keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Luettavaa kaikille älykkäille

Törmäsin Neil deGrasse Tysonin listaan ilmaisista eKirjoista, jotka jokaisen planeettamme älykkään ihmisen tulisi lukea. Tyson sanoo, että nämä kirjat luettuaan saa hyvän näkemyksen länsimaisen historian kehityksestä ("profound insight into most of what has driven the history of the western world”).

Itse en ole lukenut näistä kirjoista ainuttakaan. Kuinka monta sinä olet lukenut?

* The Bible
* The System of the World (Newton)
* On the Origin of Species (Darwin)
* Gulliver’s Travels (Swift)
* The Age of Reason (Paine)
* The Wealth of Nations (Smith)
* The Art of War (Sun Tsu)
* The Prince (Machiavelli)

tiistai 27. joulukuuta 2011

Suomalaiset leffat IMDb:ssä

Pienen kaivelun jälkeen onnistuin saamaan IMDb:stä esille Top 50 -listan elokuvista, joiden esityskieli on suomi. Äänestäjämäärä on verrattain pieni tässä suomalaisten leffojen listauksessa, mutta jos valitsisin katsottavat kotimaiset leffat tältä listalta, on se ainakin yhtenäistä leffaurakan kokonaisuuden kannalta.

Katsotuimmat kotimaiset elokuvat

Suomen elokuvasäätiön sivuilla on monenmoista tilastotietoa kotimaisesta elokuvasta ja elokuvien katsomisesta. Katsojalukuihin perustuva Top 20 -lista näyttää kotimaisen elokuvan osalta tällaiselta.

Elokuva (ohjaaja, ensi-ilta)
1. Tuntematon sotilas (Edvin Laine 1955)
2. Kulkurin valssi (Toivo Särkkä 1941)
3. Täällä Pohjantähden alla (Edvin Laine 1968)
4. Juurakon Hulda (Valentin Vaala 1937)
5. Siltalan pehtoori (Risto Orko 1934)
6. Kaivopuiston kaunis Regina (Toivo Särkkä 1941)
7. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (Ere Kokkonen 1984)
8. Kaunis Veera (Ville Salminen 1950)
9. Jääkärin morsian (Risto Orko 1938)
10. Laulu tulipunaisesta kukasta (Teuvo Tulio 1938)
11. Maa on syntinen laulu (Rauni Mollberg 1973)
12. Käpy selän alla (Mikko Niskanen 1966)
13. Talvisota (Pekka Parikka 1989)
14. Pahat pojat (Aleksi Mäkelä 2002)
15. Uuno Turhapuro (Ere Kokkonen 1973)
16. Uuno Epsanjassa (Ere Kokkonen 1985)
17. Tuntematon sotilas (Rauni Mollberg 1985)
18. Uuno Turhapuro menettää muistinsa (Ere Kokkonen 1982)
19. Uuno Turhapuro muuttaa maalle (Ere Kokkonen 1986)
20. Loma (Risto Jarva 1976)

Jos en löydä katsojien äänestykseen perustuvaa listaa Suomalaisista elokuvista, käytän todennäköisesti tätä katsojalukuihin perustuvaa listaa paremman puutteessa. Luvassa olisi siis ainakin Uuno Turhapuroa!

92. Joululaulu, Charles Dickens

Säästin Joulutarinan luettavakseni näin jouluiseen aikaan, ja ajoitus osuikin mukavasti nappiin. Vaikka kyseessä onkin kummitusjuttu, niin kyllä tämä käy osaksi jouluista tunnelmaa ihan hyvin. Lukemani painos on Michael Foremanin kuvittama, ja kuvat ovat ihanan jouluisia! Painoksessa on vieressä esitetyn kaltainen kansikuva, mutta suomalaisella otsikkotekstillä.

Joululaulu (Christmas Carol) suomennetaan toisinaan myös nimellä Joulutarina. Joululaulu on kuitenkin osuvampi suomennos, koska kirjan kappaleet on nimetty säkeistöiksi laulun tapaan. Joululaulun idean tunteminen on mielestäni osa yleissivistystä, viitataanhan tarinaan ja sen henkilöihin monissa yhteyksissä. Nyt on siis tämä sivistyksen aukko omalta osaltani tukittu. Aikaisemmin tarina on tullut minulle tutuksi nykyaikaistettuna elokuvaversiona (Scrooged 1988) ja animaatioversiona (Christmas Carol 2009). Tarinaan viitataan myös Ystäväni Owen Meany -teoksessa, jossa sitä esitetään näytelmänä.

