keskiviikko 12. tammikuuta 2011

2. Sarasvatin hiekkaa, Risto Isomäki

Mitenköhän onnistuisin kertomaan mistä tämä kirja kertoo paljastamatta juonta ja loppuratkaisua? Vaklataanpa vähän kirjan takakantta. Siellä sanotaan näin: "Sarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani. Se on fiktio, jonka lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueiden pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukuttamien suurten kaupunkien raunioita." Kyllä, juuri tällaisista lähtökohdista kirja alkaa. Minne se päätyy, jääköön jokaisen itse luettavaksi.

Aluksi kirja tuntui vähän kuivalta luettavalta. Henkilöhahmot ja juoni olivat ikään kuin hutera tekosyy tuoda esille erilaisia tieteellisiä faktoja mm. geologiasta, maantieteestä, kulttuureista ja uskonnoista. Olin jo vahvasti sitä mieltä, että tästä hyvästä pitäisi saada pari opintopistettä, mutta sitten tarina pääsi todella vauhtiin ja kävi loppua kohti jo melko jännäksi. En malttanut laskea kirjaa enää illalla kädestä, joten pääsin nukkumaan vasta yhden aikaan yöllä hyvin sekavissa mietteissä. Aamulla näin painajaisia, jotka ovat suoraan kytkettävissä kirjan tapahtumiin.

Kirjassa on kohtaus, jossa Mumbaissa sijaitseva Chowbatty Beach kuvataan hyvin romanttisessa valossa. Tämä saa epäilemään, että onkohan Isomäki itse käynyt koskaan kyseisessä paikassa? Missä ovat chai- ja pähkinäkauppiaat? Missä lassikojut? Missä väenpaljous? Missä roskat? On kyllä mukava lukea sellaisista paikoista, joissa on itse käynyt, oli sitten kuvaus totuudenmukainen tahi ei.

Kiehtooko sinua taru Atlantiksesta? Tästä kirjasta saattaa löytyä vastaus siihen mysteeriin!

" — Intialainen Atlantis, kyllä, sanoi Amrita. — Mutta ehkä myös... jotain muuta. Sillä minä luulen, että tämä on myös se Atlantis, josta teidän Platoninne puhui."

6 kommenttia:

  1. Ohhoh, miten tässä kohta malttaa housuissaan pysyäkään. Pitäis varmaan taas iteki alkaa lukemaan vähän enemmän.
    Tai ehkä olis hyvä alottaa eka noista tenttikirjoista.. :P

    VastaaPoista
  2. Erja, tää on meillä ihan omana kirjahyllyssä niin voit sitten lainata ku ehdit lukea.

    Se unohtui tästä vielä sanoa, että voin helposti kuvitella tästä tehtävän Hollywood-leffan :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava blogi-idea, lähtisin itsekin varmaan urakkaan jos olisi aikaa opiskeluilta lukea enemmän... :(

    VastaaPoista
  4. Juliet, ehkäpä täältä saa sitten ideaa että mitkä kirjat on niin mielenkiintoisia että ohittaisivat tenttikirjat ;)

    VastaaPoista
  5. Samaten (ja varsinkin) on kivaa kun näkee kuvia tai videota jostain semmosesta paikasta missä on käyny :)

    VastaaPoista
  6. Aku Louhimies on muuten tekemässä tuosta elokuvaa. Siis ihan täällä Suomessa, ei sentään Hollywoodissa. Remake sitten? :p

    (Tää on niin taas tätä, että puheena on kirja, joka olisi todellakin pitänyt lukea jo ajat sitten, mutta voin tarjota vain elokuvakytkentäisiä tiedonmurusia...)

    A

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!