tiistai 10. tammikuuta 2012

3. Pekka Puupää (1953)

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu, mutta kun tämä pätkä kerran tänään tuli televisiosta, niin pitihän se katsoa. Varmasti olen nähnyt tämän joskus puoli ikääni sitten. Siitä on kuitenkin niin kauan, että hataratkin muistikuvat olivat kovin hämäriä.

Elokuvan alussa Pekan pirttihirmun maineessa oleva Justiina-vaimo lähtee sukuloimaan. Pekka ja hänen hyvä kaverinsa Pätkä mieluusti nauttisivat tästä vapaudesta juhlien ja huvitellen, mutta kun ei ole laisinkaan rahaa käytettävissä. Pitää siis keksiä tienauskeinoja. Samaan aikaan kaupungin toisella laidalla kidnapataan vauva. Kun nämä kaksi juonikuviota törmäävät yhteen, niin siitähän syntyy takuuvarma soppa.

Pekka Puupää -elokuva on hyväntuulinen ja iloinen pätkä, jossa pahiksetkaan eivät ole kovin pahoja roistoja. Nokkelia sutkauksia vilisee hahmojen puheissa vilkkaasti. Ihanan vanhanaikaisen oloisia letkauksia siihen suuntaan, että "tätä ei lopeteta vaikka liivistä lähtisi hihat!". Puheen lisäksi on ilo seurata vanhoja maisemia, autoja, vaatetusta, sisustusta ja käyttäytymistä. Hurmaavaa!

Leffassa luikautettiin useampikin laulun luritus, joten uskallan asettaa tämän varovasti musikaali-kategoriaan. Pääasiallisesti kyseessä on kuitenkin komedia. On aika hassua, että kolmesta tähän mennessä katsomastani elokuvasta tämä on jo toinen, jossa on pitkästyttävä nyrkkeilykohtaus. Kuinkahan monta niitä on vielä edessä?

Infoloota:
Pekka Puupää 1953
Ohjaus: Ville Salminen
Pääosissa: Esa Pakarinen,
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Tuija Halonen
Tapio Rautavaara
IMDb:n arvosana 5,4
HS:n listan sija 50
Kuva Wikipediasta

3 kommenttia:

  1. Ennen kuin keksittiin pakollinen takaa-ajokohtaus ja tissikohtaus, niin oli pakollinen nyrkkeilykohtaus?

    VastaaPoista
  2. Nyrkkeilykohtaukset komedioissa on kyllä yleensä todella turhia! Kuten muutenkin, lukuunottamatta supervaikuttavia mittelöitä Kuin Raivossa Härässä, Raging Bull, siinä se on todellakin suurta taidetta! Sehän listassasi on vielä edessä mutta ei kai niistä muutoin tarvitse enää hirveästi kärsiä.

    Ensimmäinen Pekka Puupää on oikeastaan vielä hieman erilainen elokuva kuin jatko-osat. Tyyli vakiintui vasta sen jälkeen ja mielestäni suurin osa jatko-osista onkin parempia, mutta mikään elokuvista ei varsinaisesti ole huono. Pienenä katselin Pekat ja Pätkät kymmeniä kertoja läpi ja ne ovat edelleen huippuja!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen Puupäitä pienenä katsellut useaan kertaan, sekä lukenut sarjakuvina. Nyt katsottuna tämä ensimmäinen tuntui esittelyjaksolta, jossa kerrottiin millaisia hahmoja ja juonenkäänteitä tullaan jatkossa näkemään. Seuraavissa elokuvissa muistikuvieni mukaan ehtii tapahtumaan paljon enemmän kommelluksia ja väärinkäsityksiä ennen loppuratkaisua. Ja eikös kuvaan aina kuulukin nuorta rakkautta, mielellään musiikilla höystettynä. Puupäistä tulee hyvälle mielelle.

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!