perjantai 27. toukokuuta 2011

39. Mustarastas laulaa, Sebastian Faulks

Mustarastas laulaa (Birdsong) on enimmäkseen juuri sellainen sotaromaani, millaisia olen olettanut sotaromaanien olevankin. Kurjaa elämää ja kuolemaa juoksuhaudoissa. Varsinkin sitä jälkimmäistä. Teoksen alkuperäinen nimi on hieman osuvampi kuin suomennos, sillä kirjassa on useita laulavia lintuja, ei pelkästään mustarastaita.

Jotta tarina ei olisi pelkkää masentavaa sotaa, on mukana myös intohimoinen rakkaustarina, sekä vilkaisuja tulevaisuuteen sodassa taistelevan miehen lapsenlapsen elämään. Ideana toimiva, mutta toteutus vähän ontuu. Linkki aikojen välillä voisi olla vahvempi ja säväyttävämpi.

Ja jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin, niin teoksessa ollaan keskellä ensimmäistä maailmansotaa. Lähinnä Ranskassa. Sota ei todellakaan ole minua kiinnostava aihe, mutta surulliset ihmiskohtalot ja taistelukuvaukset kyllä koskettivat tätä lukiessani. Kuinka monet ovatkaan sodissa kuolleet, ja kuinka monien elämä kokonaan unohdettu?

torstai 26. toukokuuta 2011

Kuukauden kysymys

Tässäpä pähkinä purtavaksi. Oikein vastanneet saavat osakseen mainetta ja kunniaa!

Mitä yhteistä on lukemillani teoksilla Aikamatkustajan vaimo, Garpin maailma ja Juoksuhaudantie?

maanantai 23. toukokuuta 2011

38. Oma taivas, Alice Sebold

Oma taivas (The Lovely Bones) oli jälleen niitä mahtavia lukukokemuksia, mitkä saavat minut onnittelemaan itseäni tähän luku-urakkaan ryhtymisestä. Sallikaa minulle tämä kliseinen sananparsi: Kirja piti minut otteessaan. Olisin mieluusti lukenut teoksen yhdellä istumalla, jos se vain käytännössä olisi ollut mahdollista.

Susie on 14-vuotias tyttö, joka on murhattu. Taivaasta käsin Susie tarkkailee perhettään, ystäviään ja murhaajaansa. Tämä mielenkiintoinen ja varsin erikoinen näkökulma murhamysteeriin on piristävä. Harvoin sitä kuulee uhrin näkökulmaa henkirikoksissa.

Teos ei keskity pelkästään rikokseen ja sen selvittelyyn, vaan tapetilla ovat myös ihmissuhteet ja surutyö. Rakkaan lapsen menetys painaa perheen ja läheisten välisiä suhteita monin tavoin. Kukin kokee surunsa omalla tavallaan eikä yhteentörmäyksiltä voida välttyä. Loppujen lopuksi kirjan opetus lienee, että elämä jatkuu.

Kirjaa lukiessani minulle tuli sellainen olo, että olisin nähnyt elokuvatrailerin jostain tämän tyyppisestä leffasta ihan viime vuosina. Internet Movie Database osasikin heti kertoa minulle, että kirjaan perustuva elokuva on tehty vuonna 2009. Jospa seuraavaksi katselisinkin sitten kaikki ne elokuvat, jotka perustuvatnyt lukemiini kirjoihin. Yllättävän monesta, ellei jopa kaikista, kun on elokuvaversiokin olemassa!

torstai 19. toukokuuta 2011

37. Piedrajoen rannalla istuin ja itkin, Paulo Coelho

Aikaisempi painos teoksesta on ilmestynyt nimellä Istuin Piendrajoen rannalla ja itkin. Miksiköhän uudessa painoksessa on koettu sanajärjestyksen vaihtaminen tarpeelliseksi? Omaan korvaan alkuperäinen kuulostaa paremmalta, joskin voi olla että sen vain on kuullut niin monta kertaa, että on painunut mieleen.