Jouluahan riittää Loppiaiseen tai jopa Nuutin päivään saakka, joten vielä ehtii kirjastoon lainaamaan tämän jouluisen tarinan. Hyviä Joulun jälkitunnelmia ja iloista uutta vuotta 2012 teille kaikille blogini seuraajille. Uudesta vuodesta puheenollen, joko arvaatte millaisen urakan otan ensi vuodelle?

91. Miehet jotka vihaavat naisia, Stieg Larsson

Harvaan kirjaan olen tämän vuoden aika tarttunut yhtä vastentahtoisesti kuin tähän. Miehet, jotka vihaavat naisia? Tarvitseeko moisesta sovinismista vielä kirjakin kirjoittaa? Pöh. Teos olisikin jäänyt puolisoni suosituksesta huolimatta lukematta, ellei välttämätön pakko olisi siirtänyt kirjaa hyllystä yöpöydälle. Luku-urakan loppusuoralla olen pyörinyt kirjastossa hyllyjen välissä turhaan. Hakemani kirjat ovat lainassa ja varausjonot liian pitkiä, jotta teoksiin olisi päässyt käsiksi ennen vuodenvaihdetta.

Luulisi, että lähes vuoden ajan uudestaan ja uudestaan yllättyneenä olisin jo oppinut hylkäämään ennakko-odotukset ja tarttumaan kirjaan kuin kirjaan avoimin mielin. Syvään huokaisten käänsin kansilehden ja kuinkas sitten kävikään? Puolisoni pääsi ähäkuttailemaan ja myhäilemään, kun "En mä tota halua lukea" muuttuikin "Ei hitsi tää on mahtava" -kommenttiin yli 11 kuukauden pituisen välttelyoperaation jälkeen.

Agatha Christie on lempikirjailijoitani. Suljetun tilan murhamysteeri Idän pikajunan tapaan on parasta mitä tiedän. Kun epäiltyjen joukko on rajattu, voi keskittyä tapauksen selvittämiseen käsillä olevien johtolankojen pohjalta, ilman että täytyy ottaa huomioon liikaa ulkopuolisia tai sattumanvaraisia seikkoja. Miehet jotka vihaavat naisia on kuitenkin paljon enemmän kuin vain suljetun tilan murhamysteeri. Selvitettävänä olevan rikoksen ympärillä pyörii paljon muutakin ja tarinaan sotkeutuneista henkilöistä kerrotaan yhtä jos toista.

Mahtavaa, että tarina venyy trilogiaksi asti. Kuinka paljon jatko-osissa on samaa kuin ensimmäisissä on minulle vielä mysteeri. Tartun seuraaviin teoksiin täysin erilaisin ennakko-odotuksin. Taidanpa katsoa myös kirjaan perustuvan elokuvan. Vaihtoehtoina on sekä ruotsalainen että englantilainen versio, joista jälkimmäinen on juuri tullut teattereihin.

Man som hatar kvinnor (2009)


The Girl With the Dragon Tattoo (2011)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

90. Viisasteleva sydän, Jane Austen

Monen sota-aikaa, kurjuutta ja ankeutta kuvaavan kirjan jälkeen halusin vaihtelun vuoksi lukea jotain vähän kepeämpää. Koska olen lukenut Jane Austenilta aikaisemmin teokset Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Järki ja tunteet, luotin siihen että Viisasteleva sydän (Persuasion) olisi sopiva kevyt välipala luku-urakan loppusuoralla.

Viisasteleva sydän on tuttua ja taattua Jane Austenia. Kuitenkin teos jää selvästi aiemmin lukemieni Austenin romaanien varjoon. Tarina on toki viehättävä ja jännittävä, henkilöhahmot sympaattisia ja maailmankuva lumoava, mutta tämä kirja tuntuu päässeen Top 100 -listalle Austenin muiden teosten vanavedessä. Listalla on näiden kolmen lisäksi samalta kirjailijalta vielä Emma. Ei kolmea ilman neljättä?

