sunnuntai 8. tammikuuta 2012

2. Modern Times (1936)

Huomaan väittäneeni mykkäelokuvan aikakauden lopuksi jo Chaplinin teosta City Lights. Yllätyinkin aika lailla, kun huomasin Modern Times (Nykyaika) -elokuvan ilmestyneen viisi vuotta myöhemmin. Faktojen tarkastus paljastikin, että Chaplin suunnitteli Modern Times -elokuvsta alunperin dialogillista äänielokuvaa, mutta totesi äänen antamisen Kulkurille olevan huono idea. Elokuva onkin mykkäelokuvan ja äänielokuvan välimuoto. Vaikka varsinainen dialogi puuttuu on mukana puhuttuja äänitteitä ja lauluja. Kuulemmepa jopa Kulkurin esittämän hienon lauluesityksen.

Laulu ei ole kuitenkaan tämä alla olevan videon Smile. Panin merkille elokuvaa katsellessani, että Smile-kappaleen melodia soi usein tapahtumien taustalla. Olen kyllä tiennytkin, että kappale on Charlie Chaplinin, mutta nyt tiedän sen liittyvän juuri Modern Timesiin. Kappaleen sanoitetun version on tehnyt tutuksi Nat King Cole, mutta ovathan sitä laulaneet useat muutkin artistit. Kappale on yksi ehdottomista suosikeistani. Haikeudessaan sydäntä sykähdyttävä.


"Smile though your heart is aching, Smile even though it's breaking. When there are clouds in the sky you'll get by."

Tässä elokuvassa vinoillaan nykyaikaiselle tehokkaalle liukuhihnatyöskentelylle ja sitä kautta myös kerrotaan teollistumisen aiheuttamista ongelmista. Tehtaiden koneet vipuineen, vempaimineen ja suurine hammasrattaineen ovat mainiota katseltavaa. Kaikki tämä on kuitenkin vain taustaa rakkaustarinalle, jota varjostavat City Lightista tuttuun tapaan taloudelliset ongelmat.

Mukava ja viihdyttävä pätkä, joka vangitsi toisinaan myös pienen tyttäreni huomion. Onneksi hän on hyvinkin liian pieni ymmärtämään vitsit, joissa Kulkuri käyttäytyi hassusti huumeiden tai alkoholin vaikutuksen vuoksi. Muuten voisin sanoa elokuvaa passeliksi koko perheen yhteiseen iltapäivään, mutta tietyssä iässä sedän nenään päätyvä valkoinen jauhe voi aiheuttaa hankalia kysymyksiä.

Infoloota:
Modern Times / Nykyaika
Ohjaus: Charlie Chaplin
Pääosissa: Charlie Chaplin,
Paulette Goddard
Ilmestyi: 1936
IMDb:n arvosana 8,5
IMDb:n sija 60
AFI:n sija 78

Kuva Wikipediasta

4 kommenttia:

  1. Tämä on minusta hyvä filmi kuten Chaplinin muutkin filmit kuten Chaplin ja poika, Kultakuume ja Diktaattori, joitakin mainitakseni :)

    VastaaPoista
  2. Tämä kauniin kappaleen kuulin viimeksi tänä aamuna kun jonotin puhelimessa saadakseni ajan työterveyslääkärilleni. Haikeat 20 minuuttia... Mietin, mille mahtaa tuntua heistä, jotka ovat varaamassa aikaa työuupumuksen vuoksi. Itselläni "onneksi" kyse vain keuhkokuumeesta.

    Lykkyä leffaurakkaan, seurailen mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  3. Hyvä leffa. Kaikille Chaplin-faneille suosittelen myös elokuvaa Chaplin. Siis elämänkertaelokuva Chaplinista. Pääosassa mieheni Robert Downey jr.

    Etenkin elokuvan alkuun oli helppo samaistua. Vain yön liukuhihnan äärellä valvonut tietää miltä se tuntuu.
    Ehkäpä noin toukokuussa viimeisen työpäivän kunniaksi voisin itsekin seota.

    VastaaPoista
  4. Lapsena muistan useampaankin kertaan Modern Timesia katsoneeni ja hauskojen kommelluksien lisäksi varoittavana esimerkkinä jäi mieleen, ettei valkoista jauhetta nenään kannata nuuhkia :)

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!