sunnuntai 11. joulukuuta 2011

86. Uljas uusi maailma, Aldous Huxley

Yhteiskuntakritiikkiä, kulutushysterialle naureskelua, päälaelleen kääntyineitä moraalikäsityksiä ja klassikkokirjojen julistaminen laittomiksi. Uljas uusi maailma (Brave New World) tarjoaa luettavaksi kuvauksen tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa kaikilla on oma hierarkinen ennaltamäärätty paikkansa. Teos on ilmestynyt 1932 ja se sijoittuu meidän ajanlaskumme mukaan suurinpiirtein 2500-luvulle.

Jotta ymmärtää kirjan pointteja ja sijoittaakseen sen oikeaan aikaan, täytyy tietää kuka on Henry Ford. Riitänee, että tietää hänen olleen liukuhihnatyöskentelyn keksimisen takana ja kehitelleen T-fordin, yhden autoilun historian merkittävimmistä autoista. Kirjan ilmestymisen aikaan Ford oli maailman rikkaimpia ja kuuluisimpia bisnesmiehiä, verrattavissa nykypäivänä Donald Trumppiin. Tämä voi olla syynä, miksi Huxley on valinnut hänet teoksessaan kapitalismin isän roolia vastaavaan asemaan.

Ensimmäinen koeputkilapsi syntyi 1978. Aldous Huxley rakensi keinohedelmöityksen ja keinokohdussa (pullossa) kasvavan yhteiskunnan melkein puoli vuosisataa ennen tätä laajasti uutisoitua tapausta. Vaikka tässä asiassa Huxley on kuvitellut tieteen kehittyvän aimo harppauksin, niin tulevaisuuden hisseissä on hyvin vanhanaikaiseen tapaan veräjät ja kuljettajat. Ehkäpä tulevaisuuden hisseissä on niin monimutkaista huipputeknologiaa, että tavallinen käyttäjä ei itsekseen osaa niillä kulkea?

Teokseen on Sääli uutta sukupolvea -niminen jatko-osa. Koska Huxleyn kuvaama dystooppinen tulevaisuuden maailma oli mielestäni kovin kiehtova, otan jatko-osan lukulistalleni. Onhan minun saatava tietää, kuinka sitten kävikään!

3 kommenttia:

  1. Kirja on tuntematon, mutta selostuksesi on selkeä.
    Isaac Asimov on myös kirjasarjoissaan tarkastellut "ihmiskunnan kehitystä hypoteettisesti heidän asuttaessa Linnunrataa". Solaria nimistä planeettaa tarkasteltaessa kohdun ulkopuolinen raskaus oli tutkimuksissa, mutta he ratkaisivat asian toisin.

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä juuri nyt luettavana! Mielestäni omalla tavallaan tosi huikaiseva ja sellainen "kaikkien olisi hyvä lukea" -kirja.

    VastaaPoista
  3. Juu, ehdottomasti tämä kannattaisi kaikkien lukea. Tykkään aina tällaisesta yhteiskuntaa ja varsinkin kulutushysteriaa kohtaan osoitetusta kritiikistä. Eikö nykyään vähän olla tuohon Huxleyn kuvaamaan suuntaan menossa?

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!