Tarinan päähenkilö on Anne Elliot, jota vanha suola alkaa janottaa. Lopun voinee arvata?

lauantai 17. joulukuuta 2011

89. Nuoren tytön päiväkirja, Anne Frank

Mitä tiesin Anne Frankin päiväkirjasta etukäteen? Juutalainen perhe piileskelee vintillä natseja ja perheen tytär pitää päiväkirjaa. Päiväkirjan pitäjä on kuollut ja kirja on löytynyt jälkikäteen. Kun lähdetään näin vähäisistä pohjatiedoista (enkä tietenkään lukenut takakantta kuin vasta lopuksi), teoksella oli kaikki yllätysvaltit puolellaan.

Kirja ei ole synkkä, pelottava eikä ahdistava. Piileskelevän perheen elämään mahtuu onnen hetkiä ja iloa, haaveilua, juhlapäiviä, ystävyyttä ja hellyyttä. Anne on ikäisekseen erinomainen kirjoittaja, eikä olekaan kumma että hän haaveilee kuuluisan kirjailijan tai sanomalehtijournalistin urasta. Päiväkirjallensa Anne kertoo elämästään ja tutkiskelee itseään. Kirja kertookin enemmän murrosikäisen tytön sisäisestä kehityksestä, kuin varsinaisesti natseilta piileskelystä. Jokaisen joka vielä muistaa teinivuotensa, on varmasti helppo samaistua Anneen, jonka mielilause on: "Kukaan ei ymmärrä minua".

Vaikka kirja on lämminhenkinen, jää takakannen sulkeuduttua varsin raastava olo. Tämä on todella tapahtunut. Tämä ei ole fiktiota. Tämä on totta. Henkilö, joka on jakanut kanssani intiimejä itsetutkiskelujaan ja tulevaisuuden haaveitaan on kuollut ennen kuin pääsi elämään haaveitaan. Ehkä on lohdullista ajatella, että hänestä kuitenkin tuli kuuluisa kirjailija?

Ennakkotietoihin täytyy vielä lisätä, että muistan kuinka vuonna 2007 maailmalla kohistiin aikeista kaataa Anne Frankin piilopaikan ikkunasta näkynyt kastanjapuu. Muistan tuolloin vedotun siihen, että puu antoi Annelle lohtua ja sen vuoksi se pitäisi säilyttää. Puu säilytettiin, mutta se kaatui myrskyssä 2010. Erikoista nyt kirjaa lukiessani oli se, kuinka pienessä osassa kyseinen puu lopulta olikaan. Sen kukintoihin viitattiin vain ohimennen. Laajemmin Anne kirjoittaa kaipuustaan luontoon ja raittiiseen ilmaan.

Paras lohdutus niille, jotka ovat peloissaan, yksinäisiä tai onnettomia, on meno ulkoilmaan, jonnekin, missä voi olla aivan yksin taivaan, luonnon ja Jumalan kanssa. Sillä vain siellä ihminen tuntee, että kaikki on kuten pitääkin ja että Jumala haluaa nähdä ihmiset onnellisina, keskellä luonnon yksinkertaista kauneutta.

Kirjan myötä Anne Frank alkoi kiehtoa minua. Lisätietoa luin monilta sivuilta. Ehkäpä matkustan joskus hänen maisemiinsa.



perjantai 16. joulukuuta 2011

88. Grimmin sadut I, J. & W. Grimm

Grimmin sadut I koostuu 67 lyhyestä sadusta. Mukana on tuttuja klassikoita kuten Ruusunen, Pieni punahilkka ja Persiljainen. Viimeksi mainittu tarina on toki tutumpi muilla nimillä. Itse muistan sen lapsena olleen Porkkanainen. Kyseessähän on siis tornissa asuva pitkätukkainen neito, jonka luo pääsee kiipeämään hiusten avulla. Tuore Disneyn leffa Tangled perustuu tähän satuun, joskin löyhästi.

Vaikka osa saduista on hyviä, on joukossa myös kehnoja viritelmiä. Oletteko koskaan leikkineet leikkiä, jossa yksi aloittaa sadun ja seuraava jatkaa vähän ja sitten taas seuraava ja seuraava ja seuraava? Tuollaisessa leikissähän usein käy niin, että satu poukkoilee ja saa omituisia käänteitä. Usein myös ilmenee eikun-eipäs-juupas-ähäkutti -tyyppisiä käänteitä ja monet asiat jäävät lopussa vaille selityksiä. Muutamien Grimmin satujen kanssa tuli juuri tällainen olo. Ihan kuin ylös olisi kirjoitettu tällainen porukalla improvisoitu satu.

