torstai 22. marraskuuta 2012

28. In the Heat of the Night (1967)

Pidin tästä elokuvasta. Ongelmana vain on, että mitä voin kertoa tästä pilaamatta katselukokemusta niiltä, ketkä eivät ole pätkää vielä nähneet. Suosittelen, että tämä kannattaa katsoa ottamatta etukäteen selvää aiheesta tai juonesta.

Kerronpa siis varovasti muutamia juttuja elokuvan alkuasetelmasta. Rikas tehtaanomistaja löydetään murhattuna keskeltä Mississippiläisen pikkukaupungin katua. Epäiltyä ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä juna-asemalta löytyy ulkopaikkakuntalainen mies lompakossaan huomattavat summat rahaa. Miten pikkukaupungin poliisivoimat selviävät murhamysteerin selvittämisestä?

Elokuvassa on varsin erikoista, että siinä ei ole kovinkaan paljon taustamusiikkia. Kolinat, kilinät, askeleet ja muut äänet täyttävät äänimaailman ja luovat usein aika kolkkoa ja täysin ilotonta tunnelmaa. Kun jossain kohdissa sitten käytetään tehokeinona musiikkia, yllättää se katsojan täysin ja vie huomion sivuun pääasiasta tahattomalla koomisuudellaan. Joukossa on myös hyviä biisejä, ja elokuvan sound track -levy olisikin kuuntelemisen arvoinen.


Infoloota

In the Heat of the Night / Yön kuumuudessa

Ohjaus:
Norman Jewison

Pääosissa:
Sidney Poitier
Rod Steiger

IMDb:n arvio 8,0
IMDb:n sija 244
AFI:n sija 75

Kuva Wikipediasta

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

27. Mr. Smith Goes to Washington (1939)

Pienet isojen hampaissa. Korruptiota ja juonittelua. Voittaako oikeus?

Kohtalon oikusta (kirjaimellisesti, kolikon heiton tuloksena) Herra Smith valitaan senaattoriksi. Isoilla kihoilla on suuria suunnitelmia, ja toivoa sopii, että Smith ei aiheuta harmeja. Soppahan siitä syntyy ja Smith päätyy viivyttämään erottamistaan koskevaa äänestystä pitämällä parlamentissa vuorokauden pituisen puheen. Hurjaa. Ääni on kyllä käheä puhumisesta, mutta valitettavasti väsymyshysteriasta ei ole merkkejä. Luulisi moisen valvomisen ja puhumisen jälkeen edes vähän kikatuttavan.

En ollut otollisella tuulella keskittymään elokuvan kerrontaan, joten tämä ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Laiskana sunnuntai-iltapäivänä pitäisi ehkä katsoa jotain vauhdikkaampaa ja eloisampaa, eikä poliittisissa piireissä pyörivää elokuvaa. Tuntui, että tästä olisi voinut tiivistää aika paljon ja silti olisi jäänyt ihan riittävästi katsottavaa.

Sain kuitenkin tästä irti jotakin. Nautin erityisesti hauskasta hattukohtauksesta, joka on mielestäni hyvin erikoinen. Päähenkilö pyörittelee hermostuksissaan hattuaan, vaihtaa sitä kädestä käteen ja tiputtaa jopa lattialle. Vaikka hän koko ajan keskustelee muiden huoneessa olioiden kanssa, seuraa kamera vain ja ainoastaan hattua.

Toinen mielenkiintoinen juttu oli seurata toimittajien työtä. Varsinkin kun "vapaa lehdistö" ei ollutkaan kovin vapaa painamaan totuutta. Kuinka helposti kansa onkaan valtaa pitävien riepoteltavissa...


Infoloota
Mr. Smith Goes to Washington /Mr. Smith lähtee Washingtoniin

Ohjaus:
Frank Capra

Pääosassa:
James Stewart

AFI:n sija 26.
IMDb:n sija 108.
IMDb:n arvio 8.4

Kuva Wikipediasta

Esittele kirjanmerkkisi

Harvoin mitään kirjaa saa oikeasti luettua yhdeltä istumalta. Hyvänkin teoksen laskee välillä alas vähintäänkin hakeakseen välipalaa. Jos ei halua murtaa kirjan selkämystä, taittaa sivun kulmaa tai hukata paikkaansa, on käytettävä kirjanmerkkiä. Joskus kirjan väliin laittaa mitä tahansa käteen osuvaa: kirjastokuitin, kännykän, sanomalehden tai karkkipaperin. Toisinaan käytössä on ihka oikea kirjanmerkki. Se voi olla matkamuisto, lahja ystävältä, palkinto kirjaston kirjavisasta tai lapsen kerhossaan askartelema luomus.