Miksi kirjan päähenkilö istuu joen rannalla itkemässä? Rakkauden takia tietenkin. Itkiessään hän kirjoittaa ylös koko tarinan ja antaa sen luettavaksemme. Tarinassa 11 vuotta erillään eläneet lapsuudenystävät tapaavat, koska heidän välillään on vieläkin rakkautta. Toinen ei ole koskaan muuttanut kauas syntymäkodistaan ja toinen taas on kiertänyt maailmaa. Coelho ilmaisee tämän ihanalla kuvauksella: Toinen kasvattaa juuria, toisen kasvattaessa siipiä. Kotikonnuille jäänyt on eriytynyt uskonnosta, mutta maailmalle lähtenyt puolestaan on löytänyt Jumalan aivan uudella tavalla. Tapaaminen onkin alkujännityksen jälkeen vanhan ja uuden rakkauden sekä menetetyn ja heräävän uskon myllerrys.

Usein uskonasioita käsittelevien kirjojen ja elokuvienkin äärellä pohdiskelen, kuinka eri tavalla uskovainen tai agnostikko tulkitsee tarinaa ja sen tapahtumia verrattuna kaltaiseeni ateistiin. Ateistin silmissä teos voi kärsiä uskottavuden puutteesta ja uskovainen voi närkästyä jumalanpilkasta. Uskon hurma voi lukijasta riippuen olla Jumalan lahja tai mielenvikaisuutta ja näkyjen näkemistä. Näin esimerkiksi aikaisemmin lukemassani Isä Camillon kylä -teoksessa.

En ole aikaisemmin lukenut Coelhoa, vaikka ainakin hänen Alkemisti-teostaan on minulle suositeltu. Tämän nyt luetun teoksen perusteella en ole mitenkään vakuuttunut, että välttämättä haluaisin lukea enempää. Teos ei tehnyt niin suurta vaikutusta. Parasta antia olivat monet elämän viisaudet, jotka kannattaa pitää mielessä. Henkilöhahmot jäivät kuitenkin etäisiksi ja vähän tylsiksi. Kokonaisuutena OK, mutta valju.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

36. Järki ja tunteet, Jane Austen

Ihan hyvä juttu, että en lukenut Järkeä ja tunteita heti Ylpeyden ja ennakkoluulon perään. Kirjat ovat erilaisia, mutta saman tuntuisia. Siksi muutaman kirjan lukeminen tässä välissä oli sopiva nollaus Austenin maailmasta. Positiivinen käsitykseni Austenin kirjoitustyylistä sai nyt vahvistusta ja pidän hyvin todennäköisenä lukevani lisää hänen teoksiaan vastaisuudessakin.

Järki ja tunteet -teoksessa keskitytään kahden siskoksen sydämen saloihin. On ihastumista, rakastumista, sydänsuruja ja avioliittoaikeita. Austenin tapa rakentaa ja kuvata hahmojen luonnetta on mielestäni kiehtova. Sekä se miten hahmot arvostelevat toistensa luonteita ja käyttäymistä. Tämäkin Austenin teos on täynnä seurustelua ja vieraisilla oloa. Ylpeydestä ja ennakkoluulosta poiketen tässä oli myös fyysistä kanssakäymistä henkilöiden välillä: kirjassa kuvattiin useampikin kättelytilanne.

Usein televisiosarjoissa, elokuvissa ja jopa kirjoissa sydänsuruja poteva henkilö kuvataan hirmuisen tyyneksi ja kyyneliäkin on korkeintaan kaksi taiteellisesti toisella poskella. Minusta moinen on kuvannut lähinnä tunteiden vähäisyyttä ja sydämen kylmyyttä. Eikö rakkaudessaan pettynyt ulvo suolaisessa vesilammikossa kuin nälkiintynyt susi? Austen kuvaa tässä teoksessa sydänsuruista kärsimistä viimeksi mainitulla tavalla, joka on minulle lukijana ja itsekin joskus sydämeni särkeneenä paljon uskottavampi kuvaus moisesta tuskasta.

lauantai 14. toukokuuta 2011

34. Hamlet, William Shakespeare

Positiivisesti yllättävä lukukokemus. Teos on helppolukuinen, vaikka suuri osa onkin loppusoinnullista runoilua. Kaiken puhutun ymmärsi helposti, toisin kuin vaikkapa Kalevalaa lukiessa, jossa samaa riviä saa tankata loputtomiin tajuamatta mistä on kyse. Välillä lauserakenteet muistuttavat sanojen epäjärjestyksessään Master Yodan puhetta. Ehkäpä suomennettaessa on pitänyt vähän kikkailla, että saadaan loppusoinnut kohdilleen.

