67. Jumalainen näytelmä: Helvetti, Dante

Huh, kylläpä helvetti on kaamea paikka. Danten Helvetin (eli Infernon) luin netitse Project Gutenbergin kautta. Kyseessä on Eino Leinon kehuttu suomennos. Leino on tehnyt hyvää työtä, sillä teksti on ymmärrettävämpää luettavaa kuin hänen oma runoteoksensa Helkavirsiä. Tällä kertaa ehkäpä vain noin joka seitsemännessä lauseessa oli jotain minulle käsittämättömän merkillistä. Apuna tuntemattomien henkilöiden tunnistamisessa ynnä muussa epäselvässä on peräti 224 alaviitettä, joista en ihan kaikkia jaksanut käydä läpi. Luulenpa, että olisin saanut enemmän irti Elina Vaaran nykykielellisesti suomentamasta versiosta, mutta en tiennyt sellaisesta riittävän ajoissa.

Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää -ilmoituksella toivotetaan tervetulleeksi helvettiin. Muistaakseni teinivuosinani tämä sama teksti komeili makuuhuoneeni ovessa. Matkalle helvettiin kertojan (joka siis on kai Dante itse) vie Opas, jota myös Mestariksi välillä kutsutaan. Matka kulkee läpi helvetin yhdeksän piirin, mutta en osaisi sanoa millainen synnintekijä mihinkin piiriin kuuluu, lunttaamatta tätä Wikipediasta. Sen verran vaikealukuista teksti kuitenkin oli.

Mitä kuitenkin voin sanoa, niin tarina toisti jatkuvana luuppina samaa keskustelua, joka meni tähän tapaan:
- Hei, mikäs mies sinä olet?
- Kuka kysyy?
- Noh, tässä vain ole tutustumassa helvettiin tämän oppaani kanssa. En ole kuollut.
- Kappas. Elävä mies helvetissä. Mitäs maanpäälle kuuluu? Vieläköhän minut muistetaan...
- Niin, haluaisin tietää mitä syntiä olet tehnyt että sinua noin rangaistaan?

Helvetti on toki pullollaan mitä mielenkiintoisempia rangaistuksia synnintekijöille. Yksi lemppareistani on tämä:

"Näin varmaan—nään sen vielä silmissäni ma varren käyvän vailla päätä, aivan kuin kulki muukin joukko synkkä tämä.
Tukasta kantoi päätä irtonaista hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!»
Omalle näytti tietä kantajalleen: olivat kaks ja yks he sentään; kuinka tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää.
Hän tultuansa sillan alle juuri kohotti käden, joka päätä kantoi, sen sanat että lähempää nyt kuuluis.
Pää puhui: »Nähnet vaivan vaikeimman, inehmo, kuolon maita kulkevainen; näin suurta lie et kohdannut sa ennen."

Tämä Michelinon teos kummitteli mieleni taka-alalla Jumalaista näytelmää lukiessani. Kuvassa mukana myös Dante itse.