torstai 16. helmikuuta 2012

11. Prinsessa Ruusunen (1949)

Kun näin tämän elokuvan pikkutyttönä, kokemus oli niin kiehtova, että monta mielikuvaa elokuvasta on säilynyt aikuisiälle saakka. Pienenä oli niin jännittävää, kun prinsessan ikäinen pieni tyttö kasvoi vanhaksi mummuksi kylässä hoviväen nukkuessa linnassa kaikkien unohtamana. Silloin kummastelinkin, että kuinka kukaan elää 115-vuotiaaksi. En ollut pienenä osannut kummastella elokuvassa kohtausta, jossa Ruusunen 5-vuotissyntymäpäivänään toivoo niin kovasti olevansa jo 15-vuotias, että ajanpyörä pyörähtää 10 vuotta eteenpäin ja prinsessa kasvaa isoksi.

Satu Ruususesta on (tietenkin) minulle tuttu. Luin hiljattain Grimmin satuja, joiden joukossa tämäkin klassikkosatu on. Siksipä voin myös tällä elokuvalla osallistua Lue kirja katso elokuva -haasteeseen. Pienenä minulla oli satukasetilla Prinsessa Ruusunen kuunnelmana. Jo sieltä on painunut mieleen kohtaus, jossa palveluspoika meinaa saada korvapuustin juuri hoviväen nukahtaessa, ja saakin rangaistuksensa sata vuotta myöhemmin. Kohtaus on omana muunnelmanaan mukana myös elokuvassa.

Elokuva on pääpiirteissään melko uskollinen alkuperäiselle sadulle, vaikka tarinaan on lisätty kaikenlaista extraa kuten läheisen kylän asukkaat, ja veikeän hoviväen rooli on merkittävämpi. Persoonallisena hovineitinä nähdään Siiri Angerkoski! Räikein eroavaisuus alkuperäiseen tarinaan löytyy tarinan loppupuolelta, jossa prinssin on taisteltava linnaa vartioivaa jättiläishämähäkkiä vastaan päästäkseen etsimään nukkuvaa prinsessaa.

Elokuvasta tuttu Prinsessa Ruususen häämarssi on suosittu häämarssi suomalaisissa häissä. Kuinkakohan moni kappaleen omiin häihinsä valinneista on nähnyt tämän elokuvan?


INFOLOOTA:
Prinsessa Ruusunen

Ohjaus:
Edvin Laine

Pääosissa:
Aarne Laine
Tuula Usva
Mirjam Novero
Annika Sipilä

Ilmestynyt 1949
HS:n listan sija 46
IMDb:n arvio 6.4

Kuva Wikipediasta

3 kommenttia:

  1. Pitäisipä joku häät, jossa teemassa otettaisiin enemmänkin huomioon tämä elokuva! ;)

    VastaaPoista
  2. Tämä on minusta hyvä suomalaiseksi filmiksi.

    VastaaPoista
  3. olen melko varma, että tämä elokuva on kyseinen jonka pikkutyttönä näin. Vieläkin yli kymmenen vuoden takaa muistan kuinka syvästi se teki vaikutuksen, erityisesti musiikki. Aina kun kuulen jossain prinsessa ruususen häämarssin, tulee tämä ihana mustavalkoinen elokuva mieleeni. Pitäisi etsiä jostain käsiini, jotta saisin vähän verestää muistoja.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!