Hupsista keikkaa! Katselin tuossa tuota leffalistaa vähän sillä silmällä, että mitäpä sitä katsoisi seuraavaksi. Yllätys oli suuri, kun huomasin listalla Tähdet kertovat komissario Palmu -elokuvan. Juurihan se tuli töllöstä ja näin sen ihan sattumalta ja lähes kokonaan! Alusta jäänyt pieni pätkä tuskin haittaa, sillä olenhan toki nähnyt tämän aikaisemminkin.
Komissaario Palmut ovat sellaisa lapsena moneen kertaan nähtyjä elokuvia, joihin ei tietenkään kyllästy ja joista ei kuitenkaan näin aikuisena muista ihan kunnolla että millainen se juoni olikaan.... ja kukas olikaan syyllinen! Kestävät katsomisen vähintäänkin kerran vuosikymmenessä.
Parasta elokuvasa on tietenkin ihana Matti Ranin. Hauska yksityiskoha on myös, kuinka silmiinpistävästi Esko Salminen on Tauno Palon näköinen.
INFOLOOTA:
Tähdet kertovat Komissario Palmu
Ohjaus Matti Kassila
Pääosissa:
Helge Herala
Leo Jokela
Aino Mantsas
Matti Ranin
IMDb:n arvio 7.2
HS:n sija 41.
Kuva Wikipediasta
Listoihin ja haasteisiin hurahtanut lukee urakalla, katselee leffoja ja kirjoittaa ylös hajatelmia (hajanaisia ajatelmia) lukemastaan ja näkemästään. Tervetuloa mukaan urakkahommiin!
Tekstien tunnisteet
1920-luku
1930-luku
1940-luku
1950-luku
1960-luku
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
alkoholi
animaatio
audiokirja
avaruus
avioliitto
bloggaaminen
blogihaaste
dystopia
English
erotiikka
etsivä
FAQ
filosofia
haaste
helle
huumeet
huumori
ilmainen
inhorealismi
kauhu
kirjalista
kirjallisuus
klassikko
komedia
kotimainen
kulttiklassikko
köyhyys
lapsille
lapsuus
lista
Listan ohi
lukeminen
luku-urakka
länkkäri
mafia
matkustus
murha
musikaali
mustavalkoinen
mykkäfilmi
mysteeri
nuoriso
nuoruus
näyttelijä
parodia
perhe
politiikka
päiväkirja
rakkaus
rasismi
rikos
romantiikka
runous
satu
scifi
seikkailu
seksi
sota
suomalainen
tavoite
tietokirja
toiminta
trilleri
tulevaisuus
uskonto
Uusi vuosi
väkivalta
ystävyys
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Elokuvien katsomisen vaikeus
Miksi elokuvapostauksia ei ole tullut blogiin pitkään aikaan?
1. Pakkohan se on myöntää, että elokuvien katsomiseen tarvittavan ajan varaaminen tämän kotiäidin päivärytmistä on yllättävänkin haasteellista. Jos haluaa katsoa elokuan kokonaan ilman taukoja, pitäisi ns. omaa aikaa saada pari kolmekin tuntia.
2. Sitten kun vihdoin jonkun elokuvan on saanut katsottua, pitäisi saada varattua myös vähän aikaa mielekkään postauksen kirjoitamiseen.
3. Elokuvista tuntuu olevan vaikeampi keksiä mitään sanottavaa, kuin kirjoista. Tämä on sikäli nurinkurista, että elokuvissa voi arvioida niin monenlaisia asioita näyttelijöiden työstä taustamusiikkiin ja puvustukseen ym.
4. Elokuvien saatavuus on huonompi kuin kirjojen. Kiitos erinomaisen kirjastosysteemimme, lähes minkä tahansa kirjan voi saada käsiinsä kohtuullisessa ajassa.
Näiden neljän perustelun jälkeen vakuutan vielä, että aion kyllä katsoa jatkossakin elokuvia valitsemiltani listoilta, mutta en pidä mitään tiettyä aikaraamia enää niin tärkeänä. Katson elokuvia sitä mukaa kun ehdin.
1. Pakkohan se on myöntää, että elokuvien katsomiseen tarvittavan ajan varaaminen tämän kotiäidin päivärytmistä on yllättävänkin haasteellista. Jos haluaa katsoa elokuan kokonaan ilman taukoja, pitäisi ns. omaa aikaa saada pari kolmekin tuntia.
2. Sitten kun vihdoin jonkun elokuvan on saanut katsottua, pitäisi saada varattua myös vähän aikaa mielekkään postauksen kirjoitamiseen.
3. Elokuvista tuntuu olevan vaikeampi keksiä mitään sanottavaa, kuin kirjoista. Tämä on sikäli nurinkurista, että elokuvissa voi arvioida niin monenlaisia asioita näyttelijöiden työstä taustamusiikkiin ja puvustukseen ym.
