24. Sieppari ruispellossa, J.D. Salinger

Tämä on kauhutarina ruispellosta, jossa vaaniva sieppari terrorisoi naapurustoa. Tai niin ainakin olen aina nimen perusteella luullut. Todellisuudessa tarina sijoittuu lähinnä New Yorkiin, eikä kukaan sieppaa mitään flunssaa vakavampaa. Mitä vikaa olisi sisältöä kuvaavan nimen antamisessa kirjalle? Tämäkin meinasi jäädä lukematta, koska en pidä kauhutarinoista!

Tällaisella ruispellolla sieppari olisi voinut vaania

Kirja kertoo 16-vuotiaasta pojasta ja onnistuu mitä mainioimmin tavoittamaan juuri sen ikäisen hieman ongelmaisen nuoren ajatusmaailman. Enää ei ole ihan lapsi, mutta ei kyllä vielä ihan aikuinenkaan. Alkoholi ja seksi kiinnostavat, koulu puolestaan ei. Välillä höpötetään, liioitellaan ja pelleillään, mutta kuitenkin ollaan tarkkoja siitä millaista on kunnollinen käytös niitä kohtaan joista ja joiden mielipiteistä välittää. Jos olisin lukenut tämän 16-vuotiaana, en olisi osannut arvostaa sitä kuinka hyvin tämä osui "omaan nilkkaan". Nyt puoli elämää myöhemmin monet asiat olivat suorastaan nostalgisia!

Luulen, että tämä kirja olisi kannattanut lukea alkuperäiskielellä eli englanniksi. Toki suomennoskin on mitä mainoin ja antaa myös mielenkiintoisen vinkkelin suomalaiseen nuorisokulttuuriin ja slangiin 50-luvulla (suomennos ilmestynyt 1961). Nyt kirjan luettuani uskalsin lukea Sallan blogista suomennosvertailua. Olisinkohan pitänyt kirjasta yhtä paljon, jos olisin lukenut tuon uudemman suomennoksen?

Olipa mukavaa, että fiktiivinen henkilö saattaa käyttäytyä samaan tapaan kuin itsekin toisinaan käyttäydyn:

"Mä kyllästyin vähän ajan päästä istumaan lavuaarin reunalla ja mä hyppäsin alas ja aloin huvin vuoks steppaa. Mä kulutin aikaa vaan. Mä en osaa steppaa kunnolla tai mitään, mut kylpyhuoneessa oli kivilattia ja sellasella on hyvä steppaa. Mä rupesin matkimaan yhtä jätkää elokuvissa. Yhdessä sellaisessa musicalissa. Elokuvat on musta jotain inhottavaa, mut musta on helvetin hauska matkii niitä."

Kovin montaa asiaa kirjassa ei tarvitsisi muuttaa, jotta se voisi sijoittua yhtä lailla nykypäiväänkin. Puhelinkioskien tilalle kännykät, paritanssin tilalle joraus ja hissipojat pois hisseistä. Kirja tuntuu loppuvan vähän kesken ja moni asia jää kaipaamaan selitystä tai jatkoa. Ei se mitään, pidin silti tästä kirjasta. Onhan se ihan kivaa itsekin mielikuvitella, että kuinka sitten kävikään.

Hitaasti mutta varmasti

Kyllä täällä luetaan minkä keritään ja äänikirjojakin kuunnellaan. Maaliskuu on ollut kiireinen kuukausi, ja kirjapostausten määrä on jäänyt vähän vähemmälle aikaisempiin kuukausiin verrattuna. Suurinpiirtein olen kuitenkin aikataulussa, eikä vielä ole syytä huoleen. Uusia kirjapäivityksiä tulossa pikapuoliin!

Tässä näkymä kirjahyllyn luku-urakkaosioon.

Mitä missä milloin miksi kuka?

Paula heitti minua tällä kyssärihaasteella. Haaste on kiertänyt ympäri blogeja, joten kaikki muut ovatkin jo tähän varmaan vastanneet. Tässäpä siis nämä minunkin vastaukseni. Jottein mene kovin filosofiseksi, sidon vastaukset tähän blogiin!

