maanantai 17. lokakuuta 2011

70. Baskervillen koira, Sir Arthur Conan Doyle

Olipas hassua, että en varautunut tämän kirjan olevan Sherlock Holmes -tarina, vaikka tunnistinkin kirjailijan. En osannut edes kyseenalaistaa ajatustani Conan Doylen kirjoittaneen kuuluisan etsiväsarjan lisäksi yhden erillisen pienen kauhutarinan nummella asustavasta kummituskoirasta.

Olen todella suuri Hercule Poirotin fani, mutta olen ajatellut olevan yleissivistyksen kannalta tärkeää tutustua myös Sherlock Holmesiin. Vaikka väitänkin, että en ole aikaisemmin lukenut hänen seikkailuistaan, niin tämä tarina oli kovin tutun oloinen. Olisinko saattanut nähtä tästä televisiosovelluksen? Mahdottoman noloa olisi, jos paljastuisi että olen jo lukenut kirjan tänä vuonna ja vain unohtanut vetää sen yli listasta edellisellä kerralla. Niin tutulta se kuitenkin tuntui, että en edes pitäisi täysin mahdottomana tällaistakaan mokaa.

Vaikka tarinat itsessään eivät olisikaan tuttuja, niin moni tietää Holmesista ainakin piipun, suurennuslasin ja hatun. Näiden alkuperästä en osaa enempää sanoa, sillä Baskervillen koirassa näistä mainittiin ainoastaan piippu. Tuttuja juttuja ovat myös Holmesin osoite Baker Streetillä ja hänen toverinsa tohtori Watson. Kirjasarjassa tarinan kertojana toimiikin nimenomaan Watson, joka kirjoittaa etsiväystävänsä seikkailut kirjoiksi. Tämä on oiva valinta kertojaksi, koska näin lukija tietää saman minkä Watsonkin, mutta ei kaikkea mitä Holmes. Näin tilaa omille päätelmille jää reilusti. Se onkin mielestäni parasta tällaisissa kirjoissa, kun saa itse koettaa päätellä ratkaisua mysteeriin.

Minä ja siskoni Baker Streetin metroasemalla Holmesin kotona vierailun jälkeen kesällä 2009.

5 kommenttia:

  1. Meillä oli yläasteella pakko lukea tämä. Kuten aina olin liian hidas ja se piti lukea pikakelauksella. Ja puolet tarinasta meni ohi. Aion kyllä ehdottomasti lukea lähitulevaisuudessa uudelleen, potentiaalia oli ja varmasti tuntuu vanhemmalta paremmalta.

    VastaaPoista
  2. Sarjassa "yllättäviä asioita kirjoista, jotka kaikki luulevat tuntevansa": Baskervillen koira on yksi vain neljästä Holmes-romaanista, ja se on kirjoitettu ns. prequelina aikakautena, jolloin Conan Doyle oli tappanut Holmesinsa (eikä vielä ollut herättänyt tätä takaisin henkiin). Tämä saattaa selittää, miksi juuri se on tarinoista tunnetuin, vaikka Holmes esiintyy siinä melkein sivuosassa.

    Suurin osa Holmes-tarinoista on novelleja, jotka julkaistiin viime vuonna suomenkielisenä yhteisniteenä, jota voin suositella lämpimästi. Ja itse asiassa, myös nämä romaanit on alunperin kirjoitettu lehtiin novellin mittaisiin osiin jaettuina jatkokertomuksina.

    Vielä fun fact tältä Holmes-fanilta: metsästäjänlakki ei ole jäänyt historiaan Conan Doylen kirjoista, vaan se on elokuviin lisätty elementti. Piippua, suurennuslasia ja viulua (kuten myös kokaiinia!) Holmes käytti kirjoissakin.

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä jännä kauhukertomus, josta on jotenkin jäänyt mieleen pimeät, kosteat nummet, eksyksissä olevat ihmiset ja kiiluvasilmäiset isot koirat.

    Ensimmäisen kosketukseni Baskervillen koiraan sain varmaan alle 10-vuotiaana, kun se tuli maanantaisin radiosta jatkokuunnelmana. Naapurin tytön kanssa sitä kuuntelimme ja niihin aikoihin jouduimme hakemaan maitoa läheisestä maatalosta. Siellä oli iso, musta koira, joka totisesti pani mielikuvituksen liikkeelle ja sydämen pamppailemaan. Vaikka Nalle oli todella kiltti :-)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiitoisia tiedonmuruja Aki! Osaatko sanoa viitataanko noihin novelleihin vai romaaneihin vai koko tuotantoon, jos sanotaan "Adventures of Sherlock Holmes"? Tuolla tavoin merkattuna nimittäin tuolla BBC:n listalla ja olen ajatellut että se sisältää varmaankin toista kymmentä romaania enkä sen vuoksi ole perehtynyt asiaan enemmän.

    VastaaPoista
  5. The Adventures of Sherlock Holmes on novellikokoelmista ensimmäinen, 12 ensimmäistä tarinaa. Joukossa tietysti monta kuuluisimmista, esim. Punatukkaisten liiga. Mutta uskaltaisin kyllä tulkita, että siinä tarkoitettaisiin tavallaan, että kunhan nyt jotain Holmesia lukisi...

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!