Teos saattaa olla huumoria, sekä ainakin jonkin verran inhorealismia. Jos se koettaa olla jotenkin nokkela tai kriittinen, niin minulta tällaiset hienoudet menivät kyllä ohi. Kirja lähinnä ahdisti, koska kaikki henkilöt huutavat koko ajan toisilleen. Huutoa, huutoa, huutoa ja karkeaa kieltä. Ehkä minussa on hieman kukkahattutädin vikaa, mutta moinen päätön huutaminen ja riehuminen ei minusta ole mitenkään suotavaa käytöstä.
Kirjassa on pääosassa Ignatius-niminen noin 30-vuotias äitinsä luona asuva (ällöttävä, sekopäisesti käyttäytyvä, itsekeskeinen, epäreilu, outo, sosiaalisesti kömpelö, mutta ei millään tavalla sympatiaa herättävä) lihava mies. Rahahuolien vuoksi hänen pitäisi nyt ensimmäistä kertaa eläissään hommata töitä. Tämän pääjuonen ympärille kietoutuu monen moista sattumaa, joista muodostuu lopulta domino-palikoiden kaatumista tai korttitalon luhistumista muistuttava kaaos, jossa kaikki asiat lopulta paljastuvat. Nämä pienet sivuseikat sekä pari pienessä osassa olevaa sivuhenkiöä, olivat minusta mielenkiintoisia, mutta päähenkilö ja muut räyhääjät olisivat saaneet jäädä puolestani oman onnensa nojaan.
Olisikin mielenkiintoista tietää, onko kukaan saanut tästä kirjasta irti enemmän kuin minä? Ehkä jokin syvällisempi puoli jäi minulta tajuamatta...
KUIN KAKSI MARJAA?
Minun miestäni John Kennedy Toole muistuttaa kovasti Conan O'brien Showsta tuttua Andy Richteriä. Mitä olette mieltä?
Kirja ei ole tuttu ja kuulostaa siltä, että en vaivaudu edes tutustumaan.
VastaaPoistaToole on kuin ilmetty Richter hiukan nuorempana! Ehkä Toole ei kuollutkaan vaan palasi huumorin maailmaan vähän vanhempana.... ;)
Sain tämän juuri äsken luettua. Lopultakin. Luen Pulitzer-palkittuja kirjoja omaksi haasteekseni ja pahaa aavistamattomana otin tämän kirjastosta lainaan. Jestas miten huono kirja. Keskenkään en enää 100 sivun paikkeilla halunnut jättää, mutta kyllä oli melkoista tervanjuontia tämän lukeminen. En ymmärtänyt tätä kirjaa ollenkaan, en mistään suunnasta. Varmaan kukkahattu täälläkin. :D
VastaaPoista