Hän pudottautui polvilleen tuolin viereen ja alkoi itkeä aivan tosissaan. Edgar piti kiinni päätöksestään aina pihalle asti, sitten hän alkoi viivytellä. Päätin rohkaista häntä. "Neiti on kauhean arvaamaton, hyvä herra", minä huusin hänelle, "yhtä ilkeä kuin mikä tahansa pilattu lapsi. Teidän on parasta ratsastaa kotiin, tai muuten hän tekeytyy sairaaksi vain pahoittaakseen teidän mielenne."
Miksi en pitänyt tästä rakastetusta klassikosta? Vastaus on itseasiassa kovin yksinkertainen. Kirjan henkilöhahmot ovat kammottavia. Teos on täynnä toinen toistaan huonommin käyttäytyviä kersoja. En voi sietää piloille hemmoteltuja penikoita ja on rasittavaa lukea moisten hemmoteltujen lapsosten päähänpistoista ja kurittomuudesta. Lätkäistään päälle vielä muutama räyhäävä aikuinen niin kaaos on valmis. Koetin lukea teoksen mahdollisimman nopeasti pois alta, niin paljon sen maailmassa upoksissa oleminen minua ahdisti. Kirja on olevinaan rakkaustarina, mutta ihan yhtä hyvin se voisi olla kauhua. Tarinassa on enemmän aaveita kuin uskottavaa rakkautta.
Kirjoittaessani tuon edellisen kappaleen lopun tulin ajatelleeksi, kuinka erilainen tämä lukukokemus olisikaan jos lukijana alusta asti uskoisi Heatcliffin ja Chatherinen rakkauteen ja toivoisi heidän päätyvän yhteen. Itsehän toivoin koko ajan että Heatcliff jättäisi Cathyn rauhaan. Voisikohan siis olettaa, että lukijat yleensä pitävät heidän puoliaan ja minä ajauduin lukunautinnossani ihan väärille raiteille kun olin heitä vastaan?
Teoksessa on myös monia miellyttäviä seikkoja, joista ykköseksi nousee mielenkiintoinen kertojavalinta. Tarinan kirjoittaa päiväkirjaansa taloon vuokralle tullut mies, jolle tapahtumien keskellä elänyt taloudenhoitajatar sen kertoo. Tämähän ei ole sitten enää edes toisen käden tietoa vaan kolmannen. Ehkä tarinassa välittyy taloudenhoitajattaren puolueellisuus Heatcliffiä vastaan, ja siksi en toivonut "rakastuneelle parille" mitään hyvää. Kenties.
Taisi olla toukokuuta, kun ehdotin siskolleni että lukisimme jonkun kirjan yhtä aikaa. Hän on siis lukenut Humisevan harjun jo jonkin aikaa sitten. Odottelenkin innolla hänen (ja tietysti kaikkien muidenkin) kommentteja kirjasta. Erityisen mielenkiintoista olisi tietää oletteko olleet lukijoina pääparin rakkauden puolesta vai vastaan?
Luen parhaillaan teosta, 250 takana 600:sta, ja jaan sinun huomiosi teoksesta, varsin epämiellyttäviä henkilöhahmoja.
VastaaPoistaKertojan valinta on oiva, ihmetyttää tosin hänen kaikkitietävyytensä ottaen huomioon hänen olleen palvelija, omaten niin paljon tietoa ja "viisautta", joka taas muilta tuntuu tyystin puuttuvan :)
Varmaan riippuu paljon siitäkin, minkä ikäisenä kirjan lukee. Oma ensimmäinen lukukokemukseni oli 14-vuotiaana, jonkaikäiselle 60-luvun kokemattomalle maalaistytölle kirja oli järisyttävä kokemus - täynnä patoutuneita tunteita ja käsittämätöntä intohimoa. Myöhemmin aikuisena luettuani kirjan monta kertaa (myös englanniksi ja eri suomennoksia vertaillen) olen ihmetellyt, mistä kehitin kaiken sen tunnelatauksen.
