keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

19. Kärpästen herra, William Golding

Mitä saadaan, kun yhdistetään LOST, Survivor, Kid Nation ja Standfordin vankilakoe?

Kärpästen herra on kertomus sosiaalisista suhteista, ryhmän toiminnasta ja valtasuhteista. Joukko koulupoikia pelastuu lentokoneesta autiolle saarelle, jolla heidän täytyy pärjätä ilman aikuisia. Paratiisisaarella olisi kiva vain leikkiä, mutta olisihan se mukavaa päästä kotiinkin. Kirjan takakansi väittää kirjan kertovan pahuudesta ja julmuudesta, mutta minusta tuollainen kuvaus ei näe tarinaa pintaa syvemmältä.

Nuorimmat pojat ovat kuusivuotiaita ja vanhimmat noin 12. Tämän ikähaarukan pojille mielikuvitus tekee herkästi tepposet ja oudot varjot saavat pelottavien petojen muodon. Usein sanotaan lasten olevan julmia, ja tämän näkyvän kiusaamisena. Saarella lihava ja likinäköinen poika joutuu heti muiden pilkan kohteeksi. Tämä kiusaaminen loi minulle varsin ahdistavan tunnelman kirjan alkupuolikkaan ajalle, enkä laisinkaan ihmettele että kirja on jäänyt minulta kesken edellisellä lukuyrityskerralla.
"Meidän kai pitäisi saada tietää kaikkien nimet" lihava poika sanoi. "Tekisimme kaikista luettelon. Ja meidän olisi pidettävä kokous."
Ralph ei ollut huomaavinaankaan viittausta, joten lihavan pojan oli jatkettava.
"Minusta on samantekevää miksi he sanovat minua", hän sanoi luottamuksellisesti. "Kunhan he eivät käytä sitä nimeä, jolla minua kutsuttiin koulussa."
Ralph osoitti laimeata kiinnostusta.
"Mikä se oli?"
Lihava poika vilkaisi olkapäänsä ylitse ja kumartui sitten Ralphin puoleen.
Hän kuiskasi.
"Minua sanottiin Possuksi."
Ralph kirkui naurusta. Hän hypähti pystyyn.
"Possu! Possu!"

Lukukokemus olisi varmasti miellyttävämpi, jos ei pode sympatiaa kiusattuja ja ulkopuolisia kohtaan. Minua kävi Possu-ressu niin sääliksi, että kirja lähinnä ahdisti. Tarina oli kuitenkin niin jännä, että ahdistus väistyi usein jännittämisen ja välillä jopa pelkäämisen tieltä. Sivistyneen yhteiskunnan unohtaneet lapset kun saattavat keksiä mitä tahansa, ei koskaan voinut olettaa että tapahtumat saisivat ennalta olettamansa käänteen.

Kokonaisuutena kirja on mainio. Kaikki asiat sulautuvat yhteen eheäksi kudelmaksi. Hahmot ja tapahtuvat ovat uskottavia, joskin jokainen RealityTV-fani tietää tulentekemisen ja ruoanhankkimisen olevan kirjassa kuvattua rankempaa. Lopulta monet asiat jäävät vähän auki: minne pojat olivat matkalla ja miten selvisivät hengissä tipahtavasta lentokoneesta? Minkä pituista ajanjaksoa kirja käsittelee? Miten tarina jatkui sen jälkeen, kun kirja loppui?

10 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, täytyypä joskus lukea tämä klassikko. Kiva blogi sinulla muutenkin, tulen seuraamaan urakkaasi tiiviisti!:)

    VastaaPoista
  2. Luin tämän kirjan lukioikäisenä (todella kauan sitten :)) ja edelleen kirjan voimakas tunnelma, sen julmuus ja samalla hienous ovat mielessäni. En muista enää kirjan tapahtumia, mutta nimenomaan se mielikuvituksen rooli jäi mieleeni.

    Olisi kiinnostava tietää, minkä verran tämä klassikko on vaikuttanut niin monien realitysarjojen syntyyn.

