torstai 18. elokuuta 2011

53. Bridget Jones - elämäni sinkkuna, Helen Fielding

Tätä kirjaa lukiessani kuulin ja näin Renée Zellwegerin mutruhuulineen ja sirrisilmineen. Mielestäni Renée passaa Bridgetiksi oikein mainiosti ja kirja kulki hyvin yhdessä elokuvien jättämien mielikuvien kanssa. Omallekin mielikuvitukselle jäi toki tilaa, sillä eihän elokuvia koskaan tehdä prikulleen alkuperäisteoksen kaltaisiksi. Jos pidit elokuvasta, suosittelen lukemaan myös kirjan.

Bridgetin päiväkirjassa seurataan sinkkunaisen päiväkirjaa yhden vuoden ajalta laihduttamisineen, treffailuineen ja juhlimisineen. Bridget ei kuitenkaan ole mikään ärsyttävä glitterpelle-pintaliitäjä vaan ihanan sympaattinen kunnon nainen. Vaikka sinkkuelämään kuuluu masentaviakin hetkiä, on kirja kokonaisuutena niin hyväntuulinen että lukemisesta jäi lähes euforinen olo. Hymy korvissa mietin, miten joku voikin olla noin tohelo!

Minua jäi askarruttamaan, kuinka pitkä Bridget Jones on? Kirjassa hänen painonsa vaihtelee 54 ja 60 kilon välillä, ja joutuipa Reneekin rooliaan varten lihotuskuurille. Omakin painoni on viimeiset kymmenen vuotta pyörinyt suurinpiirtein tuossa samassa haarukassa, enkä tällaisena noin 163cm pitkänä ole ajatellut kuitenkaan olevani lihava tai edes pullea! Tämä sai minut kummastelemaan, että onkohan Bridget kovin lyhyt vai onko laihdutus turhaa ja paino-ongelma korvien välissä?

Hulvatonta on, että Herra Darcyä esittää elokuvassa Colin Firth, joka esittää Darcyä myös BBC:n Ylpeys ja ennakkoluulo -sarjassa, jota Bridget Jones katsoo televisiosta Colinin perään kuolaten. Hihi!

7 kommenttia:

  1. Viime kesänä tuli luettua tämä kirja Lontoon metroilla kulkiessa ja kyllähän se ihan hyvää ajanvietettä oli! Kuten sanoit, kirja on elokuvan kanssa hyvin samantyylinen ja kirja on erinomainen "hömppä" kirja. Bridgetin pituudesta en valitettavasti tiedä, mutta olisi kyllä mielenkiintoista tietää :)

    Kiinnostava haaste sinulla meneillään. :)

    VastaaPoista
  2. Mä rakastan Bridget Jones -elokuvia! Ne saa minut aina hyvälle tuulelle ja yleensä huonoina päivinä tulee katottua ne. Kirjoihin en ole vielä tutustunut, ja taisin joskus yläasteikäisenä lukea sitä ensimmäistä osaa, mutta ei vain sytyttänyt. Pitäisi varmaan kokeilla näin vanhempana uudestaan. :)

    VastaaPoista
  3. Minä en ole lukenut tätä kirjaa vaikka tykkään elokuvista ihan hirmuisesti. Pitäisi siis lukea ja katsoa taas ne leffatkin...:D

    VastaaPoista
  4. Tämä kirja oli ihan kiva välipala. Luin sen ruotsiksi, koska kirjastosta olivat suomen- ja englanninkieliset kappaleet aina lainassa. Ruotsiksi lukiessani huomasin kaikki lyhenteet lukujen alussa, joihin en suomeksi olisi varmaan kiinnittänyt mitään huomiota, mutta jotka ruotsiksi olivatkin hankalia.

    VastaaPoista
  5. Pitäisi kyllä joskus lukea tämä. Vai nämä? Kai näitä on useampiakin, jos kirjojakin on kaksi?
    Oli ihan pakko tarkistaa asia. Eihän sillä nyt kirjan kanssa välttämättä ole mitään yhteistä, mutta Reneen oma pituus on sama kuin teikäläisenkin. Ja kyllähän siinä leffassakin puhutaan niistä painojutuista. Mahtavatko olla samat?
    Ehkä kyseessä on tarkoituksellakin sellainen, että Bridget on ihan normaali, mutta ei ole tyytyväinen itseenä kun ei ole anorektisen laiha ja pitkä supermalli? (Eli ihan samanlainen kuin suurin osa ihmisistä?)


    VastaaPoista
  6. http://www.dailymail.co.uk/femail/article-1383640/Bridget-Jones-Bridget-Bones-Renee-Zellweger-just-decide.html

    http://www.howmuchdotheyweigh.com/renee-zellweger-weight/

    VastaaPoista
  7. Okei, eli oon Reneen kanssa saman mittainen, mutta olisikohan Bridget lyhyempi? Seuraava vaihtoehto on, että olen LÄSKI enkä itse ole huomannut asiaa! :O

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!