Kuka?
Lukutoukka, joka heräilee pitkästä horroksesta takaisin kirjojen pariin. 8-12 ikähaarukassa luin kirjoja satamäärin. Yläasteelle siirtyessä lukeminen väheni hieman, lukioon mennessä loppui lähes kokonaan. Aina muka niin kiire kiire kiire muiden juttujen kanssa. Nyt kun olen päässyt taas kirjan syrjään kiinni en luovu tästä enää koskaan!

Mitä?
Klassikkokirjoja. Juonta, aihetta, miljöötä, henkilöitä, kirjoitustyyliä sun muuta. Olen erittäin herkkä spoilereille, enkä itse lue edes kirjan takakantta ennen itse kirjaa. Siksi koetan pitää omatkin kirjoitukseni mahdollisimman vähän paljastavina. Anteeksi vain kirjaesitelmää varten materiaalia googlailevat koululaiset, mutta täältä ette mitään löydä.


Missä?
Kirjaurakka-blogissa, Facebookissa ja kavereitten kanssa. Samalla vähän muittekin blogeissa. Kotona mies saa spoilerilliset arvostelut ja ajantasaiset kommentit tuoreeltaan.


Millä?
Intomielellä ja lähes aina ennakkoluulottomalla asenteella sekä suurella nautinnolla. Kotona, kahvilassa, autossa, junassa, kylässä, saunassa. Odotan kesää ja riippumattoa.


Milloin?
Illalla nukkumaan mennessä. Aamulla kahvin kera. Päiväunien aikaan. Aina kun on mahdollista.


Mitä mielessä nyt?
Kävi kirjastoreissulla hyvä tuuri ja nyt on monta kirjaa jonossa. Tuskin maltan odottaa niihin tarttumista. Nyt kuitenkin suuri väsy ja päällimmäisenä mielessä uni!

23. Pikku Prinssi, Antoine De Saint-Exupéry

Jokaisen oravanpyörässä vankina elävän ison ihmisen tulisi lukea tämä kirja. Kirja on täynnä opettavaista elämänfilosofiaa ja aineksia pitkään syväanalyysiin on riittämiin. Mikä on elämässä tärkeintä? Minun vinkkini on: Lue kirja ja inspiroidu.

Kirjan omistuskirjoituksessa mainitaan kaikkien aikuisten olleen aikoinaan lapsia, vaikka harva heistä sen muistaa. Itse olen aina pitänyt tärkeänä muistaa ja olenkin onnekseni siinä onnistunut. Kynttilöitä kertyy synttärikakkuun joka vuosi enemmän, mutta aikuiseksi en meinaa ruveta.

Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita. He eivät milloinkaan sano: "Minkälainen on hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?" Vaan he kysyvät: "Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on? Kuinka paljon hän painaa? Kuinka paljon hänen isänsä saa palkkaa?" Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa.

Kirjassa on kirjailijan itsensä tekemä kuvitus. Tässä esitettynä Pikku Prinssi:

22. Kotiopettajattaren romaani, Charlotte Brontë

En ollut aikaisemmin kuullut Kotiopettajattaren romaanista (alkuperäisnimi Jane Eyre), mutta kirjailijan sukunimi oli tuttu. Kirjan esipuuhesta sainkin vahvistuksen epäilykselleni: Charlotte ja Emily Brontë ovat siskoksia. Sisaruskatraaseen kuuluu myös kolmas kirjalijasisko, Anne, joka ei ole saanut teosta kummallekaan työni alla oleville kirjalistoille. Pistän silti hänet korvan taa seuraavia lukuprojekteja silmällä pitäen.

Esipuheesta paljastui muutenkin kaikkea mielenkiintoista, mutta onneksi luin sen vasta kirjan jälkeen. Esipuheen lukeminen ensimmäiseksi olisi pilannut koko kirjan, niin tarkkaan siellä paljastettiin tapahtumat! Jo kirjan suomennettu nimi on pienoinen spoileri, sillä Jane Eyre ei päädy kotiopettajattareksi ennen kuin kolmasosa kirjasta on jo luettu.