4. Elokuvien saatavuus on huonompi kuin kirjojen. Kiitos erinomaisen kirjastosysteemimme, lähes minkä tahansa kirjan voi saada käsiinsä kohtuullisessa ajassa.
Näiden neljän perustelun jälkeen vakuutan vielä, että aion kyllä katsoa jatkossakin elokuvia valitsemiltani listoilta, mutta en pidä mitään tiettyä aikaraamia enää niin tärkeänä. Katson elokuvia sitä mukaa kun ehdin.
93. Moby Dick, Herman Melville
Huh, vihdoinkin. Seitsemisen kuukautta, lukuisia lainanuusintoja ja monta haukotusta myöhemmin tämä klassikko on viimeinkin kahlattu loppuun. Kun ensin lukee 92 kirjaa yhdessä vuodessa, on hämmästyttävää, että yhden kirjan parissa voi vierahtää seitsemän kuukautta...
Moby Dick eli valkoinen valas. Kirjan alku on ihan lupaava ja tempaa mukaansa, mutta mielenkiintoni herpaantui moneen otteeseen Melvillen kertoessa yksityiskohtaisia tietoja erilaisista valaslajeista, valastusaluksista, valasöljyistä, valaanpyyntimenetelmistä... aaargh! Voihan valas!
Tarina etenee kuitenkin vakaasti eteenpäin. Päähenkilöä on vaikea määritellä, sillä kirjan kuuluisasta "Kutsu minua Ismaeliksi" alusta huolimatta, tämän Ismaelin olemassaolo unohtuu jossain vaiheessa kokonaan kun keskitytään laivan tapahtumiin ja kapteenin pakkomielteeseen valkoista valasta kohtaan.
Omituista kirjassa on, että siellä täällä jotkut luvut ovat ikäänkuin teatterinäytelmän käsikirjoitus. Alussa kerrotaan kohtauksen puitteet ja sitten alkaa dialogi. Eikä ainakaan nykymitareilla mitattuna mikään erityisen hieno dialogi. Huokaan helpotuksesta, että tosiaankin tämä koettelemus on ohi.
Tykkäsin kyllä tarinasta ja merellisestä miljööstä, mutta jotenkin nämä positiiviset puolet hautautuivat tuonne valasfaktojen sekaan. Muistaakseni kirjassa oli useampikin oivallus ja siteeraamisen arvoinen elämänviisaus, mutta ne ovat kerenneet jo häipyä mielestäni. Luku-urakka venyi niin pitkäksi, että en muista edes miltä sivuilta noita viisauksia lähtisin etsimään.
Tässä kaskelotti eli käsittääkseni "spermavalas". Kirjan luettuani ymmärrän nimen paremmin.
Ymmärrän kyllä miksi tämä on hieno kirja ja päässyt mukaan klassikkolistalle, mutta kaltaiselleni malttamattomalle lukijalle, tämä ei ollut mikään häävi lukukokemus.
Moby Dick eli valkoinen valas. Kirjan alku on ihan lupaava ja tempaa mukaansa, mutta mielenkiintoni herpaantui moneen otteeseen Melvillen kertoessa yksityiskohtaisia tietoja erilaisista valaslajeista, valastusaluksista, valasöljyistä, valaanpyyntimenetelmistä... aaargh! Voihan valas!
Tarina etenee kuitenkin vakaasti eteenpäin. Päähenkilöä on vaikea määritellä, sillä kirjan kuuluisasta "Kutsu minua Ismaeliksi" alusta huolimatta, tämän Ismaelin olemassaolo unohtuu jossain vaiheessa kokonaan kun keskitytään laivan tapahtumiin ja kapteenin pakkomielteeseen valkoista valasta kohtaan.
Omituista kirjassa on, että siellä täällä jotkut luvut ovat ikäänkuin teatterinäytelmän käsikirjoitus. Alussa kerrotaan kohtauksen puitteet ja sitten alkaa dialogi. Eikä ainakaan nykymitareilla mitattuna mikään erityisen hieno dialogi. Huokaan helpotuksesta, että tosiaankin tämä koettelemus on ohi.
Tykkäsin kyllä tarinasta ja merellisestä miljööstä, mutta jotenkin nämä positiiviset puolet hautautuivat tuonne valasfaktojen sekaan. Muistaakseni kirjassa oli useampikin oivallus ja siteeraamisen arvoinen elämänviisaus, mutta ne ovat kerenneet jo häipyä mielestäni. Luku-urakka venyi niin pitkäksi, että en muista edes miltä sivuilta noita viisauksia lähtisin etsimään.
Tässä kaskelotti eli käsittääkseni "spermavalas". Kirjan luettuani ymmärrän nimen paremmin.
Ymmärrän kyllä miksi tämä on hieno kirja ja päässyt mukaan klassikkolistalle, mutta kaltaiselleni malttamattomalle lukijalle, tämä ei ollut mikään häävi lukukokemus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)