17. Jumalat juhlivat öisin, Donna Tartt

Hän on kuollut. Me tapoimme hänet. Tämä tulee selväksi jo prologin alussa, joten tämä ei ollut spoileri. Onnekseni en lukenut kirjan takakantta ensin, sillä siellä paljastettiin ihan liikaa. Tämä on yleinen ongelma kirjojen ja elokuvien kanssa. Siksi en yleensä luekaan niitä ennen kuin vasta lopuksi. Jälleen kerran tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

Kansilehdeltä kuitenkin selviää, että Jumalat juhlivat öisin (The Secret History) on Donna Tarttin esikoisteos, jonka kirjoittamisen hän aloitti 19-vuotiaana. Kirjan viimeistelyyn meni yhdeksän vuotta. Hiominen on kyllä kannattanut, sillä teos on erinomainen! Ehdottomasti tänä vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa.

Tarina sijoittuu yliopistomaailmaan. Aluksi kuvaus opiskelijaelämästä on varsin romanttinen (läksyjen tekemistä ikkunalaudalla istuen ja teetä juoden yms.) ja kerronta imaisi minut mukaan niin, että tunsin olevani yksi opiskelija mukana tässä kaveriporukassa. Tunne olisi varmasti ollut vielä vahvempi, jos olisin jättänyt tämän kirjan lukemisen vasta loppuvuoteen. Opiskelujen lomassa mainitaan ja viitataan useampaankin klassikkokirjaan, jotka minulta ovat vielä lukematta. Olisi ollut helpompi osallistua muiden keskusteluun oppitunneilla, jos teokset olisivat jo olleet minulle tuttuja.

Oman luku-urakkani kannalta on hieman huolestuttavaa, että kirjassa esitetään seuraavanlainen kanta:

"Olen sitä mieltä, että monta eri opettajaa on vahingoksi ja hämmennykseksi nuorelle miehelle, samoin kuin minusta on parempi tuntea yksi kirja perusteellisesti kuin sata pinnallisesti."

On mielenkiintoista ja varsin erilainen kokemus lukea murhamysteeriä, jossa ei tarvitse jännittää kuka kuolee ja missä, miten, milloin ja kenen toimesta. Hämärän peitossa on lähinnä motiivi. Tarina maalaa kuvauksen siitä, miten tähän pisteeseen ajauduttiin ja kuinka sitten kävikään. Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta: miten olisin itse toiminut, kenen puolelle asettunut, ketä tukenut, miten lohduttautunut, millä tekoni oikeuttanut? Niin, ja olisinko päässyt läpi lopputenteistä?

Kääntäjän työ on usein melko näkymätöntä, eikä siihen kiinnitä huomiota ellei joku asia ole erityisen hienosti tai huonosti sanottu. Tässä suomennoksessa muutama asia pisti silmään. Happy meal -ateriat oli suomennettu onnellisiksi aterioiksi, mikä toki on oikein mutta harvinaista että niistä niin puhuttaisiin. Housunkannattimet on outo sanavalinta henkseleistä, todennäköisesti kuitenkin sama asia? Mäkäräiset eivät inise, joten kyse oli varmaan hyttysistä? Kerran myös ihmeteltiin, olikohan humalassa tullut nukuttua yhdessä. Ehkä oli kuitenkin kyse vähän toisenlaisesta toiminnasta.

16. Hiiriä ja ihmisiä, John Steinbeck

Lennie on iso, vahva kuin härkä ja täysin pöhelö. Yksin Lennie ei pärjäisi suuressa maailmassa, mutta mikäpä siinä ollessa, kun on kaverina George. George on nokkela mies, joka pitää Lenniestä huolta. George ei jätä Lennietä pulaan, vaikka elämä ilman moista riippakiveä olisikin paljon helpompaa. Yhdessä miehet kiertelevät keräämässä rahaa maatilan töissä ja haaveilevat pienen, oman tilan hankkimisesta.