Kotiopettajattaren romaani on todennäköisesti vanhin kirja, minkä olen koskaan lukenut. Kirja on ilmestynyt vuonna 1847. Teos olikin mitä mainioin kurkkaus vanhanaikaiseen aikaan. Kuinka erilainen onkaan yhteiskunta ja maailma ollut. Ilmestymisensä aikaan Kotiopettajattaren romaani on herättänyt kohua tavallaan kuvata avoimesti naisen rakkautta. Nykynaisen näkökulmasta kirjassa ei ole mitään kohauttavaa. Tarina on ennemminkin söpö ja sympaattinen kuin erityisen intohimoinen. Kirja on kuitenkin kiehtova ja tarina eteni sutjakasti. Ei siinä ehtinyt pitkästyä.

Kirja on alunperin ilmestynyt miehisellä salanimellä. Käsittääkseni moinen on ollut ihan yleinen käytäntö noihin aikoihin, eihän kukaan toki kustantaisi naisen kirjoittamaa kirjaa.

Kirjan päähenkilö on Jane Eyre, joka kertoo lukijoilleen elämäntarinansa. Väliin hän puhuttelee lukijaa suoraan, mikä on mukavan tuttavallista ja tuo Janen entistä läheisemmäksi. Luonteeltaan Jane on vallan järkevä eikä mikään tytönhupakko. Hänestä on helppo pitää, ja alusta asti toivoo hänelle kaikkea hyvää.

Haastavaa oli kahlita mielikuvitus pimeyteen. Jollei yöllistä kohtausta satu valaisemaan kuutamo, on ympäristö todellakin hyvin pimeä ennen kynttilän tai takkatulen sytyttämistä. Kartanoihin ja taloihin kuvittelee liiankin helposti kirkkaaasti valaisevat öljylamput, ennen kuin kirjailija muistuttaa huonosta näkyvyydestä. Charlotte Brontë on taitava kuvailemaan tapahtumien miljöötä, mutta nykymittapuulla jotkin kuvailut ja jotkin keskustelut menevät jo kiemuroineen hieman "yli" ja saivat minut hymyilemään kirjoitustyylille tarinan kannalta vakavissakin paikoissa.

Tämä valitsemani pätkä kirjasta ei ole näyte äsken mainitsemastani kirjoitustyylistä, vaan halusin jakaa sen kanssanne sen sisällön vuoksi. Näin siis jo 1847!

"Naisten oletetaan yleensä olevn hyvin rauhallisia, mutta naiset tuntevat aivan samoin kuin miehet, he tarvitsevat harjoitusmahdollisuuksia kyvyilleen ja liikkuma-alaa ponnisteluilleen aivan yhtä paljon kuin heidän veljensä; he kärsivät liian ankarista rajoituksista, liian ehdottomasta pysähtyneisyydestä aivan yhtälailla kuin miehet niistä kärsivät ja etuoikeutetummassa asemassa olevat ovat ahdasmielisiä sanoessaan, että naisten olisi rajoituttava leipomaan piirakoita, valmistamaan vanukkaita, kutomaan sukkia, soittamaan pianoa ja kirjailemaan laukkuja. On ajattelematonta tuomita heitä tai nauraa heille, jos he yrittävät tehdä enemmän tai oppia enemmän kuin tavanomaisesti katsotaan heidän sukupuolelleen tarpeelliseksi."

21. Kaislikossa suhisee, Kenneth Grahame

Kaislikossa suhisee (The Wind in the Willows) on minulle tuttu lapsuudesta ja televisiosta. Olen kuitenkin melko varma, että kirjaan en ole aikaisemmin tarttunut. Televisiosarjasta muistan sympaattisen tunnelman ja miellyttävän alkutunnarin, joten kirjan tapahtumat vähän yllättivät. Ei tällainen meno ja meininki niin kovin sympaattista olekaan! Onhan kirjassa autolla hurjastelua, pakoajoja, läksytyksiä, sadattelua sun muuta.

