tiistai 27. joulukuuta 2011

92. Joululaulu, Charles Dickens

Säästin Joulutarinan luettavakseni näin jouluiseen aikaan, ja ajoitus osuikin mukavasti nappiin. Vaikka kyseessä onkin kummitusjuttu, niin kyllä tämä käy osaksi jouluista tunnelmaa ihan hyvin. Lukemani painos on Michael Foremanin kuvittama, ja kuvat ovat ihanan jouluisia! Painoksessa on vieressä esitetyn kaltainen kansikuva, mutta suomalaisella otsikkotekstillä.

Joululaulu (Christmas Carol) suomennetaan toisinaan myös nimellä Joulutarina. Joululaulu on kuitenkin osuvampi suomennos, koska kirjan kappaleet on nimetty säkeistöiksi laulun tapaan. Joululaulun idean tunteminen on mielestäni osa yleissivistystä, viitataanhan tarinaan ja sen henkilöihin monissa yhteyksissä. Nyt on siis tämä sivistyksen aukko omalta osaltani tukittu. Aikaisemmin tarina on tullut minulle tutuksi nykyaikaistettuna elokuvaversiona (Scrooged 1988) ja animaatioversiona (Christmas Carol 2009). Tarinaan viitataan myös Ystäväni Owen Meany -teoksessa, jossa sitä esitetään näytelmänä.

Jouluahan riittää Loppiaiseen tai jopa Nuutin päivään saakka, joten vielä ehtii kirjastoon lainaamaan tämän jouluisen tarinan. Hyviä Joulun jälkitunnelmia ja iloista uutta vuotta 2012 teille kaikille blogini seuraajille. Uudesta vuodesta puheenollen, joko arvaatte millaisen urakan otan ensi vuodelle?

3 kommenttia:

  1. Tämä kirja on aivan ihana luettava, varsinkin joulunaikaan. Myös elokuvaversio on katsomisen arvoinen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos näistä kaikista kirjoittamistasi kirja-arvioista! Elän nykyisin niin stressaavaa elämää, etten jaksa lukea niin paljon kuin aiemmin ja siksi luettavan kirjan valinnan merkitys korostuu, joten on kiva kun saa vähän vihiä mitä kannattaisi valita.

    VastaaPoista
  3. Hei vain kirjojen luku-urakoitsija! Ylpeä saat olla noin monesta luetusta kirjasta. Olisiko sellainen arvuuttelu ollut hauska, että montako sivua olet lukenut? (Siis tokihan laskit ne?!) Hooray for Raisa, Hooray for the year 2012!! (PS: Pocoyo-pastissi, ei missään nimessä piruilua, olen aidosti ihailevalla kannalla!)

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!