Saduissa toistuu paljon samoja teemoja. Kolme sisarusta tavoittelee jotain ja vain nuorin onnistuu. Kuninkaanpoika tai -tytär on lumottu eläimeksi tms. ja odottaa pelastajaa. Puoliso valitaan sen mukaan, kuka osaa ratkaista ovelan arvoituksen ja suoriutua mahdottomista tehtävistä. Puolisonvalinta onkin melko arveluttavaa puuhaa ja vain pinnallisiin seikkoihin perustuvaa.

Jotkut sadut olivat varsin absurdeja. Vai mitä tuumitte sadusta, jossa lintu, hiiri ja makkara ovat päätyneet pitämään yhteistä taloutta? Saduissa on usein myös selvä opetus ja uskonnollinen sanoma. Kunhan jätät itsesi Herran haltuun, niin kaikki sujuu. Täytyy myös muistaa, että aikoinaan sadut eivät ole olleet lasten juttuja. Tällekin kirjalle antaisin vähintään k-10 leiman. Osa saduista on varsinaisia kummitusjuttuja. Jopa niin, että mietin onkohan englanninkielen sana grim syntynyt Grimmin veljesten mukaan?

Keskisuomalaisen lukulistalla kehotetaan lukemaan Grimmin saduista kaikki kolme osaa, mutta minusta tuntuu, että näin ensialkuun riittää sulateltavaa ihan tässä ensimmäisessäkin osassa.

Lisätietoa Grimmin saduista löytyy Wikipediasta. Mielenkiintoista tekstiä!


tiistai 13. joulukuuta 2011

87. Vihan hedelmät, John Steinbeck

Kuinka paljon köyhät vanhemmat ovat valmiita raatamaan nälkäisten lastensa ruokkimiseksi? Eikö kapitalistin ahneudella ole mitään rajoja?

"Kuulkaa", hän sanoi. "Te miehet ette tiedä, mitä teette. Autatte tappamaan lapsia nälkään."
"Suu poikki senkin punainen piru."
Lyhyt vanttera mies astui valoon. Hänellä oli kädessään uutuuttaan kiiltävä hakkuvarsi.
Casey sanoi: "Ette tiedä, mitä teette."

Miten voit puolustaa sitä mikä oli omaasi, kun vastassa on kasvoton hirviö, pankki? Eikö tämä ole hyvinkin ajankotainen aihe tämänhetkisen taloustilanteen valossa?

Mutta — näettehän — pankki tai yhtiö ei voi tehdä noin, sillä ne eivät hengitäkään ilmaa, eivät syö sivulihaa. Ne hengittävät voittoa, syövät korkoa. Elleivät ne näitä saa, ne kuolevat aivan niin kuin tekin kuolisitte ilmatta ja sivulihatta. Asia on surullinen, mutta niin se on. Se on niin.

Luin alkuvuodesta Steinbeckiltä Hiiriä ja ihmisiä -teoksen. Vihan hedelmät (Grapes of Wrath) henkii samantapaista maailmankuvaa ja tunnelmaa. Steinbeckin tyylissä on hienoa asioiden ja tapahtumien kuvailu. Aikataluun sidottuna lukijana moinen maalailu tietysti pani vähän harmittamaan, kun itse toivoi juonen jo menevän eteenpäin. Mutta tämähän on vain oman kiireeni syytä, ei kirjailijan.

Brittilistalla komeilee Vihan hedelmät ja suomalaisella listalla saman kirjailjan Eedenistä itään -teos. Olin ajatellut lukea molemmat ja miettiä olisiko jotain selkää syytä, miksi suomalaiset ja britit ovat valinneet eri romaanit. Eedenistä itään on kuitenkin sivumääränsä vuoksi varsinainen järkäle. Vaikka jo lainasinkin sen kirjastosta, on hyvin todennäköistä, että en ehdi siihen tarttua ennen vuoden loppua. On kuitenkin helppo ymmärtää, miksi kaikkien tulisi lukea Vihan hedelmät. Teoksessa on sellaista sanomaa ja syvällisyyttä, minkä olisi hyvä kolahtaa jokaisen päähän. Ehkäpä sitten muutettaisiin maailmaa paremmaksi?


sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lataa klassikkoteoksia äänikirjoina

Linkkivinkki-osiossa tällä kertaa ilmaiseksi ladattavia äänikirjoja. Selasin Yle Areenaa ja törmäsin ihan sattumalta siellä äänikirjoihin.

