maanantai 24. lokakuuta 2011

73. Uhrilampaat, Thomas Harris

Clarice Starling on opintojensa loppusuoralla poliisiopistossa ja toivoo pääsevänsä valmistumisen jälkeen töihin Käyttäytymistieteen laitokselle. Hän ottaa siis mielellään vastaan pieniä askareita laitokselta jo opintojensa oheen, mutta näissä hommissa hän ajautuu ikään kuin sattumalta etsityn sarjamurhaajan jäljille.

Olen nähnyt tämän elokuvan ollessani vielä melko nuori. Väittäisin, että kyseessä on ollut ehkä vuosi 1993, jolloin olin itse 13-vuotias. Elokuvaa oli hehkutettu minulle etukäteen kovasti, mutta koska tällainen genre oli minulle aivan uusi tuttavuus en pitänyt elokuvaa kovinkaan häävinä. Nyt kirjan luettuani olen aivan täpinöissäni ja tahtoisin nähdä leffan uudestaan uusin silmin ja kypsemmästä näkökulmasta. Sen verran elokuva on kuitenkin jäänyt mieleen, että näin Hannibal Leckterin roolissa loistavan Anthony Hopkinssin myös mielikuvissani kirjaa lukiessani.

Hannibal Kannibal, todellinen herkkusuu. Luottaisitko mihinkään tämän miehen sanomaan?

Kirjan kerronta oli siinä mielessä mestarillista, että henkilöhahmojen tunnetiloihin pääsi helposti sisään. Kyse ei ole pelkästään pelosta ja inhosta, mukana on kosolti raivoa, kunnianhimoja, turhautumista ja myös helliä tunteita. Hahmojen mukana huomaa elävänsä ja heitä kannustaa onnistumaan (paitsi siis kuitenkaan sarjamurhaajaa, jonka toivoo jäävän kiinni) ja epäonnistumisen hetket ja mönkään menevät suunnitelmat turhauttavat itseäkin. Jännittävä ilmapiiri ja suupalan kokoiset luvut tekivät kirjasta niin helppoa luettavaa, että hotkaisin sen lähes yhdellä kertaa. Takakannen suljettuani sydän tykytti vielä hieman tavallista tiuhemmin, mikä on varma vakuutus siitä että teos on monen kiitoksen arvoinen.

Kirja on ilmestnyt vuonna 1988, aikaan ennen kännyköitä ja googlea. Kuinka paljon helpompaa sarjamurhaajan metsästäminen nykyaikana onkaan, kun voit itse löytää tietoja, jotka ennen piti kaivaa asiantuntijan avulla homeisen kirjastoholvin takimmaisesta arkistokaapista? Kyllähän siinä myös jännitys kärsisi, jos heti vaaran uhatessa voisit hälyttää apua sen sijaan, että mietit missä on lähin puhelinkioski. Luin joskus jonkun kriitikon (todennäköisesti kyseessä oli mainioMarko Ahonen) kirjoituksen, jossa hän ehdotti telvisiomaailman jäädyttämistä 90-luvun puoliväliin, juuri siitä syystä, että kännykät eivät pilaa kaikkia seikkailuja pelastamalla sankarit pinteestä liian helpolla. Ei mikään pöllömpi idea.

5 kommenttia:

  1. Minä luin tuon joskus nuorena, ja tykkäsin. Jatko-osa Hannibal ei enää niin toiminutkaan (vaikka kirjana sentään paremmin kuin elokuvana). Elokuva on niin ikään suosikkejani, kestää ehdottomasti uuden katsomisen nykysilmin!

    VastaaPoista
  2. Minä tykkäsin tästä elokuvasta kun katsoin sen pari vuotta sitten. Löysin kirjan eurolla kirpparilta vähän aikaa sitten joten tämä on myös lukulistallani:)

    VastaaPoista
  3. Uhrilampaat on ollut aina leffasuosikkejani. Kirjaa en ole lukenut, mutta se on takuulla elokuvaakin parempi. Elokuvankin viime katselukerrasta on jo aikaa ties kuinka monta vuotta, joten olisi ehkä aika päivittää elämyksiä...

    VastaaPoista
  4. Olen nähnyt elokuvan joskus aikoja sitten, mutta kirjan lukemista en ole edes ajatellut.

    VastaaPoista
  5. Mie taisin lukea Hannibaalit ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Pidin niitä jo silloin todella mahtavina. Nykyään ne ovat vielä parempia, kun ne ehkä avautuvat vähän paremmin.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!