Kirjanmerkki voi kertoa jotain käyttäjästään. Siksi haastankin sinut kuvaamaan ja esittelemään muille tällä hetkellä käyttämäsi kirjanmerkin.

Minulla on kirjan välissä juuri nyt tällainen erikoinen pelikortti. Se on kulkenut mukana lukuhetkissä jo ainakin kolmen edellisen kirjan verran.

Kortti on peräisin pakasta, jonka saimme kaupanpäällisenä vuokratessamme pakettiauton road trippiä varten Uudessa-Seelannissa. Kirjanmerkki on siis myös matkamuisto. Kortti on päätynyt alunperin kirjan väliin vahingossa, kun se sattumalta on ollut käden ulottuvilla oikealla hetkellä. Koska pakan korteista suurin osa on hukassa tai toimittamassa jotain uutta tehtävää, ei tällä kirjanmerkkikortillakaan ole kiire palata pakkaan. Ura kirja-alalla siis jatkuu vielä.

torstai 15. marraskuuta 2012

26. Tootsie (1982)

Parasta huumoria on se kun mies pukeutuu naiseksi. Tai niinhän sitä ainakin sanotaan. Saa olla skeptinen, mutta tämä leffa sai minut nauramaan ääneen monta kertaa. Eikö ole erikoista, kuinka paljon komedioita AFI:n listalla on, kun samalla muistetaan Oscareiden yleensä päätyvän vakaville elokuville, ja komediagendre loistaa yleensä Oscargaalassa poissaolollaan.

Työtön näyttelijä pukeutuu naiseksi saadakseen töitä. Hetkinen, ihan vastahan katsoin elokuvan jossa pari työtöntä muusikkoa pukeutui naisiksi saadakseen töitä. Mahtaa olla toimiva teema. Onnistuisikohan tämä oikeassa elämässä? Tai ehkäpä naisen kannattaisi pukeutua mieheksi paremman palkan vuoksi?

Nyt viimeistään voin julistaa, että Dustin Hoffman on erinomainen näyttelijä. Näyttelijä näyttelemässä näyttelijää koenäytöksissä. Hienoa työtä Dustin. Nyt olen siis nähnyt hänet nuorena poikana ja miehenä, vieläkö listalla on joku tuoreempi elokuva, jossa hän on keski-ikäinen?

Dialogi on elokuvassa monin paikoin mahtavaa ja Dustinin elekieli Dorothyn roolissa on hauskaa seurattavaa.

Michael Dorsey: You should have seen the look on her face when she thought I was a lesbian.
George Fields: "Lesbian"? You just said gay.
Michael Dorsey: No, no, no - SANDY thinks I'm gay, JULIE thinks I'm a lesbian.
George Fields: I thought Dorothy was supposed to be straight?
Michael Dorsey: Dorothy IS straight. Tonight Les, the sweetest, nicest man in the world asked me to marry him.
George Fields: A guy named Les wants YOU to marry him?
Michael Dorsey: No, no, no - he wants to marry Dorothy.
George Fields: Does he know she's a lesbian?
Michael Dorsey: Dorothy's NOT a lesbian.
George Fields: I know that, does HE know that?
Michael Dorsey: Know WHAT?
George Fields: That, er, I... I don't know.

Pienenä yllätyksenä leffassa nähdään Geena Davis puolipukeisena. Tai siis minulle tämä oli yllätys, koska tunnistan niin harvoja näyttelijöitä nimeltä, että oli hienoa nähdä odottamatta ruudulla joku tuttu.


Infoloota:

Tootsie - Lyömätön lyyli

Ohjaus:
Sydney Pollack

Pääosissa:
Dustin Hoffman
Jessica Lange

AFI:n sija 69
IMDb:n arvio 7.4
Ei IMDb:n sijaa

Kuva Wikipediasta

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva

Nyt on tarjolla ihan tuoretta äänestystulosta kotimaisen elokuvan parhaimmistosta. Yle uutisten kyselyyn parhaasta kotimaisesta elokuvasta vastasi 48 elokuva-alan kriitikkoa, toimittajaa ja bloggaria.