"– Meidänlaisemme veikot, jotka raatavat karjatiloilla, ovat tämän maailman orvoimpia otuksia. Ei ole perhettä. Ei kuuluta minnekään. Tullaan tilalle ja pusketaan palkka kokoon ja sitten mennään kaupunkiin ja tehdään selvä joka jumalan lantista ja ennen kuin arvataankaan, puuhataan taas pylly pystyssä jollakin muulla tilalla. Ei ole mitään tulevaisuutta tähtäimessä.
Lennie oli ihastuksissaan.
– Niin – ihan niin. Ja kerro sitten kuinka on meidän laita.
George jatkoi:
– Meidän kohdalla eivät asiat ole siinä jamassa. Meillä on tulevaisuus edessämme. Meillä on juttukaveri, joka ei anna meille piupauta. Meidän ei tarvitse istuskella missään saluunoissa tuhlaamassa rahaa siinä surkeudessa vain, ettei ole muutakaan paikkaa mihin mennä."

Hiiriä ja ihmisiä on pieni sympaattinen kirja, jonka lukaisi varsin nopsaan. Vaikka tarinassa on apeatkin puolensa, on se kokonaisuutena kuitenkin hyväntuulinen kertomus kaveruksista, lojaaliudesta ja halusta olla oman itsensä herra. Pidän aina näistä kirjoista, joiden kieli on vanhahtavaa tai murteellista. Sellaisesta tulee hyvälle tuulelle.

15. Lumen taju, Peter Høeg

Hyvässä mysteerikirjassa esitetään faktoja ja johtolankoja toisiinsa kietoutuneena vyyhtenä siten, että lukija voi itse rakennella omia teorioitaan, kokea oivaltamisen riemua ja oveluutta päätyessään epäilemään lopulta murhasta hovimestaria. Oikean syyllisen löytäminen ei ole niin tärkeää, kuin itse päättelyprosessi, yhteyksien etsiminen, motiivien pohdinta ja alibien pätevyyden puntarointi. Sellaisista kirjoista minä pidän.

Lumen tajusta minä en pitänyt. En saanut kirjasta minkäänlaista otetta. Koetin lukiessani pohtia, että mikä minua tässä kirjassa niin tökkii, mutta enpä osaa sitä tarkasti määritellä. Välillä uppouduin kirjaan ja riemuitsin, että tämähän sittenkin on hyvä ja paranee vaan, kunnes huomasin taas ajatusteni harhailevan, suuni huokailevan ja silmieni arvioivan vielä läpi kahlattavien sivujen määrää.

Kirjan päähenkilö on Smilla. Hän on syntynyt Grönlannissa ja muuttanut pikkutyttönä Tanskaan. Koska Smilla on syntynyt jään keskellä, on hänellä lumen taju. Hän tietää lumesta ja jäästä kaiken ja osaa mm. tulkita lumeen jääneitä jälkiä. Eräänä päivänä Smillan naapuri löytyy kuolleena talon viereltä. Katon lumeen jääneistä jäljistä Smilla näkee heti, että putoaminen ei ole ollut vahinko.

Smilla on varsin omituinen henkilö, johon en onnistunut samaistumaan mitenkään. Hän tuntuu usein käyttäytyvän varsin järjenvastaisesti, ilman itsesuojeluvaistoa tai pelkoa joutumisesta noloon tilanteeseen. Hänellä on päällä koko ajan jonkinlainen vuorovaikutusanalysaattori, jonka avulla hän tietää aina mitä sanoa ja miksi, vaikka me tavalliset ihmiset keksimme parhaat vastaukset ja nokkelimmat letkautukset yleensä vasta seuraavana päivänä. Kaikki nämä piirteensä Smilla laittaa likoon vaikuttavan johtolanka- ja todistusaineistoarsenaalin kokoamiseksi, mitkä esitetään lukijalle sellaisena hajanaisena soppana, että minun mielikuvitukseni ei riittänyt keksimään teorioita mysteerin ratkaisuksi. Kirja ei tarjonnut minulle päättelyprosessin iloa, joten siinä voi piillä syy kyllästymiseeni.

