Mustarastas laulaa (Birdsong) on enimmäkseen juuri sellainen sotaromaani, millaisia olen olettanut sotaromaanien olevankin. Kurjaa elämää ja kuolemaa juoksuhaudoissa. Varsinkin sitä jälkimmäistä. Teoksen alkuperäinen nimi on hieman osuvampi kuin suomennos, sillä kirjassa on useita laulavia lintuja, ei pelkästään mustarastaita.
Jotta tarina ei olisi pelkkää masentavaa sotaa, on mukana myös intohimoinen rakkaustarina, sekä vilkaisuja tulevaisuuteen sodassa taistelevan miehen lapsenlapsen elämään. Ideana toimiva, mutta toteutus vähän ontuu. Linkki aikojen välillä voisi olla vahvempi ja säväyttävämpi.
Ja jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin, niin teoksessa ollaan keskellä ensimmäistä maailmansotaa. Lähinnä Ranskassa. Sota ei todellakaan ole minua kiinnostava aihe, mutta surulliset ihmiskohtalot ja taistelukuvaukset kyllä koskettivat tätä lukiessani. Kuinka monet ovatkaan sodissa kuolleet, ja kuinka monien elämä kokonaan unohdettu?
Minä luin vähän aikaa sitten Faulksin romaanin Viikko joulukuussa ja olisi kiva lukea samalta kirjailijalta jotain muutakin. Ehkä tämä olisi hyvä vaihtoehto kun sotakin aiheena kiinnostaa aika paljon:)
VastaaPoistaVoisikohan jo tekstin pituudesta päätellä, että ei kovin paljon säväyttänyt tämä kirja.
VastaaPoistaHassulta idealta kuulostaa tuo, että on välähdyksiä tulevaisuuteen. Yleensähän muistellaan ja väläytellään vain menneitä tai sitten molemmat menevät mukana käsi kädessä.
Itse pidin tästä kirjasta. Sota ja rakkaus yhdisttetynä on toki aika kulutettu aihe, mutta lukemisen arvoisena pidin! :)
VastaaPoista