PARHAAT KOTIMAISET ELOKUVAT
1. Komisario Palmun erehdys (1960) [20 mainintaa]
2. Kauas pilvet karkaavat (1996) [13]
3. Valkoinen peura (1952) [12]
4. Tuntematon sotilas (1955) [11]
5. Kahdeksan surmanluotia (1972) [10]
6. Mies vailla menneisyyttä (2002) [8]
6. Paha maa (2005) [8]
8. Jäniksen vuosi (1977) [7]
9. Sensuela (1973) [6]
10. Calamari Union (1985) [5]
10. Maa on syntinen laulu (1973) [5]
10. Tuntematon sotilas (1985) [5]


Paha maa
on listan elokuvista ainoa, jonka olen katsonut nyt aloitettuani leffaurakan. Molemmat Tuntemattomat sotilaat olen toki nähnyt joskus, mutta en nyt tämän urakan puitteissa. Kirjan luin viime vuonna itsenäisyyspäivän aikaan. Listan elokuvista Tuntemattoman sotilaan lisäksi ainoa minulle edes kirjana tuttu on Maa on syntinen laulu. Lukukokemuksen perusteella en ole laisinkaan varma haluanko edes nähdä elokuvaa.

Listalla näkyy tuttuja nimiä, mutta eri järjestyksessä kuin HS:n lukijaäänestyksen perusteella tehdyllä leffalistalla. Listalla on myös yksi elokuva, joka ei ole mukana HS:n listalla. Kyseessä on minulle täysin tuntematon Sensuela. Kuulostaa eroottiselta. Liekö kyseessä nakuilupätkä, jossa vilautellaan tissejä taiteellisuuden varjolla?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

97. Universumin tomu 1, Philip Pullman

His Dark Materials eli Universumin tomu on Philip Pullmanin kolmiosainen kirjasarja. Luulin, että kyseessä on minulle ihan tuntematon ja ennenkuulumaton juttu. Huomasin kuitenkin ihan sattumalta, että Kultainen kompassi on tämän sarjan ensimmäinen kirja. Tokihan Kultaisen kompassin tiedän. Näinhän sen elokuvana jo muutamia vuosia sitten. Leffasta ei mieleeni kuitenkaan jäänyt paljoakaan. Mielikuvitukseni oli siis vapaa rakentamaan ihan omanlaisensa miljöön kirjan tapahtumille.



Tapahtumat sijoittuvat läheiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa monet asiat ovat lähes samanlaisia kuin meillä, ja toiset asiat sitten ihan eri tavoin. Tarinan päähenkilö on Lyra-niminen tyttö, jonka kohtalona on pelastaa maailma. Ei hän sitä itse tietenkään tiedä. Lyra on nokkela ja näppärä, sekä aika kuriton ja oppimaton. Ihan mielenkiintoinen hahmo seurattavaksi.

Kultainen kompassi on ilmestynyt vuonna 1995 eli juuri niihin aikoihin, kun innokkaimmat lukuinnostusvuoteni alkoivat jäädä jo taakse. Jos kirja olisi ilmestynyt parikin vuotta aikaisemmin, olisin varmastikin lukenut sen heti tuoreeltaan. Ehkä teos olisi silloin puhutellut minua vahvemmin.

Kirjasarja on brittilistalla hyvällä sijalla, joten odotukseni olivat melko korkealla. Valitettavasti jouduin vähän pettymään. Mikä on harmi, sillä oisin kovin mielelläni pitänyt tästä kirjasta. Luulen, että korkeiden odotusten lisäksi pettymys johtuu lähinnä kahdesta seikasta. Ensinnäkin taidan olla vähän liian vanha kuuluakseni varsinaiseen kohderyhmään ja toiseksi suomennos takkusi kovasti. Harmittaa, että en lukenut tätä alkuperäisellä kielellä. Jos joskus luen jatko-osat, valitsen kääntämättömät versiot.

