9. Ennen päivänlaskua ei voi, Johanna Sinisalo

Peikkoja on olemassa. Ne vaan osaavat elää metsässä niin huomaamattomina, että niitä luultiin vain kansanperinteen ja tarujen otuksiksi, kunnes niiden olemassaolo todistettiin vuonna 1907. Kuinka käy, kun tamperelainen valokuvaaja ottaa hoivatakseen kantakuppilasta palatessaan löytämänsä sairaan peikonpoikasen?

"Jyväskylän maalaiskunnassa peikkoja väitetään nähdyn viime viikolla peräti kolmeen otteeseen, eli yhtä monta kertaa kuin viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana yhteensä. Näiden suurikokoisten eläinten on tapana vetäytyä talviunille viimeistään marraskuulla, mutta nyt niiden jälkiä on tavattu runsaasti muun muassa suosituilla kesämökkialueilla Päijänteen rantamilla."

Kirjaan on koottu monipuolisia otteita peikkoja käsittelevästä kirjallisuudesta. Lainauksia löytyy useammastakin sellaisesta teoksesta, jotka löytyvät tämän kirjaurakan kirjalistoilta. Varsinaista tarinaa kerrotaan useamman henkilön kautta ja kertoja vaihtuu välillä kesken kohtauksen samaan tapaan kuin Aikamatkustajan vaimossa. Kirjailija on parhaimmillaan kuvaillessaan, mutta dialogit ovat jollain tapaa epäluontevia.

Mikään suloinen lapsille sovelias satu tämä ei ole. Erotiikkaa ja kiroilua piisaa. Teos ei ole kovin pitkä, joten soveltuu luettavaksi kiireisillekin.