Tarina pääpiirteissään pitäisi olla ihan yleissivistyksen kannalta kaikille tuttu. Todennäköisesti kuitenkaan moni ei tiedä "Ollakko vai eikö olla" -monologia enempää. Tässä siis juttu tiiviisti: Tanskan kuningas on kuollut ja hänen veljensä on perinnyt kruunun ja ottanut kuningattaren vaimokseen. Prinssi Hamlet kuulee isänsä aaveelta, että kuolema ei ollut luonnollinen ja murhan takana oli kuninkaan oma veli! Kostoa vannova Hamlet tekeytyy hulluksi, jotta kukaan ei arvaa mitä hänen mielessään liikkuu...

Vaikka teos on tragedia, on siinä paljon huumoria. Hamlet on mainio vitsiniekka. Pidin tästä kirjasta ja luen varmasti jatkossa lisää Shakespearea. Toivottavasti pääsen joskus teatteriin näkemään tämän näytelmänä.

Koetin eläytyä Hamletin rooliin.

Ps: Nyt rikottiin taas vanhuusennätyksiä. Alkuperäinen teos on vuodelta 1601 eli ehdottomasti vanhin lukemani tähän mennessä!

35. Juoksuhaudantie, Kari Hotakainen

Näin sattumalta tähän teokseen perustuvan elokuvan viime kesänä, mikä madalsi kirjaan tarttumisen kynnystä huimasti. Pelkän nimen perusteella olin epäillyt teoksen kertovan sodasta, minkä vuoksi mielenkiintoni ei ollut herännyt enkä ollut koettanut hakeutua leffan saatika kirjan ääreen. Todellisuudessa kirja kertoo miehestä, joka haluaa hommata omakotitalon saadakseen perheensä takaisin. Sotateemaa vilahtelee siellä täällä lähinnä vertauskuvallisesti.

Kerronta on vauhdikasta ja lukiessa milteinpä hengästyy. Luvut ovat passelisti suupalan kokoisia, joten "no luen vielä yhden" -ilmiö on huipussaan ja kirjan tulee puolihuomaamatta lukeneeksi lähes yhdellä istumalla. Tarinassa on minäkertoja, joka ei kuitenkaan kaikissa luvuissa ole sama. Tekisi mieli nimittää tätä huumoriksi, niin mainiosta kirjasta on kyse. Oikeasti taitaa kuitenkin kuulua draama-kategoriaan.

Kirjan aihe, eli talon etsiminen ja hankkiminen, osui aika ajankohtaisesti nappiin omaan elämään, sillä meillä on ilmassa vähän kotikuumetta. Kauppailmoituksia ja vuokrailmoituksia on plärätty ja kovasti miettitty pienen perheen tulevaisuuden näkymiä. Tuskin sentään lähestytään kodin hankkimista samaan tapaan kuin tässä kirjassa...

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

33. Fedja-setä, kissa ja koira, E. Uspenski

Heh, eihän tämä oikeasti mistään sedästä kertonutkaan vaan Fedja-setä nimisestä pienestä pojasta! Tämä kirjan takakannessakin lastenkirjallisuuden suosikkihahmoksi tituleerattu henkilö oli minulle entuudestaan täysin tuntematon. En ollut mielestäni kuullutkaan moisesta kirjasarjasta ennen tätä luku-urakkaa. Jälleen siis yksi uusi syy kiitellä itseään tähän lukuhommaan ryhtymisestä!