Tarinassa on paljon hienoja kohtia ja hyvää kerrontaa. Siinä tuntuu olevan potentiaalia, joka ei kuitenkaan tule kokonaan käytetyksi. Välillä lukeminen tuntui kuin tietokonepelin pelaamiselta: Suorita tämä ja tämä tehtävä, jotta pääset eteenpäin kohti päämäärää. Parikin kertaa mukana on teennäisen oloista dialogia, johon on koetettu ympätä mahdollisimman paljon tarinaa eteenpäin vievää tietoa lukijalle.

Kultainen kompassi ei toimi itsenäisenä teoksena kovinkaan hyvin. Kaikki jää kesken ja kysymyksiin ei löydy vastauksia. Ei jää epäselväksi, että tämä on vasta alkua suurelle seikkailulle. Keskeiset hahmot on esitelty ja suuriin konflikteihin on viitattu. Nyt vain odotellaan, mitä kohtalolla on mielessään.

Sitten vielä pakollinen naurahdus. Kaksikymmentä astetta pakkasta on olevinaan todella kylmä. Eikös tässä olisi voinut vähän liiotella ja laittaa sen 30 astetta, ihan että suomalaisten lukijoiden silmissä ei menisi kylmällä pelottelu naurettavuuksiin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

96. Tuulen viemää, Margaret Mitchell

Tuulen viemää on aika järkäle kirjaksi. Lähinnä sen vuoksi kirja jäi viime vuonna lukematta, koska aikataulu ei antanut periksi paneutua rauhassa tiiliskiven kokoiseen lukuelämykseen. Nyt sainkin lukea kirjan kaikessa rauhassa. Alkusysäyksen kirjan lainaamiseen kirjastosta, antoi tämä Yöpöydän kirjat -blogissa ollut juoniselostus.


Tarina on minulle elokuvana tuttu jo lapsuudesta. Olen liioittelematta nähnyt leffan kymmenisen kertaa. Viimeisimmästä katselukerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo varmasti se kymmenen vuotta. Ihan tuoreimmassa muistissa tapahtumat ja käänteet eivät siis olleet, vaikka monet kohtaukset ja vuorosanat ovatkin painuneet mieleen todella elävästi ja yksityiskohtaisesti. Uskallankin väittää, että elokuvassa on noudatettu kirjaa hyvin uskollisesti, vaikka toki erojakin huomasin.



Kirja on mahtava. Lukeminen oli elämys eikä menoa haitannut laisinkaan se, että tiesi tulevat tapahtumat aika hyvin ennalta. Ei mikään ihme, että näin mainio ja viihdyttävä kirja löytyy sekä suomalaisten että brittien listalta. Uskon, että amerikkalaiset äänestäisivät tämän vielä lähemmäs listan kärkeä, kerrotaanhan tässä heidän omasta historiastaan.

Kirjassa on mielenkiintoinen tuoreelta tuntuva lähestymistapa päähenkilön ja juonen keskinäiseen suhteeseen, mitä en muista kohdanneeni aikaisemmin. Päähenkilö nimittäin on keskellä tapahtumia ja keskusteluja, mutta ymmärtää niistä ja niiden merkityksestä usein vähemmän kuin lukija. Hän tuntuu olevan "ihan pihalla"ja tekevän omituisia tulkintoja muiden käytöksestä ja puheista. Tästä tuli itselle sellainen olo, että olisi itse kovastikin fiksumpi ja voisi vaikka tarjota apua tilanteen ymmärtämiseksi ja korjaamiseksi.

Päähenkilöön voin samaistua siinä mielessä helposti, että pakon edessä olisin valmis menemään melko pitkälle ruokkiakseni nälkää näkevän perheeni. Tunnontuskitta.


Lukemisen myötä ymmärrän paremmin etelävaltioita, orjuutta ja Ku Klux Klania. Ongelmana on tietysti, että kuinka paljon fiktiivisen kirjan pohjalta kannattaa käsityksiään ja maailmankuvaansa rakentaa. Vaikka kaikkea ei täysin voi uskoakaan, niin ainakin aihe antaa ajateltavaa.

Palautin kirjan tänään kirjastoon. Täti tiskin takaa tokaisi: "Saitko luettua?". Toki sain, eikä tehnyt edes tiukkaa. Pari liian pitkää sotajoukkojen taktiikasta kertovaa pätkää voidaan jättää huomioimatta, joten tarinassa ei tullut pahoja suvantokohtia. Tuulen viemää vei mukanaan kuin tuuli.