    VastaaPoista
  3. Ihanasti olet tiivistänyt koko kirjan yhteen lauseeseen: "Mitä saadaan, kun yhdistetään LOST, Survivor, Kid Nation ja Standfordin vankilakoe?"
    Se on todellakin niitä kaikkia! :)

    VastaaPoista
  4. Samanlaiset fiilikset täällä muistissa tuon kirjan lukemisen jälkeen. Sympatia ja sääli Possua kohtaan ahdistivat kovasti, koska tiesi, että Ralpf on mitä on. Tämän kirjan soisi kuuluvan yläasteen äidinkielen kurssille, vai vaatiiko kuitenkin aikuisen lukijan?

    VastaaPoista
  5. Olen tainnut olla yläasteella tai jopa lukiossa, kun yritin joskus tätä lukea. Keskenhän se jäi. Että minulle ainakin oli tarpeen vähän vanhentua ennen kuin miellyin kirjaan. Tämän kirjan kanssa huomasi pitäneensä teoksesta vasta puoli vuorokautta takakannen sulkemisen jälkeen. Jotenkin se jäi mieleen muhimaan toviksi.

    VastaaPoista
  6. Minä luin Kärpästen herran pari vuotta sitten ja koin kovin ahdistavaksi ajatuksen siitä, kuinka helposti pojilta kävi irtautuminen yhteiskunnan säännöistä ja siirtyminen anarkiaan. Yhteiskunnalla tarkoitan sitä, miten he alussa sopivat yhteiset pelisäännöt. Toki kyseessä ovat lapset, mutta on helppo kuvitella, miten vastaava tapahtuisi aikuisten kohdalla aivan yhtä helposti.

    VastaaPoista
  7. Jori, allekirjoitan kaiken sanomasi muuten, mutta en kokenut tuota ajatusta ahdistavaksi. Ehkä kiehtovaksi ja vähän jopa itsestäänselväksi. Uskon, että sama olisi varmasti tapahtunut myös aikuisten kesken, mutta ehkä hitaammin? Lasten kanssa kaikki on niin paljon mutkattomampaa, minkä vuoksi annan kirjailijalle tunnustusta oivalluksesta käyttää tähän "yhteiskuntakritiikkiin" lapsia.

    VastaaPoista
  8. Minä olen lukenut Kärpästen herran kouluaikoina, muistaakseni lukiossa. Pidin kirjasta kaikessa sen raadollisuudessa ja ahdistavuudessakin. Tarkasti en kirjan kaikkia käänteitä enää tosin muista.

    Raisa, mua jäi mietityttänään, mistä ajattelit kirjan kertovan, kun kirjoitit, että "[k]irjan takakansi väittää kirjan kertovan pahuudesta ja julmuudesta, mutta minusta tuollainen kuvaus ei näe tarinaa pintaa syvemmältä". Viittaat ehkä juuri tuohon yhteiskuntakritiikkiin?

    VastaaPoista
  9. Niin. Minusta kirjalle ei tehdä oikeutta, jos ajatellaan sen kertovan pahuudesta ja julmuudesta. Ennemminkin pahuus ja julmuus ovat niitä seurauksia, joiden syyt pitää nähdä sieltä syvemmältä: ihmisluonnosta, valtataistelusta, ryhmähengestä, Group Think -ilmiöstä, yhteiskunnan muodostumisesta ja rakenteesta... Ehkäpä voisi ajatella tässä olevan myös jotain sukupuolirooleihin liittyvää. Miten tarina olisi ollut erilainen, jos mukana olisi ollut myös tyttöjä? Olisiko näillä ollut hoivaviettiä sen verran, että olisivat pitäneet huolta kaikkein pienimmistä, jotka nyt vain pyörivät isompien poikien jaloissa?

    Jopas taas jaarittelen. Tiivistettynä siis sanoisin, että minusta kirja kertoo vallasta ja ryhmädynamiikasta.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!