Aikaisempi painos teoksesta on ilmestynyt nimellä Istuin Piendrajoen rannalla ja itkin. Miksiköhän uudessa painoksessa on koettu sanajärjestyksen vaihtaminen tarpeelliseksi? Omaan korvaan alkuperäinen kuulostaa paremmalta, joskin voi olla että sen vain on kuullut niin monta kertaa, että on painunut mieleen.
Miksi kirjan päähenkilö istuu joen rannalla itkemässä? Rakkauden takia tietenkin. Itkiessään hän kirjoittaa ylös koko tarinan ja antaa sen luettavaksemme. Tarinassa 11 vuotta erillään eläneet lapsuudenystävät tapaavat, koska heidän välillään on vieläkin rakkautta. Toinen ei ole koskaan muuttanut kauas syntymäkodistaan ja toinen taas on kiertänyt maailmaa. Coelho ilmaisee tämän ihanalla kuvauksella: Toinen kasvattaa juuria, toisen kasvattaessa siipiä. Kotikonnuille jäänyt on eriytynyt uskonnosta, mutta maailmalle lähtenyt puolestaan on löytänyt Jumalan aivan uudella tavalla. Tapaaminen onkin alkujännityksen jälkeen vanhan ja uuden rakkauden sekä menetetyn ja heräävän uskon myllerrys.
Usein uskonasioita käsittelevien kirjojen ja elokuvienkin äärellä pohdiskelen, kuinka eri tavalla uskovainen tai agnostikko tulkitsee tarinaa ja sen tapahtumia verrattuna kaltaiseeni ateistiin. Ateistin silmissä teos voi kärsiä uskottavuden puutteesta ja uskovainen voi närkästyä jumalanpilkasta. Uskon hurma voi lukijasta riippuen olla Jumalan lahja tai mielenvikaisuutta ja näkyjen näkemistä. Näin esimerkiksi aikaisemmin lukemassani Isä Camillon kylä -teoksessa.
En ole aikaisemmin lukenut Coelhoa, vaikka ainakin hänen Alkemisti-teostaan on minulle suositeltu. Tämän nyt luetun teoksen perusteella en ole mitenkään vakuuttunut, että välttämättä haluaisin lukea enempää. Teos ei tehnyt niin suurta vaikutusta. Parasta antia olivat monet elämän viisaudet, jotka kannattaa pitää mielessä. Henkilöhahmot jäivät kuitenkin etäisiksi ja vähän tylsiksi. Kokonaisuutena OK, mutta valju.
Olen väkisin kahlannut läpi yhden Coelhon saadakseni tietää, miksi tästä niin kovasti kohkataan. Ei puhuttele minua, valitettavasti. Toisaalta onneksikin, sillä kyllä maailmassa kirjoja riittää!
VastaaPoistaSain Alkemistin lahjaksi, luin, ja se siitä. Ei kolahtanut, ei koskettanut. Samaa mieltä Kirsin kanssa: hyvä niin!
VastaaPoistaMinäkään en vakuuttunut Alkemististä. Liikaa filosofiaa ja muka-viisauksia. Coelhoja olen lukenut muistaakseni 4 kpl, ja tykännyt vain Veronika päättää kuolla-kirjasta. Yhstäväni suositteli 11 minuuttia kirjaa mutta en ole vielä saanut luetuksi sitä:)
VastaaPoistaMä olen lukenut Alkemistin, Zahirin ja puoliksi sen 11 minuuttia. En ymmärrä niiden perusteella että mikä siinä Coelhossa on niin hienoa.
VastaaPoistaVelma, aika monta kuitenkin olet jaksanut lukea. Tähän ei olekaan kommentoinut yksikään todellinen Coelho-fani, niin nyt jää vähän mysteeriksi se mikä hänen työssään on niin hienoa...
VastaaPoistaNo, kukin kokee asiat omalla tavallaan. Minulle Alkemisti kolahti tosi tukevasti. Pidän filosofiasta ja kirjassa oli oikeasti syvyyttä.
VastaaPoista