Pidin kirjoitustyylistä sekä tarinan yllätyksellisyydestä. Kirjailija on todella päässyt hyvin lapsen maailmaan sisälle, sillä monin kohdin tapahtumat vaikuttivat lapsen kertomilta jutuilta, jotka aikuinen kirjoittaa muistiin, koska lapsi on itse liian pieni että osaisi kirjoittaa. Kirjoitustyyliltään teksti on aivan täydellistä ääneen luettavaksi. Kokeilinkin sitä yhden luvun verran. Kieli on vanhahtavaa ja siinä on mukava tempo, mikä suorastaan houkuttelee lukemaan ääneen. Luvutkin ovat niin lyhkäisiä, että pienikin kuuntelija jaksaa keskittyä (varsinkin kun välillä voi katsella kuvia).

Jotakuta vanhempaa saattaa häiritä sivulauseessa mainitut kuolema ja sota tai jopa metsästäminen. Itseäni lähinnä kummastutti yksi luku, jossa lehmä söi humalan kukintoja ja siitä humaltui, minkä jälkeen myös lehmän maitoa juoneet humaltuivat. Mutta toisaalta, eivätpä ne lapset rikki mene siitä että tällaisiakin asioita saduissa käsitellään.

tiistai 10. toukokuuta 2011

32. 2001: A Space Odyssey, Arthur C. Clarke

Avaruusseikkailu 2001 on minulle ennemminkin elokuva kuin kirja, joskin täytyy heti nolona tunnustaa, etten ole kyseistä elokuvaa edes nähyt (pienen pätkän tosin joskus kanavasurffatessa). Nyt tartuin kirjaan ja vieläpä alkuperäiskielellä, englanniksi. Kirjan alkusanoissa Clarke kertoo tehneensä kirjaa yhteistuumin Kubrickin kanssa yhtä aikaa elokuvan käsikirjoituksen työstämisen rinnalla. Kirja ja elokuva ovat siis syntyneet samasta luomisen tuskasta ja yhtäaikaa.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1968 ja se sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 2001. Tulevaisuuteen kirjoittaminen on varmasti haastavaa hommaa, koska ei voi koskaan tietää millaisia teknisiä keksintöjä ja tieteellisiä saavutuksia aika tuo tullessaan. Koskapa tässä(kään) teoksessa ei ole osattu aavistaa lähes jokaisella olevan kännykkää vuonna 2001, netin käyttömahdollisuuksista puhumattakaan, alleviivaa esimerkiksi puhelinkoppien käyttö liiaksi tarinan fiktiivisyyttä. Toisin sanoen siis, jos olisin lukenut tämän vaikkapa 1993 olisi koko juttu tuntunut ihan uskottavalta.

Olen jo aikaisempien kirjojen parissa huomannut olevani juonilukija. Haluan, että tarina etenee koko ajan ja kaikella kerrotulla on jokin kokonaisuuden kannalta olennainen merkitys. Pitkät kuvailut, maalailut ja aiheesta poikkeamiset saavat minut levottomaksi ja jopa ärtyneeksi. Myös avaruusseikkailun kanssa koin tällaisia epätoivon "miksi tämä ei etene" -hetkiä. Kirjassa oli paljon kuvailua ja teknisten laitteiden toiminnan selittämistä yms. mikä kyllä rakentaa miljöötä, mutta on juonen kannalta vähäpätöisempää. Pahasti ei missään välissä kuitenkaan ehtinyt pitkästyä, eikä kirjassa ole sivujakaan paljoa yli kahdensadan.

Sitten vielä luku-urakan kuulumisia. Olen jäänyt vähän jälkeen aikataulusta ja pitäisi kiriä. Luin tässä välissä yhden listan ulkopuolisen kirjan, järjestin tyttäreni ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ja sairastin oksutaudin. Siinähän sitä runsas viikko hurahtikin! Täytyy etsiä listalta muutama mahdollisimman ohut teos ja koettaa siten saada urakkaa eteenpäin. Suosituksia nopeasti luettavista kirjoista otetaan mieluusti vastaan!