VastaaPoistaKirjassa on todellakin järkyttäviä ihmisiä, hirvittävää julmuutta ja sadistisuutta. Siitä myös ammennetaan/on ammennettu ehtymättömästi aineksia uusiin romaaneihin, elokuviin ja sarjoihin. Eikös Emmerdalen Cainissa ja Heathcliffissä olekin jotain samaa? Ja Cainin suhde Charityyn myös tuolta kopioitu.
Minullekin Humiseva harju oli valtava lukukokemus - luin se englanniksi joskus 15-vuotiaana. Olen lukenut sen myöhemmin uudelleen, mutta en koskaan suomeksi. Se ei ole mikään tavallinen rakkauskertomus, enkä minä ainakaan toivonut Heathcliffin ja Cathyn päätyvän yhteen. Ehkä kirjassa kiehtoo juuri tuo julmuus ja synkkyys.
VastaaPoistaYritänpä nyt sitten muistaa kaikkia ajatelmiani tästä, vaikka lukemisesta onkin jo aikaa.
VastaaPoistaItse tykkäsin kyllä kirjasta. Ei aina tarvitse olla miellyttäviä hahmoja kirjan ollakseen hyvä. Tai mitä kieroutuneempia ja julmempia hahmoja, niin sitä kiinnostavampiahan he usein ovat.
Itse en ainakaan usko, että on olemassa läpeensä pahoja ihmisiä tai ilkeitä ihan vaan ilkeyden vuoksi. Siksi onkin kiehtovaa miettiä oudosti käyttäytyvistä ihmisistä (niin kirjoissa kuin todellisessa maailmassakin), että mikä heidät on oikein saanut käyttäytymään noin.
Paljon ihmetystä nuo ihmiset kyllä herättivät. Jossain vaiheessa mietin, että ehkä tuollainen käytös on ollut ihan normaalia siihen aikaan tai sen ajan kirjoissa. Jännä siis kuulla, että sisarusten kirjat ovat olleet ihan erilaisia.
Ensimmäinen ihmetyksen aihe minusta on tuo kertojahahmo. Tyyppi vaan tulee toisten luo väkisin. "Voisin ottaa illallista". "Hitsi, onpa huono sää. Meikäpä jää teille yöksi, lällällää!" Eikä sitä oltu alunperin ees kutsuttu. Muistanko väärin vai haukkuko sitten vielä niitä tarjoiluja yms? Lisäksi vielä penkoo ilman lupaa toisten tavaroita!
Sitten tuohon rakkaustarinaan. Enpä nyt tiedä olinko mitenkään erikoisesti siinä kannattamassa tätä rakkautta tai jännittämässä sen puolesta. Ehkä jonkin verran.
Väkisinkin koko ajan ajattelin ja tulkitsin koko jutun muutenkin niin, että ei kai nuo tyypit oikeesti tuollasia ollu vaan että nimenomaan se taloudenhoitaja itse ei vaan tykännyt Heathcliffistä ja siksi antoi siitä huonomman kuvan mitä rassukka olikaan.
Cathy muistaakseni enemmän ärsyttikin. Heat enemmän säälitti. Kaltoinkohdeltu poika-parka.
:(
Ja nimenomaan todella positiivinen yllätys oli se, että kirja ei ollutkaan mitään ihan lällysiirappia.
VastaaPoistaEtukäteen kun luulin, että nyt tulee jotain lässynlässyä ja vuosituhannen rakkaustarina. Mukava, että kirja käsittelikin ihmissuhteita vähän erilaisemmalla tavalla. Aina eivät ennakko-odotukset toteudukaan. Tylsää olisikin, jos aina toteutuisivat.
Itse en pitänyt juurikaan Kotiopettajattaren romaanista mutta Humisevasta harjusta kovasti :D
VastaaPoistaOdotan itseasiassa innolla, että ehdin lukemaan tämän! Olen kuullut montaa mielipidettä ja luulen vähän, että itse tykkäisin. En tosin tiedä miksi... Jos tunnen vaikka samaistuvani noihin ärsyttäviin hahmoihin ;D
VastaaPoista