Nyt haluan esittää seuraavan ajatuksen. Yhdeksän ja neljäntoista ikärajojen välillä on tyttöjä, jotka eräille noidutuille matkamiehille, kaksi tai kolmekin kertaa heitä vanhemmille, paljastavat todellisen luontonsa, joka ei ole inhmillinen vaan nymfinen (toisin sanoen demoninen); näistä valituista olennoista minä aion käyttää nimitystä "nymfetti".
Varsinkin näin itse tyttölapsen äitinä tarina aiheutti pelkoja ja huolestumista. Tunnekirjo on lukiessa enemmän siellä huonojen tuntemusten puolella, mutta kokonaisuutena kirja on mielenkiintoinen kuvaus himoista, vallankäytöstä, syyllisyydestä, pelosta... Olen ihan tyytyväinen, että luin kirjan. Olihan se ajatuksia herättävä ja ajankohtainen nykyaikanakin. Alkuperäinen teos ilmestyi 1955 ja voin vain kuvitella millaista kohua se on silloin aiheuttanut!
Sitten pitää vähän ruotia suomennosta. Kirjassa keskusteltiin välillä ranskaksi, jopa ihan pitkiä lauseita, ilman että niitä olisi edes alaviitteessä selitetty. Koska en puhu ranskaa, jäi moni toteamus ymmärtämättä. Lisäksi kirja vilisi omituisia sanavalintoja ja suoraan käännettyjä virheellisyyksiä, joista mieleen jäi ainakin Hourglass Lake eli Tuntilasijärvi. Mikä ihmeen tuntilasi? Todennäköisesti järvi on saanut nimensä tiimalasimaisen muodon mukaan, vai mitä?
Etsin tämän kirjan kijastosta, koska näin Paulan lukeneen tämän juuri ja kirjoittaneen siitä blogissaan. Nyt uskalsin itsekin vilkaista hänen kommenttinsa, ja allekirjoitan kyllä kaiken hänen sanomansa. Olisi mielenkiintoista lukea tarina myös Lolitan näkökulmasta, mutta olisikohan se vielä ahdistavampi kokemus?