Tarina kertoo Buendian suvusta noin 100 vuoden ja useamman sukupolven ajanjaksolta. Lukijana pääni meni pyörälle, koska kaikilla perheenjäsenillä tuntui olevan sama nimi. Olisi pitänyt lukiessa pitää tätä sukutaulua lähettyvillä!
Buendian suvun vaiheet ovat lähinnä hässimistä ja sikiämistä. Talossa ja kylässä tapahtuu paljon yliluonnollisia tai muuten omituisia asioita, eikä sukulaisista päästä eroon vaikka nämä kuolisivatkin. On sisällissotaa, banaaniplantaaseja ja suuria suunnitelmia. Kirja on kuvaus suvun tapahtumista, mutta varsinaista juonta en oikein siinä hahmota. Suomentajan alkukirjoituksesta voin päätellä, että teoksessa on yhtymäkohtia mm. Kolumbian sisällissotaan, mutta oma yleissivistykseni ei kata moisia asioita, enkä siksi huomannut tällaisia syvällisempiä merkityksiä.
Kirjoitustyylistä kyllä tunnistaa, että kirjailija on sama kuin Rakkautta koleran aikaan -kirjassa. En tiedä miksi Sadan vuoden yksinäisyys on niin tunnettu ja kuuluisa, sillä Rakkautta koleran aikaan on mielestäni paljon parempi kertomus. Näistä kahdesta suosittelenkin mieluummin sitä.
Luulin itsekin, että tämä kirja kertoisi yksinäisyydestä edes jossain mielessä. Yllätys oli suuri kun kirjaa sitten aloin lukea. Tämä ei kyllä ollut kovin hyvä kirja, turhaan hehkutettu mielestäni. Ehkä tämä on joskus ollut sitten hätkähdyttävämpi.
VastaaPoistaSamoin kävi mulle, olin silloin vielä lukiolainen ja pahalla tuulella äikän tunnilla kun valitsin tämän luettavaksi nimen perusteella. Ajattelin oikein kruunata tylsyyden, mutta toisin kävi, ihastuin ja kirjasta tuli "se paras lukemani" moneksi vuodeksi.
VastaaPoistaVähän petyin kyllä sitten muutama vuosi sitten, kun ajattelin lukea kirjan uudelleen, eikä se ollutkaan enää niin riemastuttava kuin muistin.
Mä olen lukenut kirjan kaksi (tai kolme) kertaa ja olen aina ihastunut siihen uudestaan. Pitäisi ehkä lukea vielä uudelleen, niin osaisi vakuttavasti kertoa, miksi se on niin hyvä. Minulle Sadan vuoden yksinäisyys on ollut avain eteläamerikkalaiseen kirjallisuuteen ja aivan toisenlaiseen maailmaan ja kerrontatyyliin.
VastaaPoistaMinä pidin tätä vähän omituisena. Tuo "hässiminen ja sikiäminen" -lause tiivistää kirjan juonen melko olennaisesti. :D
VastaaPoistaEhkäpä sitten minun kohdallani kompastuskivenä oli se, että odotukset olivat liian korkealla. En vain kyennyt keskittymään ja hukkasin punaisen langan koko ajan. Tuo sukupuu olisi kyllä voinut helpottaa henkilöiden hahmotusta.
Voi, harmillista kun et pitänyt tästä niin paljoa.
VastaaPoistaMinä olen lukenut Sadan vuoden yksinäisyyden kerran, nuorena, enkä ole uskaltanut enää sen jälkeen lukea, sillä pelkään (ehkä turhaan?), että lukuelämys menisi piloille. Minulle tuo Mari A:n mainitsema kerrontatyyli oli se, joka sai niin vahvasti ihastumaan tähän kirjaan. Olen lukenut monta muutakin Garcia Marguezin kirjaa, ja pitänyt niistä.
Ehkä tämä pitää lukeakin lukioikäisenä, sillä minullekin tämä todella kolahti nuorena. Uusintalukua en ole uskaltanut tehdä ;)
VastaaPoistaHih, ehkä nuorena ne hässimisjutut saavat punan leviämään viattomille poskille ja siksi kirja pitää vallassaan? :D
VastaaPoista