti naapureiden elämän tirkistelystä. Sisäpihan puolelta katseltuna taloyhtiö vaikutti todella mielenkiintoiselta. Tapahtumat sijoittuvat kesäaikaan, jolloin kaikki pitävät ikkunoitaan auki, ja nukkuupa yksi pariskunta hellettä paossa parvekkeellaan. Täydet kymmenen pistettä miljööstä!

Mitä luulette, olisiko tarina mahdollista soveltaa teatterinäytökseksi? Minä kyllä menisin katsomaan sen!

Kun tapasin Hitchcockin Madame Tussaudilla Lontoossa, hän yritti oitis käpälöidä minua!

Tiesin ennalta, että Hitchcockilla on ollut tapanaan vilahtaa jossain pienessä roolissa omissa elokuvissaan. Siksi pidin alusta asti silmät tarkasti auki tämän esiintymisen varalta. En missannut sitä, se on aika alkupuolella. Hän näkyy vieraana erään naapurin asunnossa. Kuka muistaa, kenestä naapurista on kyse?

INFOLOOTA
Rear Window / Takaikkuna

Ohjaus:
Alfred Hitchcock

Pääosissa:
James Stewart
Grace Kelly

Ilmestynyt 1954
AFI:n listan sija 48
IMDb:n listan sija 22
IMDb:n arvio 8.7

Kuva Wikipediasta

12. Paha maa (2005)

Tunnustan heti aluksi, että olen katsonut hyvin vähän uusia suomalaisia elokuvia viimeiseen 10-15 vuoteen. Inhorealistiset ja harvasanaisen masentavat tekeleet tekivät tehtävänsä murrosikäisenä nähtyinä. Kiinnostus suomalaisia leffauutuuksia kohtaan on ollut hyvin matalaa. Koska en ole aktiivisesti pyrkinyt näkemään Paha maa -elokuvaa, se onkin jäänyt toistaiseksi kokematta. Onneksi siis aloin tähän leffaurakkaan, jonka myötä tämäkin pätkä päätyi nähtäväkseni!

Keskeltä kumpujen
Mullasta maan
Isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
- Eppu Normaali -

Tämä Eppu Normaalin kappale kertoo aika hyvin elokuvan aiheen. Melko perinteistä suomalaista melankoliaa, mutta vain aihepiiriltään. Kerrontatapa on kiehtova, ja muistuttaa hieman Crash-elokuvan tyyliä, jossa tuntemattomien ihmisten tarinat kietoutuvat yhteen. Kerronnallisesti ja ohjauksellisesti elokuva tarjosi mukavia pieniä yksityiskohtia ja oivalluksia. Miellytävä katselukokemus ja toimiva kokonaisuus.

Leffassa oli kaksi yllätystä. Ensiksi yllätyin siitä, että muutamia vuosia sitten teinityttöjen kovastikin ihannoima Jasper Pääkkönen osaa näytellä. Toinen yllätys oli, että kovin luihun ja epäluotettavan näköinen Mikko Leppilampi on parrakkaana todella sympaattinen ja hellyyttävä.

INFOLOOTA
Paha maa / Frozen land

Ohjaus:
Aku Louhimies

Pääosissa:
Jasper Pääkkönen
Mikko Leppilampi
Pamela Tola
Petteri Summanen
Matleena Kuusniemi
Mikko Kouki
Sulevi Peltola

Ilmestynyt 2005
HS:n listan sija 18
IMDb:n arvio 7,5

Kuva Wikipediasta