Kirja on mielestäni passeli ääneen luettavaksi lapsille. Koska kirjassa on 12 lukua, jotka osittain toimivat myös itsenäisinä tarinoina, riittäisi tästä iltasadut melkein kahdeksi viikoksi. Lainaamassani painoksessa on 104 värikuvaa, joten katseltavaakin riittää.

Suloista kirjassa on, että hahmoilla ei ole nimiä. Päähenkilöt ovat Mäyrä, Myyrä, Rupikonna ja Vesirotta. Omituista ovat muuttuvat mittasuhteet. Välillä eläimet mahtuvat pieniin koloihin rantatörmällä, mutta seuraavassa hetkessä käyttävät valeasuna ihmisten vaatteita ja ajavat autolla. Eläinten ruokavaliokin oli aika outo, en usko sammakoiden syövän jänispaistia!

Kuten jokaisessa kunnon sadussa, on tässäkin opetus. Älä ole rehvasteleva hölmö. Pidin kirjasta ja varmasti luen tätä tyttärelleni muutaman vuoden päästä.

20. Leijapoika, Khaled Hosseini

The Kite Runner -elokuva on jo pitkään ollut katsomista odottavien elokuvieni listalla. Kun sitten näin Leijapoika-kirjan avopin kirjahyllyssä, tartuin siihen oitis. Erinomaisen lukukokemuksen jälkeen arvon jälleen, että haluanko lopulta nähdä elokuvaa laisinkaan?

Afganistan nousi tietoisuuteeni kymmenisen vuotta sitten. Tietoni tästä maasta ja kulttuurista ovat kuitenkin todella vähäiset. Tämän lukukokemuksen jälkeen minulla on jo parempi kuva maasta, josta ei aikaisemmin tullut mieleen muuta kuin Taleban ja terrorismi. Kirja ei ole katsaus Afganistanin lähihistoriaan, mutta tarinan ohessa saa lyhyen tiivistelmän 60-luvun ja 2000-luvun alun välisistä tapahtumista.

Tarinan päähenkilö on Amir, poika joka tekee kaikkensa ollakseen isänsä odotusten mukainen ja saadakseen isältä huomiota ja rakkautta. Isän rakkauden kaipuun asettaminen kaiken muun edelle ajaa Amirin lapsena tekoihin, joita hän joutuu sovittelemaan aikuisena saadakseen mielenrauhan ja ollakseen vihdoin isänsä odotusten mittainen mies.

Tarinan henkilöt ovat koskettavia ja heidän kohtaloistaan ei voi olla välittämättä. Lukeminen vaatii kuitenkin välillä kovia hermoja, sillä osa tapahtumista on julmia, raakoja ja vatsaavääntäviä. Kokonaisuutena kirjasta jää kuitenkin positiivinen ja välittävä, lämmin tunne.

Kerrontatavaltaan tarinassa on todella hienosti yhteen punoutuvia juttuja, joita en voi paljastaa, sillä niitten löytäminen itse on osa lukuelämystä. Aikaisempia tapahtumia muistellaan, mikä sitoo useiden vuosien pituiselle ajanjaksolle levittyvää tarinaa yhteen. Monesti minusta tuntuu kirjojen kanssa, että alku ja loppu ovat jo ihan eri teosta, koska kirjassa elettyjen vuosien aikana on edetty kauas alkuperäisistä lähtökohdista. Leijapoika oli tästä poikkeus. Tarina pysyi hienosti kasassa kannesta kanteen.

Lukunautintoani ei vähentänyt edes se seikka, että muutamat kirjan tapahtumat olivat vähän ennalta arvattavia. Tulevaa toki pedattiin koko ajan, että on hyvinkin mahdollista kirjailijan jopa halunneen lukijan arvavan mitä tuleman pitää.

