63. Oikeusjuttu, Franz Kafka

WTF? Näin hämmentävää lukukokemusta en olekaan hetkeen saanut. Todellakin omituista. Tarina muistutti omituisuudessaan ja pienine virkamiehineenSaatana saapuu Moskovaan -teosta siinä määrin, että odottelin jo lopussa paljastuvan kaiken takana olevan samaisen kujeilevan Saatanan.

Tarina alkaa, kun Josef K. pidätetään. Siitä alkaa oikeusjuttu, jossa ei ole päätä eikä häntää. Kirjan takakannessa Kafkaa ylistetään erikoislaatuisesta huumorista ja satiirin tajusta. Minun huumorintajultani tämä meni kyllä kokonaan ohi. Olisin tarvinnut jotain huomio-nyt-saa-nauraa-merkintöjä marginaaliin. En ikimaailmassa olisi osannut ajatella tätä kirjaa huumoriteokseksi, ja vielä nytkin tätä kategorisointia on vaikea sulattaa.

Kirjan loppupuolella vastaan tuli hämmästyttävä teksti "Tämä luku jäi Kafkalta kesken". Kurkistus wikipediaan paljasti, että Kafka kuoli tuberkuloosiin jättäen kesken useampiakin teoksia. Joku hänen ystävistään kirjoitti kirjan loppuun, ja tyyli muuttuukin loppupuolella niin erilaiseksi että se olisi herättänyt kummastusta ilman tuota ilmoitusta luvun jäämisestä kesken. Olikohan Kafka jättänyt muistiinpanoja suunnittelemastaan lopetuksesta, vai keksikö hänen ystävänsä loput tapahtumat omasta päästään? Kummin vain, olen pettynyt kun lopussa tuomioistuimen väki ei riisunut tekonahkojaan ja koko homma paljastunut avaruusolioinvaasioksi.

62. Pikku naisia, Louisa M. Alcott

Ihastuttava, hyvän tuulen takaava teos, jossa esiteltyjen sisarusten perhe-elämää seuratessa alkaa itsekin haaveilla neljästä tyttärestä. Pikku naisia päätyy mielessäni samaan lokeroon kuin Pieni talo preerialla, Pieni runotyttö ja Annan nuoruusvuodet. Jonkin verran kirja muistuttaa myös Jane Austenin teoksia, ja erityisesti yhtäläisyyksiä löytyy Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjan kanssa, jossa sisarustyttösiä oli vieläpä yksi pikku naisia enemmän.

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa eletään vuosi Marchin perheen kanssa alkaen joulusta vuonna 1860. Ennen rikkaana elänyt perhe on köyhtynyt, isä on lähtenyt sotaan ja joulusta on tulossa ankea. Sisarusten keskinäinen rakkaus, monipuoliset taiteelliset lahjat ja vilkas mielikuvitus takaavat heille kuitenkin paljon onnellisia hetkiä ja mukavan vuoden. Yllätyksiltäkään ei vältytä.

Rivien välistä löytyy paljon vinkkejä hyvään elämään. Vaikka ovatkin vanhoja, käyvät nykyaikaisillekin ihmisille oikein mainiosti!

61. Sinuhe Egyptiläinen, Mika Waltari

Nyt se on sitten luettu. Tämä kirja ehti roikkua pitäisi lukea -listalla ainakin 15 vuotta. Olen roikuttanut tätä kirjaa käsivarren mitan päässä kaikki nämä vuodet, tarttumatta siihen kunnolla. Kuitenkin takaraivossa on koko ajan kuiskinut pitäisi-mantra. Kyllä minä vielä joku päivä. Juuri tämä pitäisi, pitäisi, pitäisi -ajattelu oli yksi niistä syistä miksi päätin viime vuoden lopulla lukea klassikkokirjoja. Miksi lykätä hamaan tulevaisuuteen jotain minkä voi ihan hyvin tehdä nytkin. Samaan tapaanhan ihmiset haaveilevat vaikkapa joskus näkevänsä pyramidit. Miksi lykätä sitä enää yhtään enempää? Mars etsimään äkkilähtöjä! Carpe diem!

En yhtään ihmettele, että Sinuhe Egyptiläinen on äänestetty KSML:n listalla ykkössijalle. Kirja on elämys. Uskomatonta, että itse egyptissä käymättä Waltarilla on riittänyt mielikuvitusta kokonaisen maailman ja kulttuurin luomiseen kaikenlaisine yksityiskohtineen. Kuinkahan paljon kirjassa on todenperäisyyttä? Onko muinaisessa Egyptissä ylemmille kumarrettu kädet polvien tasalla, onko naimisiin menty rikkomalla ruukku, onko Kuolemantalossa säilötty köyhien ruumiita lipeävedessä kolmekymmentä päivää? Waltari rakentaa kuvaa muinaisesta Egyptistä niin uskottavasti, että hänen voisi uskoa eläneen siellä. Tämä on erikoista, koska olen usein kuullut kirjailijoille suunnatun neuvon, että kannatta kirjoittaa asioista jotka ovat itselle tuttuja, jotta pystyy kirjoittamaan vakuuttavasti ja uskottavasti.