Sen kummemmin kaikkia häiritseviä asioita ei kannata mainita, mutta sen verran sanon, että Burmalla ja Kambodzalla ei kyllä ole yhteistä rajaa! Tämä pisti epäilemään, että mitenköhän todenperäisiä muutkaan faktoina kerrotut asiat kirjassa ovat?

Positiivista ovat herkulliset kuvailut erilaisista ruoista ja juomista, joita kirjan henkilöt tekevät ja nautiskelevat. Vallan tulee vesi kielelle niitä muistellessa!

"Grönlannissa oppii täysin väärille kahvinlaittotavoille. Minä kaadan lämmintä maitoa neskahviin. Kehtaan jopa liuottaa pikakahvia veteen, joka on suoraan kuumavesihanasta.
Hän kaataa kolmasosan vispikermaa ja kaksi kolmasosaa täysmaitoa kahteen korkeaan korvalliseen lasiin. Kahvi, jonka hän valuttaa espressopannusta, on mustaa ja sakeaa kuin raakaöljy. Sitten hän kuumentaa höyrysuuttimella maidon vaahtoavaksi ja jakaa kahvin laseihin."

Miksi tämä kirja on rankattu olevan top 100 -listan kirja? Jäikö minulta ymmärtämättä jotain sisäisiä merkityksiä? Uskoisin, että Tanskassa tämä teos on voinut olla mielenkiintoinen tämän grölantilaisen maahanmuuttajan näkökulman vuoksi, mutta minulle tämä ei tuonut lisäarvoa. Mieluummin olisin lukenut erikseen tarinan maahanmuuttajan elämästä ja tarinan kuolleen pojan mysteeristä.

Ehkäpä minua paremmin kirjaa ymmärsi Sonja, jonka kanssa luimme tämän kirjan nyt yhtä aikaa. Hänen mietteitään kirjasta voitte lukea parin päivän päästä hänen blogistaan. Muidenkin tämän kirjan lukeneiden mielipiteet tai selitykset kiinnostaisivat, mutta älkää spoilatko lukemattomille!

14. Koiramäen talossa, Mauri Kunnas

Koiramäen talossa on opettavainen kuvakirja 1800-luvun suomalaistalon elämästä ja askareista. Olen melko varmasti lukenut tämän kirjan joskus pienenä, mutta koska mitään varmaa muistikuvaa ei ollut, päätin korjata tilanteen. Luin kirjaa osittain ääneen tyttärelleni, mutta hänellä ei meinannut keskittymiskyky riittää näin pitkään juttuun. Varsinkaan, kun äiti ei antanut repiä sivuja ja laittaa kannen kulmaa suuhun. Kokeillaan uudestaan parin vuoden päästä.

Mauri Kunnaksen piirrosjälki on varmasti kaikille tuttua. Näkyyhän näitä piirroksia monessa paikassa nykyisin. Koirahahmojen lisäksi tuttuja ovat myös mm. Joulupukki tonttuineen sekä Herra Hakkarainen, joka seikkailee unissaan kävellen.

Koirahahmojen käyttö on mielestäni varsin hauska, onhan koiria niin monen näköisiä, että hahmoja voi olla vaikka minkämoisia. Minulle mieluinen yksityiskohta on tyttökoirien pitkissä korvissa olevat lettinauhat! Kirjassa on myös kuva hienosta rouvasta, joka taluttaa pientä koiraa hihnassa. Onkohan kyseessä hänen lemmikkinsä vai lapsensa?

Koiramäen talossa -kirjassa ei varsinaisesti ole juonta. Kirjassa esitellään elämäää ennen vanhaan ja selitetään talon töitä vaihe vaiheelta. Kylläpä se leivän saaminen pöytään on pitkä ja monivaiheinen homma aina pellon kyntämisestä leivän paistamiseen asti! Vaikka kyseessä on lapsille tarkoitettu kirja, niin kyllä tämä oli varsin opettavainen ihan aikuisellekin ihmiselle. Jos teollisen maailman loppu tulee ja pitää mennä maalle aloittamaan kaikki alusta, otan tämän kirjan mukaan.