maanantai 28. helmikuuta 2011

Helmikuun haaste

Helmikuu jatkui kirjojen parissa yhtä vauhdikkaasti kuin tammikuukin. Blogin lukijamäärä on vähän noussut ja onkin mukava tietää jonkun lukevan kirjoituksiani. Erityisen mukavaa on saada kommentteja ja aikaiseksi keskustelua. Kaikkein parasta olisikin, jos joku tulisi kertomaan tarttuneensa johonkin kirjaan suositteluni vuoksi!

Olen löytänyt muitakin kirjabloggaajia, joilla on monenmoisia tyylejä kertoa lukukokemuksistaan. Oma tapani on hieman kryptinen, koska koetan olla varovainen juonen liiallisen kuvaamisen vuoksi. Kirjoitan osittain itselleni ja osittain vinkiksi niille, jotka eivät osaa päättää pelkkien teosten nimien perusteella mitkä kirjat BBC:n ja KSML:n listoilta he lukisivat. Uusi kohderyhmä minulle ovat kuvaamani kirjan jo lukeneet, sillä alunperin en osannut ajatella tällaista lukijakuntaa.

Kirjabloggaaja Sonja antoi minulle tämän mieltä lämmittävän tunnustuksen (Kiitos!):

Tunnustukseen kuuluu myös haaste vastata bloggauskysymyksiin. Tässä ne tulevat:

Milloin aloitit blogisi?
Aloitin blogin kirjoittamisen vuoden 2011 alussa. Päätös syntyi aika nopeasti ja tartuin oitis toimeen. Blogin ulkoasun hiominen on vielä jäänyt kesken. Tarkoitus olisi tehdä blogista vähän persoonallisemman näköinen.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogini käsittelee pääasiallisesti klassikkokirjoja. Voi olla, että vuoden mittaan eksyn vähän sivupoluille, mutta näillä mennään nyt!

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen?
Erityistä blogissani on se, että kahlaan läpi BBC:n ja KSML:n kirjalistoja tavoitteenani lukea 100 kirjaa vuoden aikana.

Mikä sai sinut aloittaman blogin kirjoittamisen?
Olen luonteeltani sellainen innostujaluovuttaja, joka ensi-innostuksen jälkeen helposti menettää mielenkiintonsa. Kun päätin lukea klassikkokirjoja, tiesin että tarvitsen "kannustusjoukkoja". Tekemällä tavoitteestani julkisen tempauksen, nousee lopettamisen kynnys korkeammalle. Lukupäiväkirjaa pitämällä kirjoista jää minulle mukava muisto. Myöhemmin huomasin, että blogin pitämisessä on myös yhteisöllinen puoli, mikä on uusi hieno plussa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Ulkoasun personointi on vielä kesken. Siinäpä ehkä se tärkein?

Kenelle annat Gorgerous Blogger -tunnustuksen?
Olenkin hieman kiero ja annan tunnustuksen parille henkilölle, jotka tunnen ihan oikeassakin elämässä. Bloggaajatuttuja ei niin kovin ole ehtinyt vielä muodostua :)
Luen ja kirjoitan Tuore kirjablogi
Leikkisä by Luru Luru sisustaa riemastuttavan iloisella tyylillä

6 kommenttia:

  1. Minä ainakin olen oppinut paljon uutta klassikkokirjoista lukemalla blogiasi. Monen kirjan suhteen kirjaan tarttumisen kynnys on alentunut. Kiitos siis siitä! Joku päivä voisin taas heittäytyä lukemaan jonkun klassikon samanaikaisesti kanssasi. Ensin pidän vähän taukoa niistä:D

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Löysin tänne mukavaan aikaa, kun pääsin heti tutustumaan kirjabloggaajahistoriaasi. Ideasi lukea sata kirjaa noita kirjallisuuden"kaanon"listoilta on hieno.

    Luin samalla edellisiä päivityksiäsi: Kultahattu on yksi suosikkikirjoistani ja Tarttin Jumalat juhlivat öisin vaikutti suuresti kymmenkunta vuotta sitten. Oletko Tarttin toisen kirjan, Pienen ystävän? Siinä on vahva tunnelma, mutta kokonaisuus jotenkin hajoaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta :-)! Otan sen nöyränä vastaan ja saan samalla harjoitella ensimmäisen kuvan lisäämistä blogiini.

    VastaaPoista
  5. Hienoa Sonja. Ilmoittele sitten kun olisi taas aika kypsä klassikolle. Viimeisimmäksi luin tuon Kärpästen herran, joka sinunkin lukulistaltasi löytyy.

    Katja, Tartt oli ihan uusi tuttavuus minulle, mutta positiivinen mielikuva jäi. Pitää laittaa Pieni ystävä korvan taakse.

    Paula, ollos hyvä. Kuvien lisääminen on kyllä helppo homma :)

    VastaaPoista
  6. Olipas tämä iloinen löytö tähän aamuun! Löysin tänne Paulan kautta, jolle laitoin eilen KMMMM-haasteen.

    Onnea haasteeseen! Minä taapertelen NÖF-haasteen kimpussa eli luen nobelisteja ja Finlandia-voittajia. Hauskaa, mutta haasteellista, kun lukeminen on enemmän ja vähemmän sellaista haahuamista ja tuulten mukaan menemistä.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!