96. Tuulen viemää, Margaret Mitchell

Tuulen viemää on aika järkäle kirjaksi. Lähinnä sen vuoksi kirja jäi viime vuonna lukematta, koska aikataulu ei antanut periksi paneutua rauhassa tiiliskiven kokoiseen lukuelämykseen. Nyt sainkin lukea kirjan kaikessa rauhassa. Alkusysäyksen kirjan lainaamiseen kirjastosta, antoi tämä Yöpöydän kirjat -blogissa ollut juoniselostus.

Tarina on minulle elokuvana tuttu jo lapsuudesta. Olen liioittelematta nähnyt leffan kymmenisen kertaa. Viimeisimmästä katselukerrasta on kuitenkin vierähtänyt jo varmasti se kymmenen vuotta. Ihan tuoreimmassa muistissa tapahtumat ja käänteet eivät siis olleet, vaikka monet kohtaukset ja vuorosanat ovatkin painuneet mieleen todella elävästi ja yksityiskohtaisesti. Uskallankin väittää, että elokuvassa on noudatettu kirjaa hyvin uskollisesti, vaikka toki erojakin huomasin.



Kirja on mahtava. Lukeminen oli elämys eikä menoa haitannut laisinkaan se, että tiesi tulevat tapahtumat aika hyvin ennalta. Ei mikään ihme, että näin mainio ja viihdyttävä kirja löytyy sekä suomalaisten että brittien listalta. Uskon, että amerikkalaiset äänestäisivät tämän vielä lähemmäs listan kärkeä, kerrotaanhan tässä heidän omasta historiastaan.

Kirjassa on mielenkiintoinen tuoreelta tuntuva lähestymistapa päähenkilön ja juonen keskinäiseen suhteeseen, mitä en muista kohdanneeni aikaisemmin. Päähenkilö nimittäin on keskellä tapahtumia ja keskusteluja, mutta ymmärtää niistä ja niiden merkityksestä usein vähemmän kuin lukija. Hän tuntuu olevan "ihan pihalla"ja tekevän omituisia tulkintoja muiden käytöksestä ja puheista. Tästä tuli itselle sellainen olo, että olisi itse kovastikin fiksumpi ja voisi vaikka tarjota apua tilanteen ymmärtämiseksi ja korjaamiseksi.

Päähenkilöön voin samaistua siinä mielessä helposti, että pakon edessä olisin valmis menemään melko pitkälle ruokkiakseni nälkää näkevän perheeni. Tunnontuskitta.

Lukemisen myötä ymmärrän paremmin etelävaltioita, orjuutta ja Ku Klux Klania. Ongelmana on tietysti, että kuinka paljon fiktiivisen kirjan pohjalta kannattaa käsityksiään ja maailmankuvaansa rakentaa. Vaikka kaikkea ei täysin voi uskoakaan, niin ainakin aihe antaa ajateltavaa.

Palautin kirjan tänään kirjastoon. Täti tiskin takaa tokaisi: "Saitko luettua?". Toki sain, eikä tehnyt edes tiukkaa. Pari liian pitkää sotajoukkojen taktiikasta kertovaa pätkää voidaan jättää huomioimatta, joten tarinassa ei tullut pahoja suvantokohtia. Tuulen viemää vei mukanaan kuin tuuli.