Eikä unohdeta niitä leijoja:

Kerran muuan räkänokkainen hindikakara, jonka perhe oli hiljattain muuttanut kaupunginosaan, selitti että hänen kotikaupungissaan leijataisteluissa noudatettiin tiukkoja sääntöjä ja määräyksiä. "Leijaa on lennätettävä aidatulla alueella ja seistävä suorassa kulmassa tuuleen nähden", hän sanoi kopeana. "Eikä lasinarun valmistuksessa saa käyttää alumiinia."
Hassan ja minä katsoimme toisiamme ja purskahdimme hillittömään nauruun. Hindikakara saisi oppia saman läksyn, jonka britit oppivat viime vuosisadan alussa ja venäläiset 1980-luvun lopulla: afgaanit ovat itsenäistä kansaa. He vaalivat perinteitä, mutta kammoavat sääntöjä. Niin myös leijanlennätyksessä. Säännöt olivat yksinkertaiset: ei sääntöjä. Lennätä leijaa. Pudota vastustajat. Niin, ja lykkyä tykö.

19. Kärpästen herra, William Golding

Mitä saadaan, kun yhdistetään LOST, Survivor, Kid Nation ja Standfordin vankilakoe?

Kärpästen herra on kertomus sosiaalisista suhteista, ryhmän toiminnasta ja valtasuhteista. Joukko koulupoikia pelastuu lentokoneesta autiolle saarelle, jolla heidän täytyy pärjätä ilman aikuisia. Paratiisisaarella olisi kiva vain leikkiä, mutta olisihan se mukavaa päästä kotiinkin. Kirjan takakansi väittää kirjan kertovan pahuudesta ja julmuudesta, mutta minusta tuollainen kuvaus ei näe tarinaa pintaa syvemmältä.

Nuorimmat pojat ovat kuusivuotiaita ja vanhimmat noin 12. Tämän ikähaarukan pojille mielikuvitus tekee herkästi tepposet ja oudot varjot saavat pelottavien petojen muodon. Usein sanotaan lasten olevan julmia, ja tämän näkyvän kiusaamisena. Saarella lihava ja likinäköinen poika joutuu heti muiden pilkan kohteeksi. Tämä kiusaaminen loi minulle varsin ahdistavan tunnelman kirjan alkupuolikkaan ajalle, enkä laisinkaan ihmettele että kirja on jäänyt minulta kesken edellisellä lukuyrityskerralla.

"Meidän kai pitäisi saada tietää kaikkien nimet" lihava poika sanoi. "Tekisimme kaikista luettelon. Ja meidän olisi pidettävä kokous."
Ralph ei ollut huomaavinaankaan viittausta, joten lihavan pojan oli jatkettava.
"Minusta on samantekevää miksi he sanovat minua", hän sanoi luottamuksellisesti. "Kunhan he eivät käytä sitä nimeä, jolla minua kutsuttiin koulussa."
Ralph osoitti laimeata kiinnostusta.
"Mikä se oli?"
Lihava poika vilkaisi olkapäänsä ylitse ja kumartui sitten Ralphin puoleen.
Hän kuiskasi.
"Minua sanottiin Possuksi."
Ralph kirkui naurusta. Hän hypähti pystyyn.
"Possu! Possu!"

Lukukokemus olisi varmasti miellyttävämpi, jos ei pode sympatiaa kiusattuja ja ulkopuolisia kohtaan. Minua kävi Possu-ressu niin sääliksi, että kirja lähinnä ahdisti. Tarina oli kuitenkin niin jännä, että ahdistus väistyi usein jännittämisen ja välillä jopa pelkäämisen tieltä. Sivistyneen yhteiskunnan unohtaneet lapset kun saattavat keksiä mitä tahansa, ei koskaan voinut olettaa että tapahtumat saisivat ennalta olettamansa käänteen.

Kokonaisuutena kirja on mainio. Kaikki asiat sulautuvat yhteen eheäksi kudelmaksi. Hahmot ja tapahtuvat ovat uskottavia, joskin jokainen RealityTV-fani tietää tulentekemisen ja ruoanhankkimisen olevan kirjassa kuvattua rankempaa. Lopulta monet asiat jäävät vähän auki: minne pojat olivat matkalla ja miten selvisivät hengissä tipahtavasta lentokoneesta? Minkä pituista ajanjaksoa kirja käsittelee? Miten tarina jatkui sen jälkeen, kun kirja loppui?