tiistai 2. elokuuta 2011

50. Anna Karenina, Leo Tolstoi

917 sivua on nyt takana. Vihdoin. Tarina, jonka olisi helposti voinut tiivistää alle 600 sivuun, on juonensa lisäksi täynnä politiikkaa, uskontoa ja mm. maataloudenhoitoa. Väkisinkin tuppasi tuntumaan, että Tolstoilla on ollut paljon yhteiskunnallista sanottavaa, jonka hän on koettanut naamioida kutsuvampaan asuun kätkeämällä sen rakkaustarinan helmoihin.

Teoksesta saa helposti myös eväitä kotikutoiseen parisuhdeterapiointiin. Vaikka kirjan nimessä komeilee Anna Karenina, on hänen lisäkseen teoksessa kaksi muuta keskeistä naista, sisarukset Dolly ja Kitty, joiden rakkaus- ja parisuhdeasioita käsitellään ihan yhtälailla. Tällä kertaa “rakkaushömppää” todellakin löytyy. En ole koskaan aikaisemmin törmännytkään näin moneen jatkuvasti punastelevaan ihmiseen ja näin moniin väriseviin huuliin!

Kirja on mielenkiintoinen kurkkaus venäläiseen aateliskulttuuriin ja entisten aikojen elämään tiukkoine moraali- ja soveliaisuuskäsityksineen. Monella tapaa teoksen maailma muistuttaa Jane Austenin kirjoista aikasemmin minulle tutuksi tullutta elämänmenoa vieraisilla käymisineen, tanssiaisineen ja parinmuodostusrituaaleineen.

Venäläisille tuttuun tapaan kaikilla henkilöillä on ristimänimensä lisäksi useita eri tilanteissa ja eri henkilöiden käyttämiä lempinimiä. Varauduin tähän jo ennakolta ja painoin nimet ja sukulaisuussuhteet niin hyvin mieleeni, että en tainnut seota kertaakaan. Avuksi tässä oli ehdottomasti mielenkiintoinen tapa puhua ihmisistä aina sekä etu- että sukunimen kanssa. Melko arvokkaan oloista.

Pidinkö teoksesta? Jos olisite kysyneet tätä ensimmäisen 500 sivun aikana olisin empimättä vastannut myöntävästi, mutta tahkottuani läpi ne loputkin on vastauksen antaminen vähän hankalampaa. Eiköhän tämä ollut kuitenkin ihan hyvä, mutta vei lopulta voiton lukijastaan.

Lukistteko te tämän näköisen herran kirjoittaman rakkaustarinan?

Ai niin, kuulemma tämän teoksen avaussanat ovat kuuluisat, joten esitän ne tässä teille kaikille analysoitavaksi ja pohdittavaksi:
Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.

4 kommenttia:

  1. Olin aika lailla samaa mieltä kanssasi. Kirjan aloituslause on upea ja alku muutenkin aika kiinnostava, mutta sitten muutaman sadan sivun jälkeen minullakin tökkäsi.

    Sitten vain pakotin itseni lukemaan pari lukua päivässä. Kirjan lukeminen siis kesti kauan ja lukukokemuksesta ei tullut mitenkään yhtenäinen. Uskaltaako klassikosta sanoa, että muutama sata sivua karsimalla tästä olisi tullut aika hyväkin kirja?

    Olin pettynyt itseeni, sillä etukäteen kuvittelin pitäväni tästä. Pidänhän Dostojevskistakin, ja monesta muusta runsassanaisesta ja -sivuisesta venäläisklassikosta. Mutta kun ei niin ei. En ainakaan uskalla aloittaa Sotaa ja rauhaa (edes sitä vain 1139 sivua sisältävää Ensimmäistä versiota) vähään aikaan. Isäni on kylläkin kehunut Tolstoin kertomuksia, joten jospa kokeilisin niitä ennen kuin heitän kirveen lopullisesti kaivoon Tolstoin osalta.

    Oletko lukenut muuta Tolstoilta? Suosituksia?

    VastaaPoista
  2. Kumarrus ja hatunnosto urakan suorittamisesta! Minulla Anna Karenina taas jumittaa edelleenkin sivulla 68, vaikka päätin lukea sen tämän kesän aikana. Noh, vielä on kesää jäljellä...

    Tolstoi näyttää tuossa kuvassa ennemminkin pelottavalta satusedältä kuin rakkaustarinan kirjoittajalta. :)

    VastaaPoista
  3. Anna Karenina - kirja jota en tule koskaan lukemaan toista kertaa:D Hatunnosto tältäkin suunnalta. Venäläiset klassikot lannistaa minut niin etten keksi mitään muuta sanottavaa:DD

    VastaaPoista
  4. Minä luin Anna Kareninan ensimmäisen kerran jo keskikoulussa ollessani ja toisen kerran aikuisena. Pidän kyllä Sodasta ja rauhasta enemmän, mutta se on todellinen tiiliskivi. Siinä on paljon historiaa.

    Sinulla on kunnioitettava luku-urakka menossa!

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!