71. Häivähdys purppuraa, Alice Walker

14-vuotiaana Celie aloittaa kirjeiden kirjoittamisen Jumalalle. Näistä kirjeistä koostuu Häivähdys purppuraa (The Color Purple). Heti ensimmäinen kirje aiheutti tunneryöpyn ja ennakkoaavistuksen, että lukukokemuksesta tulisi rankka. Kirjan henkilöhahmot saivat minut nopeasti otteeseensa ja heidän kohtalonsa alkoivat kiinnostaa minua niin kovin, että en malttanut laskea kirjaa kädestäni ennen kuin sain sen loppuun. Kirja oli niin hyvä, että univelkainen kotiäiti tinki yöunestaan pari tuntia vain lukeakseen. Jo sen pitäisi kertoa aika paljon!

Joskus takakannen lukemattomuudesta voi olla jopa haittaa. Minulla meni tämän kirjan kanssa pari ensimmäistä lukua, ennen kuin älysin päähenkilöiden olevan amerikan mustaa väestöä. Eihän kirjailija kuitenkaan voi luottaa siihen, että lukijalla on mitään ennakkokäsityksiä tai tietoja kirjasta ennen siihen tarttumista. Tarkoitan tällä sitä, että jos haluaa lukijan olevan kärryillä heti alkumetreiltä tapahtuma-ajasta, päähenkilön iästä tai maasta johon kirja sijoittuu, niin kyllä se pitää tuoda tarinassa heti esille.

Celien kouluttamattomuus näkyy kirjeissä käytetyssä kielessä. Luulenpa, että alkuperäinen teos olisi mielenkiintoista luettavaa kielen kannalta. Suomennoksessa koulutuksen puute näkyy ilahduttavina murteellisina sanavalintoina (jokka, enstemmäinen), yhdyssanavirheinä ja alkaa tekemään -muotoa käyttämällä. Mukana on myös muutamia muiden Celielle kirjoittamia kirjeitä, joissa kieli onkin ihan erilaista. Vuosien varrella Celiekin aikuistuu ja kirjoitustyyli vähän muuttuu. Hänen luonnettaan on kiva tarkastella, sillä kirjeisiinsä hän usein kirjoittaa mitä meinasi sanoa jollekulle mutta jätti sanomatta ym. pieniä seikkoja. Peilasin tätä vähän omaan luonteeseeni, joka on vähän päinvastainen. Olen vasta viime aikoina opetellut, että välillä voi pitää asiat ihan omana tietonaan eikä kaikkea tarvitse toitottaa ääneen.