"Sitten lapsiparvesta lähti liikkeelle kukkakimppu, joka asteli eteenpäin hitain askelin. Kun se pääsi piispan kohdalle, kukat kohosivat, ja niiden suojasta ilmestyi näkyviin pojanpallero, niin pienen pieni, niin kaunis ja kiharapäinen ja niin hienoihin vaatteisin pyntätty, että naiset näyttivät tulleen hulluiksi."
Tapahtumat sijoittuvat pieneen italialaiseen kylään jonnekin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kirjan päähenkilönä on katolilaisen kirkon pappi Isä Camillo. Hän on jatkuvasti napit vastakkain kylän vasemmistopuolueeseen kuuluvan pormestari Pepponen kanssa. Miehet ovat alati ajautumassa tukkanuottasille eriävien mielipiteidensä vuoksi. Kaikesta nahistelusta ja toisen varpaille tallommisesta huolimatta miesten välillä on kuintekin keskinäistä arvostamista ja välittämistä.
Kirjassa on kirjailijan itsensä tekemä kuvitus, jossa Isä Camillo kuvataan enkelinä ja pormestari Peppone piruna.
Isä Camillo ei vastaa täysin perinteistä käsitystä papista. Yleensä kirkonmiehet eivät ole väkivaltaan taipuvaisia eivätkä kiivasluonteisia. Tavallisempaa lienee, että Isä Camillo juttelee alttarilla olevalle Krusifiksille. Hieman poikkeavaa tosin, että Kristus juttelee takaisin. Tämän vuoksi sain lukiessani välillä oudon epäilyksen Isä Camillon mahdollisesta skitsofreniasta, joskaan en usko kirjailijan tarkoittaneen tätä keskusteluyhteyttä siten tulkittavan.
Minusta nämä isä Camillo -jutut olivat ihania kun luin niitä miljoona vuotta sitten :-)
VastaaPoistaMuistini mukaan niissä oli lämmin henki ja vallalla yleinen usko ihmisen hyvyyteen... nyyh. Kirjoittaako kukaan enää sillä idealla, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä olento?
Kyllä jäi ihan positiivisena mieleen tämä kirja. Aika varmasti luen tähän jatko-osat sitten tämän vuoden jälkeen :)
VastaaPoistaJollakin tapaa tuo Hiiriä ja ihmmisiä oli samantapainen ihmisen hyvyys -kirja, joskin siinä on kyllä pahiskin (ellei jopa useampia).