Tällä hetkellä ladattavissa ovat:
* Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
* Kai Donner: Siperian samojedien keskuudessa
* Joel Lehtonen: Rakastunut rampa
* Arvi Järventaus: Satu Ruijan maa
* Juhani Aho: Papin rouva
* Eino Leino: Lehtikirjoituksia
* Akseli Gallen-Kallela: Afrikka-kirja
* Joel Lehtonen: Kerran kesällä
* Johannes Linnankoski: Pakolaiset
* Maiju Lassila: Kilpakosijat
* Juhani Aho: Helsinkiin
* Juhani Aho: Lapsuuden muistoja ja lastuja
* Arvid Järnefelt: Veneh'ojalaiset

Alkusanat

Vuonna 2011 urakoin sadan klassikkokirjan parissa. Kirjaurakka oli kokemuksena niin positiivinen, että päätinkin seuraavaksi jatkaa urakkahommia elokuvien parissa.

Koska elokuvista ei ole samanlaista katsojien äänestykseen perustuvaa Top 100 -listaa, kuin kirjoista, päätin perustaa leffaurakan Internet Movie Databasen käyttäjien antamien äänien perusteella laadittuun Top 250 -listaan. Tuolta listalta aion katsoa vuoden 2012 aikana sata elokuvaa. Valinnanvaraa siis löytyy jonkin verran, ja toivoisinkin vinkkejä muilta leffojen valitsemisessa.

Ongelmalliseksi tämän listan tekee se, että kotimaiset elokuvat puuttuvat sieltä täysin. Tarkoitukseni onkin etsiä jostain käsiini hyvä suomalainen lista, josta elokuvia poimia. Apu on tarpeen!

86. Uljas uusi maailma, Aldous Huxley

Yhteiskuntakritiikkiä, kulutushysterialle naureskelua, päälaelleen kääntyineitä moraalikäsityksiä ja klassikkokirjojen julistaminen laittomiksi. Uljas uusi maailma (Brave New World) tarjoaa luettavaksi kuvauksen tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa kaikilla on oma hierarkinen ennaltamäärätty paikkansa. Teos on ilmestynyt 1932 ja se sijoittuu meidän ajanlaskumme mukaan suurinpiirtein 2500-luvulle.

Jotta ymmärtää kirjan pointteja ja sijoittaakseen sen oikeaan aikaan, täytyy tietää kuka on Henry Ford. Riitänee, että tietää hänen olleen liukuhihnatyöskentelyn keksimisen takana ja kehitelleen T-fordin, yhden autoilun historian merkittävimmistä autoista. Kirjan ilmestymisen aikaan Ford oli maailman rikkaimpia ja kuuluisimpia bisnesmiehiä, verrattavissa nykypäivänä Donald Trumppiin. Tämä voi olla syynä, miksi Huxley on valinnut hänet teoksessaan kapitalismin isän roolia vastaavaan asemaan.

Ensimmäinen koeputkilapsi syntyi 1978. Aldous Huxley rakensi keinohedelmöityksen ja keinokohdussa (pullossa) kasvavan yhteiskunnan melkein puoli vuosisataa ennen tätä laajasti uutisoitua tapausta. Vaikka tässä asiassa Huxley on kuvitellut tieteen kehittyvän aimo harppauksin, niin tulevaisuuden hisseissä on hyvin vanhanaikaiseen tapaan veräjät ja kuljettajat. Ehkäpä tulevaisuuden hisseissä on niin monimutkaista huipputeknologiaa, että tavallinen käyttäjä ei itsekseen osaa niillä kulkea?

Teokseen on Sääli uutta sukupolvea -niminen jatko-osa. Koska Huxleyn kuvaama dystooppinen tulevaisuuden maailma oli mielestäni kovin kiehtova, otan jatko-osan lukulistalleni. Onhan minun saatava tietää, kuinka sitten kävikään!

torstai 8. joulukuuta 2011

85. Teurastamo 5, Kurt Vonnegut

Teurastamo 5 eli lasten ristiretki on hämmentävä teos, joka kertoo joko aikamatkailevasta ja vieraalle planeetalle kaapatusta Billy Pilgramista tai sitten mielisairaasta Billy Pilgramista, joka luulee matkaavansa ajassa ja avaruudessa. Varmuudella en osaa sanoa tästä juuta enkä jaata. Ainoa selvä asia on, että teos on kannanotto sodan mielettömyyteen.

