15. Lumen taju, Peter Høeg

Hyvässä mysteerikirjassa esitetään faktoja ja johtolankoja toisiinsa kietoutuneena vyyhtenä siten, että lukija voi itse rakennella omia teorioitaan, kokea oivaltamisen riemua ja oveluutta päätyessään epäilemään lopulta murhasta hovimestaria. Oikean syyllisen löytäminen ei ole niin tärkeää, kuin itse päättelyprosessi, yhteyksien etsiminen, motiivien pohdinta ja alibien pätevyyden puntarointi. Sellaisista kirjoista minä pidän.

Lumen tajusta minä en pitänyt. En saanut kirjasta minkäänlaista otetta. Koetin lukiessani pohtia, että mikä minua tässä kirjassa niin tökkii, mutta enpä osaa sitä tarkasti määritellä. Välillä uppouduin kirjaan ja riemuitsin, että tämähän sittenkin on hyvä ja paranee vaan, kunnes huomasin taas ajatusteni harhailevan, suuni huokailevan ja silmieni arvioivan vielä läpi kahlattavien sivujen määrää.

Kirjan päähenkilö on Smilla. Hän on syntynyt Grönlannissa ja muuttanut pikkutyttönä Tanskaan. Koska Smilla on syntynyt jään keskellä, on hänellä lumen taju. Hän tietää lumesta ja jäästä kaiken ja osaa mm. tulkita lumeen jääneitä jälkiä. Eräänä päivänä Smillan naapuri löytyy kuolleena talon viereltä. Katon lumeen jääneistä jäljistä Smilla näkee heti, että putoaminen ei ole ollut vahinko.

Smilla on varsin omituinen henkilö, johon en onnistunut samaistumaan mitenkään. Hän tuntuu usein käyttäytyvän varsin järjenvastaisesti, ilman itsesuojeluvaistoa tai pelkoa joutumisesta noloon tilanteeseen. Hänellä on päällä koko ajan jonkinlainen vuorovaikutusanalysaattori, jonka avulla hän tietää aina mitä sanoa ja miksi, vaikka me tavalliset ihmiset keksimme parhaat vastaukset ja nokkelimmat letkautukset yleensä vasta seuraavana päivänä. Kaikki nämä piirteensä Smilla laittaa likoon vaikuttavan johtolanka- ja todistusaineistoarsenaalin kokoamiseksi, mitkä esitetään lukijalle sellaisena hajanaisena soppana, että minun mielikuvitukseni ei riittänyt keksimään teorioita mysteerin ratkaisuksi. Kirja ei tarjonnut minulle päättelyprosessin iloa, joten siinä voi piillä syy kyllästymiseeni.

Sen kummemmin kaikkia häiritseviä asioita ei kannata mainita, mutta sen verran sanon, että Burmalla ja Kambodzalla ei kyllä ole yhteistä rajaa! Tämä pisti epäilemään, että mitenköhän todenperäisiä muutkaan faktoina kerrotut asiat kirjassa ovat?

Positiivista ovat herkulliset kuvailut erilaisista ruoista ja juomista, joita kirjan henkilöt tekevät ja nautiskelevat. Vallan tulee vesi kielelle niitä muistellessa!

"Grönlannissa oppii täysin väärille kahvinlaittotavoille. Minä kaadan lämmintä maitoa neskahviin. Kehtaan jopa liuottaa pikakahvia veteen, joka on suoraan kuumavesihanasta.
Hän kaataa kolmasosan vispikermaa ja kaksi kolmasosaa täysmaitoa kahteen korkeaan korvalliseen lasiin. Kahvi, jonka hän valuttaa espressopannusta, on mustaa ja sakeaa kuin raakaöljy. Sitten hän kuumentaa höyrysuuttimella maidon vaahtoavaksi ja jakaa kahvin laseihin."

Miksi tämä kirja on rankattu olevan top 100 -listan kirja? Jäikö minulta ymmärtämättä jotain sisäisiä merkityksiä? Uskoisin, että Tanskassa tämä teos on voinut olla mielenkiintoinen tämän grölantilaisen maahanmuuttajan näkökulman vuoksi, mutta minulle tämä ei tuonut lisäarvoa. Mieluummin olisin lukenut erikseen tarinan maahanmuuttajan elämästä ja tarinan kuolleen pojan mysteeristä.

Ehkäpä minua paremmin kirjaa ymmärsi Sonja, jonka kanssa luimme tämän kirjan nyt yhtä aikaa. Hänen mietteitään kirjasta voitte lukea parin päivän päästä hänen blogistaan. Muidenkin tämän kirjan lukeneiden mielipiteet tai selitykset kiinnostaisivat, mutta älkää spoilatko lukemattomille!