sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Esittele kirjanmerkkisi

Harvoin mitään kirjaa saa oikeasti luettua yhdeltä istumalta. Hyvänkin teoksen laskee välillä alas vähintäänkin hakeakseen välipalaa. Jos ei halua murtaa kirjan selkämystä, taittaa sivun kulmaa tai hukata paikkaansa, on käytettävä kirjanmerkkiä. Joskus kirjan väliin laittaa mitä tahansa käteen osuvaa: kirjastokuitin, kännykän, sanomalehden tai karkkipaperin. Toisinaan käytössä on ihka oikea kirjanmerkki. Se voi olla matkamuisto, lahja ystävältä, palkinto kirjaston kirjavisasta tai lapsen kerhossaan askartelema luomus.

Kirjanmerkki voi kertoa jotain käyttäjästään. Siksi haastankin sinut kuvaamaan ja esittelemään muille tällä hetkellä käyttämäsi kirjanmerkin.

Minulla on kirjan välissä juuri nyt tällainen erikoinen pelikortti. Se on kulkenut mukana lukuhetkissä jo ainakin kolmen edellisen kirjan verran.

Kortti on peräisin pakasta, jonka saimme kaupanpäällisenä vuokratessamme pakettiauton road trippiä varten Uudessa-Seelannissa. Kirjanmerkki on siis myös matkamuisto. Kortti on päätynyt alunperin kirjan väliin vahingossa, kun se sattumalta on ollut käden ulottuvilla oikealla hetkellä. Koska pakan korteista suurin osa on hukassa tai toimittamassa jotain uutta tehtävää, ei tällä kirjanmerkkikortillakaan ole kiire palata pakkaan. Ura kirja-alalla siis jatkuu vielä.

21 kommenttia:

  1. Todella kiva haaste. Toivottavasti moni nappaa tähän haasteeseen kiinni. Olisi kiva saada kirjanmerkkivinkkejä (itse käytän yleensä kamujen lähettämiä kortteja). :)

    VastaaPoista
  2. Mainio haaste! Pyrin tarttumaan tähän ensi viikolla!

    VastaaPoista
  3. Hehe hauska! Itsellä on tällä hetkellä montakin kirjaa kesken -> paljon erilaisia kirjanmerkkejä... Voisi itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän tulee sitten kokonainen valokuvanäyttely! :)

      Poista

  4. Mukava haaste. Osallistun ensi viikolla!

    Kivannäköinen kirjanmerkki tuo korttisi!

    VastaaPoista
  5. Kiva haaste, taidan osallistua vaikkapa ensi viikon alussa!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiinnolla odottelen, että mitä kirjojenne välistä löytyy! :)

    VastaaPoista
  7. Ja miten tähän sitten osallistutaan? Minullakin on aina monta kirjaa kesken, jokaisessa eri kirjanmerkki - kuten ANNIlla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarina, sinulla ei tainnut olla omaa blogia? Laita kuva jonnekin muualle nähtäväksi. Vaikkapa Facebookiin :)

      Poista
  8. Ai jaa, tämä olikin haaste bloggareille. Olen niin taukki näissä jutuissa, sorry :)

    VastaaPoista
  9. Hauska haasteidea! Voisinpä vaikka itsekin tähän tarttua tässä joku kerta! :)

    VastaaPoista
  10. Jei, minäkin voisin yrittää kuvata kirjanmerkkini! Sillä kun on oikein tarinakin taustallaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sainkin jo omani esiteltyä: http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/2012/11/kirjanmerkki-kesken-oleva-kirja.html

      Poista
  11. Ihana haaste :) Esittelenpä muutaman oman kirjanmerkkini lähipäivien aikana!

    VastaaPoista
  12. Hauska haaste :) Rakastan kirjanmerkkejä ja nappaan niitä kokoelmiini milloin mistäkin ja mitä erilaisempia, joko "oikeita" kirjanmerkkejä tai sitten muuten vain sellaiseksi sopivia. Yhden olenkin esitellyt jo keväällä: http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/search/label/Bates%20H.E.

    VastaaPoista
  13. Onpas kiva haaste! Innostuinkin heti tekemään postauksen aiheesta:
    http://kirjahamsterinlukuvinkit.blogspot.fi/2012/11/kirjanmerkin-esittely_21.html

    VastaaPoista
  14. Olipa kiva haasteidea! Kävin heti keräämässä tällä hetkellä käytössä olevat kirjanmerkit nippuun ja kuvaamassa ne! Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  15. http://sekametelisoppakohtaasillisalaatin.blogspot.fi/2013/01/kirjanmerkkini.html
    Käypäs vilkaisemassa minunkin kirjanmerkkejäni! :)

    VastaaPoista
  16. Pitäisi varmaan kerätä uudeksi postaukseksi linkit näihin kaikkiin hienoihin kirjanmerkkeihin. Olen ilolla katsellut ja lukenut postauksia näistä. Todella hienoja kirjanmerkkejä monilla ja kiva että niissä on usein tarinatkin takana.

    Itsekin sain juuri ihan uuden kirjanmerkin tuliaisina Vietnamista. Otankin sen käyttöön piakkoin :)

    VastaaPoista
  17. Tästä en lähetä kuvaa, eikä minulla olekaan blogia enkä ole fb:ssä, mutta joku lukee wc:ssämme kirjaa ja on jättänyt vessapaperia kirjanmerkiksi! Tiedän kyllä kuka se on, mutten Teemun nimeä viiti tässä mainita.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!