Olen lukenut monta sotaa käsittelevää kirjaa viime aikoina, ja vasta tämän teoksen myötä tulin ajatelleeksi, kuinka nuoria sotaan lähetettävät pojat ovatkaan. Mielikuvissa sota on miesten hommaa, mutta todellisuudessa rintamalla taistelevatkin juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneet nuoret. Samaa viestiä toitotti omalla tavallaan myös Tuntematon sotilas.

Onneksi teos oli melko lyhyt, sillä omituisuudessaan ja sekavuudessaan lukeminen ei ollut mikään helppo tehtävä. Lankojen piteleminen käsissä aiheutti liiaksi päänvaivaa. Lopussa moni asia jäi vaille varsinaista selitystä, ja jäinkin miettimään miten kävi lopulta Montanalle?

Niin se käy.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

84. Tuntematon sotilas, Väinö Linna

Itsenäisyyspäivä meni minulla varsin isänmaallisissa tunnelmissa. Luin Tuntemattoman sotilaan loppuun ja katsoin siinä välissä puolihuolimattomasti televisiosta kirjaan perustuvan elokuvan vuodelta 1955. Elokuvan katsominen ennen kuin ehdin saada kirjan ihan loppuun asti oli hieman hämmentävää. Kirjan loppupuolella mielikuvitukseni luomat henkilöhahmot muuttuivatkin elokuvan näyttelijöiksi ja koko miljöö mustavalkoiseksi.


Ennakolta en ollut kovin innoissani tähän kirjaan tarttumisesta. Taustalla on ensinnäkin vähäinen kiinnostukseni sota-aiheita kohtaan ja toisaalta vuosien varrella elokuvan pätkistä (ehkä olen sen joskus nähnyt kokonaankin) muodostunut mielikuva. Vaikka elokuva myötäili kirjan tapahtumia hyvinkin uskollisesti, antaa vielä 50-luvulla elokuvissa tavanomainen "teatterinäytteleminen" tapahtumille koomisen leiman. Kirja päihittää tässäkin tapauksessa elokuvan kiistatta, onhan tarina romaanina paljon uskottavampi ja todellisempi.


Nautin suuresti Linnan kirjoitustyylistä. Teksti on mehukasta ja sillä tavalla suuhun passelia, että sitä olisi mukava lukea ääneen. Erityisesti dialogi saa minulta erityismaininnan. Eri puolilta Suomea sotaväkeen kootut miehet puhuvat omilla murteillaan ja tämä kielien sekamelska on riemastuttava. Monet teoksen hahmot vieläpä ovat varsinaisia vitsiniekkoja ja jutun iskijöitä, joten huumoria kirjassa piisaa.

- Kaikki liika kama pois, kuten tarpeettomat kirjoituslehtiöt ja sensellaiset. Tiedättekös te, pojat, mitä partiolaisten vyöhön on kirjoitettu? Ole valmis. Ole valmis. Jaha, jaha.
- Herra kapteeni. Ei nyt sentähen kirjoituslehtiöitä. Tytöt ne lakkaa antamasta, ellei lemmestä lurita.
Rahikainen sai pidäteltyä naurua aikaan, sillä hänen sanansa saivat lisämerkitystä siitä, että ne uskallettiin lausua kapteenille. Kaarnankin suupielessä käväisi kuiva hymy ja hän puheli:
- Kuulkaas sitä. Kuulkaapas mitä mies puhuu. Lakkaavat antamasta. E...heei, e...heei. Antaahan tyttö, jos se äitiinsä tulee, ja jos se taas isäänsä tulee, niin suorastaan pyytää.

Voiko Tuntemattomasta sotilaasta kirjoittaa kirjoittamatta Antti Rokasta? Todennäköisesti ei, joten niinpä kirjoitan minäkin. Esitän kysymyksen Antista. Miksi hän ajautui aina törmäyskurssille upseereiden kanssa? Tahallista härkkimistähän tuollainen ylempien sinuttelu on, mikä ikään kuin toimi lähtöasetelmana sille että heti ensimmäisestä tapaamisesta asti ollaan napit vastakkain. Nousiko Antero väärällä jalalla sängystä vai liekö joku kivi jäänyt kenkään hiertämään jo talvisodassa. Auktoriteetin vastustus jäi minulle vähän epäselväksi Rokan palopuheesta huolimatta.