Tästä kirjasta on usein sanottu, että se alkaa hitaasti mutta vie mennessään kunhan pääsee kunnolla vauhtiin. Minulle lukukokemus oli aivan päinvastainen. Tarina ja miljöö kiehtoivat minua alusta asti, mutta loppupuolella tylsistyin. Epäilen syynä olleen tarinan keskittyminen kirjan lopussa sotateemaan, mikä ei ole minulle erityisen suuri kiinnostuksen kohde. Lopun latistuksesta huolimatta, pidän teosta erinomaisena. Löytyypä sieltä painava sana miehistäkin:

"Te miehet olette kaikki samanlaisia, ja miehistä on lähtöisin kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu, sillä miehet eivät koskaan kasva täysikasvuisiksi, vaan pysyvät aina poikina ja viskelevät kivillä ja lyövät kepeillä toisiaan ja iskevät toisensa nenän verisiksi ja heidän suurin himosa on tuottaa surua niille, jotka heitä rakastavat ja toivovat heille hyvää."

Mikä kirja listalta puuttuu?

Tässä vaiheessa luku-urakkaa on vastaan tullut mahtavia teoksia, elämää suurempia kertomuksia, sydäntä sykähdyttäviä kohtaloita ja uutta ajattelemisen aihetta tarjoavia tarinoita. Joidenkin kirjojen kohdalla on kuitenkin joutunut kysymään itseltään useampaankin kertaan, miksi ja miten kyseinen kirja on raivannut tiensä top 100 -listalle? Tämä laukaisi ajatusketjun. Jos jonkun kirjan päätyminen listalle kummastuttaa, on varmasti myös hienoja kirjoja, joiden jääminen listan ulkopuolelle on vähintään yhtä omituista. Siksi onkin hienoa, että voin tämän blogin avulla kääntyä muiden kirjallisuuden ystävien, tuntijoiden ja suurkuluttajien puoleen kysyäkseni tämän tärkeän kysymyksen: Mikä kirja mielestäsi listalta puuttuu?

Muistin virkistykseksi linkit listoihin:
BBC:n lista
KSML:n lista

60. Sivullinen, Albert Camus

Koska jo aivan luku-urakan alussa siskoni luettavaa minulle suositellessaan huomautti, että "Ja Sivullinen on ihan PASKA!" tartuin kirjaan vähän epäröiden. Sattumalla oli osuutensa asiaan, sillä kirja pisti silmään kirjaston hyllyltä. Ilahduttavan ohut opus oli helppo napata mukaan, vaikka syli olikin jo täynnä muita kirjoja. Avarsin mieltäni ja ajattelin testata, josko aivoni ajattelevi siskoni kanssa samaan tapaan...

Ihan ensimmäiseksi täytyy taas varoittaa, että jos meinaat itse lukea tämän älä missään tapauksessa vilkaise takakannen tekstiä ensin. Minulle tuttuun tapaan luin tekstin vasta kirjan lukemisen jälkeen ja olin repiä hiukset päästäni epätoivon ja raivon vuoksi. Jälleen kerran takakanteen on heti ensimmäiseen lauseeseen onnistuttu laittamaan kaksi sellaista paljastusta, jotka tietämällä kaikki tulevien tapahtumien jännittäminen pilataan lukijalta aivan täysin. Tämän sanottuani olen myös itse sen ongelman edessä, että mitä voin tästä teoksesta kertoa paljastamatta liikaa?

Kirja kertoo miehestä, joka ei teeskentele. Hän ei väkisin itse hautajaisissa, jos itku ei tule. Hän ei kerro himoitsemalleen naiselle rakastavansa tätä. Hän sanoo suoraan, että asiat ovat yhdentekeviä. Hän on oma itsensä, eikä koeta muuta olla. Näin saa helposti umpimielisen maineen, ja omaa käytöstä voi olla vaikea selittää muille (jos edes haluaisi), vaikka oma kohtalo olisi siitä kiinni. Onko hän sydämetön?

Kirjan lukeminen oli raskasta. Teksti on todella töksähtelevää, koska koko kirja on kannesta kanteen hyvin lyhyitä lauseita ja mahdollisimman lyhyitä virkkeitä. Tök tök töks. Tök tök töks. Eräässä kohtauksessa tosin eräs henkilö vimmastuu ja tätä hengästyttävää tunnetta korostaa oivasti yksi pitempi lause, jossa saattoi olla jopa kaksi sivulausetta. Ellen ihan liioittele? Ehkä tämä oli ihan tarkoituksellinen tehokeino, sitä en voi varmaksi tietää.

En allekirjoita väitettä Sivullisen paskuudesta, joskaan teos ei ole kirjoitustyylinsä vuoksi mitenkään helppolukuinen. Kirjan sisältö tarjoaa kosolti ajattelemisen aihetta, ja voin kuvitella että vääränlaisessa mielentilassa tämä ei aukene millään tasolla.