sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Väliaikatietoja, merkkipaalu ja kiitos

Vaikka kirjojen vuosi 2011 oli varmasti parhaita päätöksiäni (päähänpistojani?), oli kirjojen lukeminen kireän aikataulun tahdissa sen verran raastava kokemus, että pieni lepo oli paikallaan. Kirjoja lukiessani en ollut huomannut minkäänlaista väsymystä, mutta kun vuosi vaihtui laskin kirjan kädestäni yöpöydälle, mihin se jäikin pölyttymään. Tammikuuta kerettiin elää hyvinkin puolen välin toiselle puolelle, ilman että luin riviäkään! Tästä stoppauksesta voimme päätellä, että alitajuntaisesti kaipasin jo pientä taukoa. Nyt olen kuitenkin jatkanut hitaasti mutta varmasti lukemista rivi kerrallaan. Tällä tahdilla uusia postauksia tulee kirjoista tuossa helmikuun puolella.

Enkä ole unohtanut minulle esitettyjä kysymyksiä. Ajattelin, että on mukavampi vastailla kysymyksiin sitten kun koko 100 on luettuna. Toivottavasti maltatte odottaa. Kysymyksiä ehtii siis keksiä vielä lisää!

Olen saavuttanut blogissani myös jonkinlaisen merkkipaalun. Lukijoiksi ilmoittautuneiden määrä on todella pitkään vaihdellut 58 ja 59 lukijan välillä. Tänään blogiini tullessani minua odottikin yllätys. Lukijalistassa näkyy 60 lukijaa! Alkaakohan saahaaminen nyt 59 ja 60 lukijan välillä, vai pääsinköhän pysyvästi uudelle kymmenluvulle? Kiitos kaikille teille uskollisille blogini seuraajille. Ilman teitä en olisi saavuttanut edes tuota 92 kirjaa!

Tässä sylillinen ruusuja kaikille teille kiitokseksi kannustuksesta! SUURI KIITOS!



6 kommenttia:

  1. Olet ansainnut lepotauon lukemisesta, sillä luet paljon hienoja klassikoita. Kiitos itsellesi niiden esittelystä :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä loppurutistukseen. Ja kiitos tosiaan kirjaesittelyistä, monesta kirjasta tiedän nyt enemmän - ja kynnys niiden lukemiseksi on madaltunut huomattavasti:)

    VastaaPoista
  3. Tämä blogisihan on aivan loistava juttu ollut kaiken kaikkiaan! Kirjalistat ovat heränneet blogissasi eloon - ja muistathan, että olet minun blogini esikuva! Siitä en voi kiittää kylliksi, joten ruusuja vain sinnekin suuntaan sylillinen. Värin saat itse valita. :-)

    Onnea kuudestakympistä! Jotenkin tuntuu, ettet voi tätä ihan noin vain unohtaakaan enää... ;-)

    VastaaPoista
  4. Hei huhuu! Tähänkö tämä nyt päättyi? Annahan kuulua itsestäsi ja ja kirjoista tietenkin. t.Piipa

    VastaaPoista
  5. Niinpä se seuraajamäärä tipahti taas alle 60, vaikka oli välillä noussut jopa 67 asti! Sen siitä saa kun menee päivittämään uusia tekstejä, heti lukijat kaikkoavat! :D

    Eipä tämä blogi tähän jää, jatkoa seuraa! Katselin tässä blogikirjoituksia ja tilastoja, ja ihan tuli IKÄVÄ viime vuotta. Oli se luku-urakka niin mahava kokemus. Suosittelen :)

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi sattumalta ja ihastuin. Olen itsekin ottanut tavoitteeksi lukea klassikkokirjoja ja blogistasi saa hyviä vinkkejä, mitä voisi lukea seuraavaksi. :)

    VastaaPoista

Luen kaikki kommentit, vaikka en aina heti ehdikään niihin vastata. Kiitoksia mielenkiinnostasi blogiani kohtaan, ja tervetuloa toistekin!