Viime kesänä harrastin hautausmaamatkailua sen verran, että kävin Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla Juice Leskisen ja myös Väinö Linnan haudalla. Tämä vinkiksi nähtävyyksiä kartoittaville kotimaanmatkaajille. Tarjolla on myös opastettuja kiertokävelyjä.



sunnuntai 4. joulukuuta 2011

83. Ystäväni Owen Meany, John Irving

Koska olen aikaisemmin tänä vuonna lukenut John Irvingin teoksen Garpin maailma, latasi tämä melko tuore lukukokemus tietynlaisia ennakko-odotuksia saman kirjailijan Ystäväni Owen Meany (Prayer for Owen Meany) -teosta kohtaan. En voi sanoa pettyneeni, sillä Irvingin mielenkiintoinen tyyli yhdistää muuten erilaisia teoksia vahvasti.

Garpin maailmassa pidin erityisesti rakenteesta, jossa aiemmin mitättöminä sivuseikkoina mainituista asioista kasvaa lopulta merkittäviä tapahtumia. Osasin tällä kertaa lukiessani tarkkailla "mitättömyyksiä" ihan eri tavalla. Myös Owen Meanyssä tämä sama pienestä suureksi paisuva rakenne on nähtävissä, mutta se tuntuu paljastuvan varsin hitaasti. Jännitystä kasvatetaan koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi, niin että malttamattomuus loppuratkaisun suhteen alkaa olla jo ärsyttävää. Lopussa kiitos seisoo, eikä lukija voi pettyä. Silti olisin valmis tiivistämään keskipaikkeilta turhaa höttöä pois.

Miksi suomalaiset ovat äänestäneet kirjalistalleen Irvingin teoksista Garpin maailman ja britit Ystäväni Owen Meanyn? Molemmissa teoksissa on vahva sanoma, mutta viesti on eri. Molemmissa on mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja jänittäviä tapahtumia. Molemmat tarjoavat ahaa-elämyksiä. En osaa vastata itse tähän esittämääni kysymykseen. En ole lukenut Irvingiltä näitä kahta teosta enempää, joten en voi puntaroida miksi juuri nämä kaksi romaania hänen tuotannostaan ovat päässeet listoille. Ehkäpä blogin lukijoilta löytyy näkemystä tähän asiaan?

Kirja kertoo John Wheelwrightin ystävyydestä Owen Meanyyn ja jälkimmäisen suuresta merkityksestä edellä mainitun elämään. Owen Meany uskoo olevansa Jumalan työkalu, eikä hän usko sattumaan. Tällainen ajatus pienen pojan päässä voi johtaa mihin vain.

"Voi Luoja miten usein olen toivonut että saisin elää uudelleen tuon hetken. Enhän minä siihen aikaan osannut rukoilla - en minä edes uskonut rukouksen voimaan. Jos nyt saisin tilaisuuden rukoilla Owen Meanyn puolesta, tekisin sen paremmin; nyt kun tiedän sen mitä tiedän, pystyisin kenties rukoilemaan tarpeeksi."

Taas on syytä varoittaa, että takakansi on jälleen kerran todellinen kirjan pilaaja. Luin tapani mukaan takakannen vasta viimeiseksi, ja leuka loksahti auki. Mitä himskatin järkeä on tiivistää 2/3 kirjan juonesta takakannen tekstiin ja paljastaa juonen käänteitä, joiden jännittäminen on lukemisen parhaita puolia? Irvingin teokset ovat ehdottomasti sellaisia, joista ei kannata takakansia lukea! Ei edes sellaisten lukutoukkien, jotka valitsevat lukemansa kirjat takakannen perusteella.

torstai 1. joulukuuta 2011

Kirjavinkkijoulukalenteri

Joulukuu on alkanut. Pirkanmaan kirjastojen PIKI-verkkokirjastopalvelu tarjoaa lapsille ja lapsenmielisille kirjoja esittelevän lukuvinkkijoulukalanterin. Itsehän toki jo avasin ensimmäisen luukun samalla miettien, olisiko mahdollista myös lainata kirjat itselle samaa tahtia. Eipä sitä kyllä taida ihan joka päivä kirjastoon asti ehtiä!

Jos tiedät kivoja virtuaalisia joulukalentereita, niin vinkkaa minullekin! Mukavaa ja stressitöntä joulun odotusta teille kaikille!