Koska jo aivan luku-urakan alussa siskoni luettavaa minulle suositellessaan huomautti, että "Ja Sivullinen on ihan PASKA!" tartuin kirjaan vähän epäröiden. Sattumalla oli osuutensa asiaan, sillä kirja pisti silmään kirjaston hyllyltä. Ilahduttavan ohut opus oli helppo napata mukaan, vaikka syli olikin jo täynnä muita kirjoja. Avarsin mieltäni ja ajattelin testata, josko aivoni ajattelevi siskoni kanssa samaan tapaan...
Ihan ensimmäiseksi täytyy taas varoittaa, että jos meinaat itse lukea tämän älä missään tapauksessa vilkaise takakannen tekstiä ensin. Minulle tuttuun tapaan luin tekstin vasta kirjan lukemisen jälkeen ja olin repiä hiukset päästäni epätoivon ja raivon vuoksi. Jälleen kerran takakanteen on heti ensimmäiseen lauseeseen onnistuttu laittamaan kaksi sellaista paljastusta, jotka tietämällä kaikki tulevien tapahtumien jännittäminen pilataan lukijalta aivan täysin. Tämän sanottuani olen myös itse sen ongelman edessä, että mitä voin tästä teoksesta kertoa paljastamatta liikaa?
Kirja kertoo miehestä, joka ei teeskentele. Hän ei väkisin itse hautajaisissa, jos itku ei tule. Hän ei kerro himoitsemalleen naiselle rakastavansa tätä. Hän sanoo suoraan, että asiat ovat yhdentekeviä. Hän on oma itsensä, eikä koeta muuta olla. Näin saa helposti umpimielisen maineen, ja omaa käytöstä voi olla vaikea selittää muille (jos edes haluaisi), vaikka oma kohtalo olisi siitä kiinni. Onko hän sydämetön?
Kirjan lukeminen oli raskasta. Teksti on todella töksähtelevää, koska koko kirja on kannesta kanteen hyvin lyhyitä lauseita ja mahdollisimman lyhyitä virkkeitä. Tök tök töks. Tök tök töks. Eräässä kohtauksessa tosin eräs henkilö vimmastuu ja tätä hengästyttävää tunnetta korostaa oivasti yksi pitempi lause, jossa saattoi olla jopa kaksi sivulausetta. Ellen ihan liioittele? Ehkä tämä oli ihan tarkoituksellinen tehokeino, sitä en voi varmaksi tietää.
En allekirjoita väitettä Sivullisen paskuudesta, joskaan teos ei ole kirjoitustyylinsä vuoksi mitenkään helppolukuinen. Kirjan sisältö tarjoaa kosolti ajattelemisen aihetta, ja voin kuvitella että vääränlaisessa mielentilassa tämä ei aukene millään tasolla.
Ymmärrän kyllä siskon paskavertauksen, jos hänkin on joutunut lukemaan tämän lukioaikanaan. Ei mitään lukuharrastuksen pariin erityisesti houkuttelevaa kirjallisuutta. Saa myös miettimään, millä eväillä pääsee sinne maailmankirjallisuuden huippukaartiin...
VastaaPoistaMinusta Sivullinen on hieno kirja. Tehokas ilmaisu, kaikki, mitä on sanojen takana! Luin Sivullisen jo nuorena kirjastosta ja ostin sen heti, kun siitä tuli uusintapainos 1995. Kuuluuhan tämä jo kaikkien paljon lukeneiden yleissivistykseen (pitää kirjasta tai ei). "Eksistentialismin perusteos."
VastaaPoistaPS Pidän blogistasi, koska kirjoitat muista kuin juuri tällä hetkellä pinnalla olevista kirjoista.
Taisin sitten lukea sen takakannen ensin. En enää niin tarkkaan muista.
VastaaPoistaÄrsytti muutenkin koko ajan lukea tuota. Valittavana olisi ollut kaksi kirjaa ja koko luokan piti lukea sama kirja. Toinen kirja vaikutti huomattavasti mielenkiintoisemmalta, mutta suurin osa taisi haluta tuon kirjan ihan vain siksi, että se oli huomattavasti lyhyempi. Mokomat pöljäkkeet.
T:sisko